sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Syntymäpäivä = ARVONTA


Kappas, blogi täyttää vuoden ihan pian! Siispä on arvonnan aika. Palkintona on kaksi romanttista tyynynpäällistä. Ja voipa olla, että sujautan mukaan jotain pientä mukavaa ;o)


Antiikkivaaleanpunaisissa päällisissä on "julkisivulla" kirjottuna pieniä ruusuja ja tausta on yksivärinen.


Arvonnan säännöt ovat entiset:

- Kommentti = yksi arpa
- Linkitys = toinen arpa (kuvan saat sivupalkista oikealta)
- Voit osallistua myös anonyymina, kun jätät kommenttiin nimimerkin, josta voin tunnistaa sinut.
- Kerro kommentissasi, jos osallistut kahdella arvalla.

Arvontaan voit osallistua maanantaihin 11.10. klo 18:aan asti.

Tervetuloa osallistumaan!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Viikonlopun saldo


Vietin viikonlopun pääasiassa metsässä, vesisateessa ja meren rannalla. Tuntuu kuin olisi ollut pitkäkin loma, vaikka mitään kummallista ei oikeastaan tapahtunut. Ehdin:

- Kuljeskella metsässä tuntitolkulla ja virkistyä luonnossa olemisesta.
- Löytää ihania kantarelleja, kevyesti paistettuna 0,5 litraa. Johan siitä määrästä kastike syntyy jonain pimeänä talvi-iltana ;-D


- Kastua sateessa kunnolla kolme kertaa. Ei flunssaa, mutta panee harkitsemaan kumisaappaiden ja sadetakin hankintaa.
- Tehdä pari hyödytöntä kirppisvisiittiä.
- Poimia kourallisen puolukoita = yhden ruokailun puolukkasurvos. Enemmänkin olisi ollut, mutta nyt etsittiin kantarelleja.


- Nähdä sieniä, sieniä, sieniä. Paljon rumia, tuntemattomia, tavallisia ja sitten kauniita pitsisukkaisia.
- Tuumia sienikirjan ja pärekorin ostamista (kalliiksi tulee tämäkin harrastus...)


- Kuvata metsää, pitsisukkaisia lierihattuisia hienohelmasieniä, myrskyävää merta.
- Kastella kengät, sukat ja lahkeet (meri pääsi yllättämään), villiintyä siitä niin, että kahlasin ja mieli olisi tehnyt uida.


- Kokeilla kuivattujen omenaviipaleiden tekemistä. Tulos: Rumia mutta hyviä.
- Ottaa vahingossa omasta mielestä hienon kuvan merestä.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kuukakkuja


Töissä on ollut oikea Aasia-makujen viikko. Ensin työkaveri maistatti grillattuja heinäsirkkoja ja sudenkorentoja, joita pitää itse suurena herkkuna, vietnamilainen kun on. En syönyt, yäk. Minulla eksoottisten juomien ja ruokien maistamisen raja menee kutakuinkin siinä muurahaisviinan ja torakkavartaiden välissä. Sitten tuli kiinalaisilta asiakkailta kuukakkuja, jotka olivat ihan syötäviä, vaikka eivät ole makeita kuten päältäpäin voisi kuvitella.


Anteeksi kuvien teknisesti surkea laatu, näpsäisin ne kännykällä ennen kuin viimeisetkin murut oli syöty. Kuukakuista on erilaisia versioita, näissä oli täytteenä punapapua, pähkinöitä, seesaminsiemeniä, lihaa ja munankeltuaista.


Kiinalaiset viettävät keskisyksyn juhlaa eli kuujuhlaa eli lyhtyjuhlaa (kiinaksi zhōngqiūjié 中秋節) kuukalenterin 8. kuukauden 15. päivänä eli meidän kalenterissa juhla osuu tänä vuonna syyskuun 22. päiväksi. Ja me ahmatit söimme jo kaikki kuukakut ;o)

Olen kerran osunut kuujuhlan aikaan Hong Kongiin ja silloin menimme illaksi saaren toiselle puolelle hiekkarannalle mukanamme herkkuja. Oli aika erikoinen ja mukava tunnelma istuskella pimenevässä illassa kiinalaisten ympäröimänä, vain lyhtyjen valossa ja aaltojen loiskiessa rantaan, sillä täysikuu pysyi piilossa. Kaikki olivat omissa seurueissaan eikä (suomalaisista poiketen) kukaan juonut, ollut humalassa tai rähinöinyt.


Kuukakut tulivat ihanassa punaisessa peltirasiassa. Kiinalaisten mielestä punainen tuo onnea, samoin (kulta)kalat, sillä ne symboloivat yltäkylläisyyttä ja vaurautta.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Vastaanotettua postia


Täällä on saatu postia,


IHANAA postia!


Siniltä ;o) KIITOS Sini!

Kuoresta paljastuu kaunis paketti ja ihana kortti:


Ja sisältä vielä ihanampi Martta Wendelin -muistikirja ja herkkiä pitsinauhoja. Oi tätä onnenpäivää!


Katsokaa näitä kuvia! Huokailen ihastuksesta. Mitä näin ihanaan kirjaan raskii kirjoittaa?


Jotain merkittävää - tärkeää vielä vuosien päästä. Ainakin minulle, ehkä myös jollekulle muulle.


Ensimmäisessä Martta Wendelinin kuvilla koristellussa muistikirjassani minulla on tietoja minua vanhemmista sukupolvista, sukututkimusasiaa siis.


Tähän toiseen voisin kirjoittaa jotain itsestäni - tai siitä, millaista elämä oli lapsuudessani ja nuoruudessani. Ehkä joku on kiinnostunut siitä vuosikymmenien päästä. Taikka harmaahapsisena dementoituneena mummona kirja on muistini ja siksi suuri aarteeni ;-)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Der Kölner Dom



Tämän reissun postauksista tulee nyt sokerina pohjalla se, mikä on Kölnissä Se Juttu: Kölnin tuomiokirkko. Sitä ei voi ohittaa, niin mahtava se on. Ensimmäisen kerran näin sen vuonna 1989 interraililla. Vaihdoimme junaa Kölnissä ja koska olin kuullut, että tuomiokirkko on ihan päärautatieaseman vieressä, pingoin asemalta ulos vain nähdäkseni sen. Ja siinähän se tökötti (tornit eivät mahtuneet tähän otokseen, ovat oikealla):


Ihailin kirkkoa sen viisi minuuttia, mikä minulla oli silloin aikaa, ja painelin takaisin laiturille ystäväni ja rinkkojen luo. Enpä silloin arvannut, että jo vajaan vuoden päästä asuisin Kölnissä. Enkä myöskään sitä, kuinka harvoin siellä kävisin (kurssin jälkeen 1992 ja nyt 2010).


Kirkko on mykistävä ulkoa, mutta myös sisältä. Tilaa on valtavasti. Korkeus tuo avaruutta ja isot lasimaalausikkunat valoa, vaikka niitä ei ulkopuolelta juuri huomaa.


Kirkko on goottilaista tyyliä ja sen rakentaminen kesti yli 600 vuotta (1248 - 1880). Korjattavaa riittää ja kuvistakin näkee, kuinka korjatut kohdat ovat ihan valkoista kiveä ja vanhimmat ovat tummuneet lähes mustiksi. Luulin ensin, että kameran muistikortissa oli joku vika, kun alla oleva kuva näyttää tuolta, mutta ei, värierot ovat oikeasti noin suuret.




Tornit kohoavat 157 metrin korkeuteen ja 98 metrin kohdalla on näköalatasanne. Olen kiivennyt sinne pari-kolme kertaa, mutta nyt ne 533 askelmaa kapeassa kierreportaikossa tuntuivat ihan liian rasittavilta... Laiskuus valtasi ja jalkakin oli kipeä... (Nyt toki kunnossa jo.)



Vaikuttavin näky on illalla, kun koko kirkko on valaistu hopeanhohtoiseksi. Näyttää siltä kuin se olisi tipahtanut taivaasta kaiken keskelle.



Kölniläinen instituutio Paljasjalat sattui konsertoimaan tuomiokirkon aukiolla juuri kun olimme Kölnissä. Väkeä näytti riittävän. Me ihailimme moniväristä tuomiokirkkoa ja istuskelimme monien muiden tavoin katukuppilassa. Musa kuului ihan riittävän hyvin sinnekin ;-D

lauantai 11. syyskuuta 2010

Museossa


Tällä reissulla ehdin jopa museoon, Wallraf-Richartz oli kohteemme. Valokuvia sai ottaa ja huomasin juuri, että valokuvani ovat näköjään kaikki uskonnollisaiheisia ;o)


Muutakin museossa oli tarjolla; impressionisteja ja pointillismia - tässä Maximilian Lucen Notre Dame. Yksi Claude Monet´n lumpeenkukkataulukin oli, mutta parempiakin olen nähnyt.


Aika paljon oli myös ikoneita, jopa isoja ja sellaisia, joissa oli myös takana kuva. Näiden kahden Kristus-aiheen tekijöitä en tiedä, koska usein vain nautin taulujen katsomisesta painamatta tekijää mieleen.


Paul Delarochen Herodias (alla) jäi parhaiten mieleeni.


Lähes yhtä vaikuttava kuin museon taulut oli myös museon ikkunoista avautuva maisema. Sattui vielä sopivan vaihteleva puolipilvinen päivä, joten otin aika monta kuvaa myös vanhasta raatihuoneesta (alla) ja Gross St. Martin -kirkosta (alinna).



Joku oli tykännyt tästä näkymästä vielä enemmän kuin minä; painanut naamansa ikkunaan kiinni niin, että valokuvakin on epätarkka keskeltä...

torstai 9. syyskuuta 2010

20 vuotta sitten



olin Kölnissä CDG:n kielikurssilla. Viime viikonloppuna tapasin kurssikavereistani kaksi samassa kaupungissa. Toisen kanssa olen ollut kaikki nämä vuodet hyvä ystävä, toista en ollut nähnyt kertaakaan kurssin jälkeen. Silloin aikanaan minä tulin kurssin jälkeen takaisin Suomeen, koska minulla oli täällä työpaikka, he molemmat jäivät Saksaan. Ystäväni tuli vuoden päästä Suomeen, mutta ajautui myöhemmin takaisin Saksaan (koska inhoaa Suomen talvea...) ja on asunut eri puolilla nyt jo 10 vuotta. Hän on jo monta vuotta miettinyt paluuta kotimaahan ja ehkä muuttaakin takaisin lähiaikoina.


Toinen ystäväni jäi kurssin jälkeen Saksaan töihin, löysi elämänsä miehen ja hänellä on kolme lasta. Kuulostaa ihanan romanttiselta, eikö totta? Kuitenkin minulle jäi hänestä alakuloinen kuva. Hän kertoi käyvänsä joka kesä Suomessa perheensä kanssa ja täällä hän on aina surullinen ja miettii sitä, että miksi jäi Saksaan. Nyt hän ei lasten vuoksi voi palata.


Nuorena ei - eikä aina vanhempanakaan - tule ajatelleeksi, että joku päätös vaikuttaa loppuelämään ja voi tulla aika, jolloin päätöksen haluaisi perua, mutta ei voi. Ei ainakaan helposti.


Tämä ystäväni voi vain jatkaa nykyisellä tavalla ja tyytyä siihen, että hänen elämänsä on Saksassa ainakin niin kauan kunnes lapset ovat aikuisia, tai tehdä radikaali ratkaisu, erota (vaikea kuvitella, että hänen miehensä muuttaisi Suomeen) ja palata. Mutta mikä olisi silloin lasten kohtalo? Eikä paluukaan ole helppoa niin pitkän poissaolon jälkeen.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Leivospäivä


Tein pikku reissun ja siksi pääsin vasta nyt nauttimaan Jokkemaan tarjoamista leivoksista. Kiitos Jokke, maukkaita ovat ;o)

Leivosten lisäksi tuli pari pikku jobia:

1. Jakaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille
2. Kertoa kolme asiaa, joita rakastaa
3. Laittaa tänne kuva, jota rakastaa, ja kertoa miksi

Siispä tuumasta toimeen! Lähetän leivoslaatikot edelleen

1. Hurmioituneelle Hietzulle, jonka blogin järjestelmällisessä lukemisessa olen vasta päässyt alkuun, mutta olen jo hurmioitunut monista samoista asioista kuin hän.
2. Kotivalolle, jonka kuvista ja tavaroista tykkään.
3. Himalaiselle, jonka tarinonti saa minutkin pohtimaan asioita.
4. Maijjalle, jolla on käsittämättömän kauniita kuvia, katsokaapa vaikka 26.8. ylintä kuvaa. Siitä ei kuva parane!
5. 17 neliölle, jolla on niiiiin ihania kuvia meiltä ja muualta.

No niin, kolmasosa mukavista tehtävistä hoidettu ;-) Sitten tulee ne mun tykkäämiset:

1. Peking, kotikaupunkini 6 + 3 kuukautta ja muutama reissu siihen päälle. Joka päivä siellä on erilainen, joka kulman takana voi olla yllätys. Ihmiset ovat ihania tai ihan sikaärsyttäviä. Parasta ovat hutongit (= vanhat asuinalueet), pienet kuppilat, joissa torakat juoksevat seinillä, mutta ruoka on superhyvää, taivaalliset hieronnat, räätälit, kieli, jota haluaisin osata enemmän kuin osaan, vastakohtaisuudet jne. Lista on loputon. Huolimatta kaikista kiinalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksista, saasteista ja epäkohdista en voi olla rakastamatta Pekingiä ja Kiinaa.

2. Taito- ja muodostelmaluistelu. Samoilla linjoilla siskon kanssa siis. Taitoluistelussa kiehtovaa on se, kuinka yksi ainoa luistelija voi täyttää koko kentän ja tilan. Muodostelmaluistelussa taas on käsittämätöntä, miten 16 luistelijaa pystyy tekemään kuviot pään- ja kädenliikkeillä sekä ilmeillä höystettynä niin yhtäaikaisesti. Parasta on se, kun myös kuulee luistelun äänen tai kun sitä ääntä ei kuulu pehmeän luistelun vuoksi. Taidenautinto, joka pesee mennen tullen teatterit ja konsertit! Ensi huhtikuussa pidetään Helsingissä muodostelmaluistelun MM-kisat ja Suomen joukkueilla on kaksoisvoitto puolustettavanaan. Siispä kaikki sinne kannustamaan suomalaisia!

3. Tähtikirkas pakkasyö, jolloin revontulet tanssivat taivaalla ja kuu tekee maisemasta sadunhohtoisen. Siinä on kaikki - maailma on täydellinen.

Ja nyt se merkittävä kuva:


Ensilumi. Niin riemukas olo, että tekisi mieli heitellä kärrynpyöriä!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Tokalla


Tokaluokan lukukirja oli samaa ihanaa tyyliä kuin aapinenkin ja mikä parasta, siinä oli kunnon tarinoita! Mieleenpainuvin kaikista oli Topeliuksen joulutarina Tähtisilmä. Se teki silloin minuun niin syvän vaikutuksen, että vuosia myöhemminkin mietiskelin, että mistä oikein olin lukenut sen.


Minusta tuntuu nyt siltä, että tuolloin elämä ei ollut niin eteläsuomikeskeistä kuin nykyään. Sekä aapisessa että lukukirjassa oli vain muutama värivalokuva ja ne kuvasivat enimmäkseen muun kuin Etelä-Suomen elämää. Tai sitten koko maassa oli lehmäkarjaa ja tukinuittoa.


Tuntuu, että elämä oli muutenkin yksinkertaisempaa kuin nykyään; tavaraa oli vähemmän ja elämä oli kiireettömämpää, niin luulen. Ehkä nytkin pitäisi pyrkiä yksinkertaisempaan ja sen myötä tasapainoisempaan elämään, jos se vain on mahdollista.


Ihan kaikki ei sentään ole muuttunut - lunta on edelleen ainakin joinakin talvina koko Suomessa.