Käyn ihan suotta kirpputoreilla.
Sisareni tekee myös minulle löytöjä niin tiuhaan, että voisin ulkoistaa koko kirppistelyn hänelle. Tai ehkä makuni on niin yksinkertainen (sininen, sininen, sininen, turkoosi, sininen, sininen, sininen, sininen, vaaleanpunainen, sininen, sininen...), että minulle sopivien tavaroiden hoksaaminen on helppoa. Nyt löytyi tämä Finelin sininen puolentoista litran kattila.
Ihana kattila lienee 60-luvulta, mutta on silti erinomaisessa kunnossa. Vain vasemmassa hantaakissa ja yläreunassa on pikkuvikoja, mutta muuten kattila on käyttövalmis. Kuvio on hauska, kuka lie suunnitellut?
Minullahan on myös tämä Finelin kulho, itsensä Kaj Franckin suunnittelema, huomasin juuri netistä. Siinä on viime kesän yhden pikakeikan marjasaalis. Huom, ensimmäinen marjastusreissu yli viiteentoista vuoteen. Emme ole aiemmin löytäneet kunnon marjapaikkoja, mutta viime kesänä löytyi useampi. Toivottavasti ensi kesä on samanlainen, sillä minusta tuntuu, että olen löytänyt sisältäni pienen himomarjastajan.
Tätä kirjoittaessani mieleen ehti tulla kaikenlaisia muistoja lapsuuden marjastuksesta. Yleensä ajoimme koko perhe sopivan vaaran rinteille, isä hävisi jonnekin sankkojen kanssa ja me lapset jäimme äidin kanssa poimimaan näköetäisyydelle autosta. Kun isä lopulta tuli kaikki astiat ja reppu täynnä marjoja, me olimme jo ehtineet syödä eväät ja kyllästyä koko touhuun. Ikimuistoinen on myös reissu, kun puolukoita oli kaikki mättäät täynnä ja satoi räntää. Siinä sitä sitten poimittiin puolukoita lumen seasta lapaset märkinä. Aika hauska reissu kohmeisista käsistä huolimatta! Ja kouluunkin niitä marjoja piti poimia, kaksi litraa per nuppi. Joinakin vuosina koko koulun oppilaat kuskattiin metsään ja joinakin vuosina vaaditut marjat vain vietiin tiettynä päivänä kouluun. Talvella sitten saimme itse poimituista puolukoista lappapuuroa ja puolukkasosetta. Vieläkö tällaista harrastetaan nykyään kouluissa?
Käsi on kipeä - tenniskyynärpää, se riesa - enkä ole pystynyt uudistamaan keittiön tuoleja kuten suunnittelin. Ostin aikanaan antiikkiliikkeestä neljä tuolia ruokapöydän kaveriksi halvalla, 80 euroa koko satsi. 
Tuoleissa oli ankea (ja likainen) rahkasammalenvihreä kangas ja ne olisivat kaivanneet vähän muutakin kunnostusta. Mikä lie silloinkin estänyt, mutta niin vain kävi, että tähän saakka kaksi tuoli on ollut käytössä ja kaksi varastossa. Tarvittaessa keittiössä on turvauduttu pyöreisiin jakkaroihin. Niitä on neljä; kolmessa olen toteuttanut itseäni ja neljättä raukkaa on käytetty tähän asti remonttihommissa. 
Kaksi tuolia siis sai lisäpehmuketta ja uuden päällisen - thaimaalaisen batiikkikankaan, josta tiesin jo alkuaan ettei se kestä kauan. Ei haitannut, halusin juuri tämän kankaan tuoleihin. 
Nyt on tultu siihen pisteeseen, että toinen päällinen on hajonnut. Niinpä päätin tehdä tällä kertaa viisaammin ja vaihtaa päälliset saman tien kaikkiin neljään tuoliin. Reippaasti hain tuolit varastosta ja sopiva keväinen ruusukangas löytyi kaapista. 
Kangas näytti minusta mukavalta ja on tukevampaa, joten heti kun käsi sallii, meillä istutaan vaaleanpunaisilla ruusuilla. 
