keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Pikkuleipiä Aasiasta - Istanbul 7



Kun matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni Aasiaan, se tapahtui siten, että hyppäsimme taksiin, huristelimme Bosporinsalmen siltaa Besiktasista Üsküdariin, jossa haahuilimme hetken, ja palasimme samaa tietä takaisin. Näin oli Aasian-matkailuni aloitettu! Tämä tapahtui ensimmäisellä Istanbulin-reissulla vuonna 1995.



Koskapa serkkuni ei ollut käynyt koskaan Aasiassa, ehdotin nyt, että hänkin aloittaisi Aasian-matkailunsa Istanbulissa. Mutta ei taksilla, vaan ylittäisimme Bosporin kuten paikalliset vapurilla. Menimme lippuautomaatille ja laitoimme kolikoita masiinaan kuin vanhat tekijät. Mutta yllätys yllätys, sieltäpä ei tullutkaan punaista muovipolettia. Vehje sylkäisi ulos pienen, paksun metallikolikon. Taas sama epäuskoisuuden tunne; tämäkö muka lippu?



Salmessa käy aikamoinen sutina, rahtilaivoja, vapureita, risteilyaluksia ja pikku veneitä. Me istumme, syömme simitejä, räpsimme kuvia ja nautimme satunnaisista roiskeista, tuulesta ja Bosporista! Ohitamme Neidontornin ja Haremin lauttasataman, samoin taakse jää Haydarpasan rahtisatama, jossa seisoo Ital Oriente täynnä kontteja. Ja sitten edessä on se paikka, johon olen jo vuosia halunnut päästä käymään - vuonna 1872 avattu Haydarpasan rautatieasema, josta junat lähtevät Aasiaan.



Mutta se ei käy päinsä, sillä asema vaurioitui pahasti tulipalossa vuoden 2010 marraskuussa. Nyt se on suljettu Istanbul-Ankara-pikarautatien ja Bosporinsalmen alittavan rautatietunnelin rakennustöiden vuoksi. Siispä menemme Haydarpasan sijaan Kadiköyhin.





Kadiköyssä poikkeamme kirjakauppaan, jonka lattialla auringonpaisteessa nukkuu kissa ihan reporankana. Ei muka ymmärrä puhetta, vaikka kaikki muut Istanbulin kissat ovat hyvinkin keskustelleet kanssamme. Kaupan yläkerran kuppilassa juomme omenateetä ja sitten lähdemme tutkimaan ympäristöä. Osumme ruokakujalle: Tuoreita ja kuivattuja hedelmiä, tuoretta kalaa, säilöttyjä kasviksia ja kaikkea tarpeellista. Me ostamme vain omenateetä, kunnes huomaamme leivoskaupan ja toisenkin. Valikoimme kumpikin mieluisia pikkuleipiä pusseihin, illalla on aikomus herkutella!



Ylhäällä oikealla olevat olivat parhaita, sisällä omenahilloa ja pistaasipähkinää.



Palaamme pikkuleipäpusseinemme satamaan ja ostamme liput. Oho, paluumatka onkin kalliimpi - 3,50 liiraa per nuppi! Kävelemme vapuriin ja huomaamme, että ostimme liput väärästä paikasta, ilmeisesti kilpailevasta yrityksestä. Nimittäin ihan vapurin luona on toinen lipunostopaikka. Ja lippu oli taas erilainen; muovinen lippu, jossa oli kaksi matkaa. Lippu on näköjään joka kerta erilainen :-)



Palaamme Eurooppaan iltapäivän auringossa ja udussa. Udun keskeltä erottuvat Sultanahmet, Hagia Sofia, Topkapin katot ja monenmonta moskeijaa. Ihana Bospori!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hyasinttien huumaava tuoksu - Istanbul 6



Vain sulttaani sai ratsastaa portista, kaikki muut - me turistit mukaanluettuna - kävelemme siitä Topkapin palatsialueelle. Menemme haaremiin, jossa reitti kiertää kutakuinkin tyhjien huoneiden läpi.






Kaakelit ovat toki hienoja, mutta jotenkin olen vähän turtunut niihin. Ehkä siksi, että niin monet niistä ovat huonokuntoisia. Osa seinistä on kuitenkin uskomattoman kauniita ja kuvaan niitä ja myös ikkunoita.






Kun tulemme haaremista ulos, ilma on muuttunut tosi lämpimäksi ja hyasittien ihana tuoksu täyttää joka paikan. Huumaavaa! Palatsialue on myös täyttynyt turisteista, joten joka paikkaan on jonoa. Siispä kiertelemme vähän ympäriinsä, mutta jätämme aarrehuoneet väliin.



Luulisin, että kaikki mikä näyttää kullalta, on sitä. Näin ainakin oli Dolmabachen palatsissa, kun kävin siellä ensimmäisellä Istanbulin-matkallani.



Tämä oli toinen kerta, kun kävin Topkapissa ja nytkin olin hieman pettynyt. Topkapi ei ole sellainen sykähdyttävä kokemus kuin Hagia Sofia tai Kariye-museo. Minusta siellä ei ole kovin paljon näkemistä kaakeleita lukuunottamatta ja palatsialue on aika pieni, kun sitä vertaa esimerkiksi Kiellettyyn kaupunkiin Pekingissä. Mutta tulipahan käydyksi ja hyasintit olivat ihania! Sen sijaan ensi kerralla haluaisin mielelläni käydä Hagia Irene -kirkossa, joka on Hagia Sofian ajalta ja Topkapin ensimmäisellä pihalla.

Mimar Sinanin Süleymaniye - Istanbul 5


Mahtavan Hagia Sofian jälkeen lounastimme Minen, hänen pikkutyttönsä ja parin muun bloggaajan kanssa (Mine, ensi kerralla nähdään paremmin!) ja sitten lähdimme seikkailemaan kohti toista suuremmoista rakennusta. Samalla testasimme raitiovaunua (vai metroko se on?). Ostimme automaatista kolmen liiran kirkkaanpunaiset muovipoletit (= 1,50 euroa). Epäilimme niiden toimivuutta, mutta kyllä ne olivat liput! Hyppäsimme ratikasta Beyazitissa Istanbulin yliopiston luona ja seikkailimme kirjabasaarin läpi (se olikin ainoa basaarikäyntimme, niin kiirettä piti...;-D).



Matkalla nautimme juuri puristettua appelsiinimehua ostettuna suoraan myyjältä. Sateenvarjoja emme ostaneet, mikä vähän kadutti sitten myöhemmin. Sitten se oli edessämme: Arkkitehti Mimar Sinanin toiseksi hienoin luomus, Süleymaniyen moskeija. Rukoushetki oli menossa, joten jouduimme odottelemaan sisäänpääsyä tihkusateessa.





Moskeija on suuri ja avara. Sisällä tuntuu, että oranssiin vivahtava vaaleanpunainen on pääväri, vaikka kerman- tai norsunluunvalkoista on paljon, ja ikkunoissa sinistäkin. Taas pehmeä, upottava matto. Aika harvalla suomalaisella on kotonaan sellaisia mattoja, onkohan turkkilaisilla? Katse kohoaa korkeuksiin, upeisiin kupoleihin, joissa on koristeellisia kuvioita.






Isoissa moskeijoissa on taivasta hipovat kupolit, mutta valaistus matalalla. Se oli täälläkin samanlainen kuin Sultanahmedissa eli Sinisessä moskeijassa; useita sisäkkäisiä lamppukehiä. Tunnen islamia niin vähän, että en tiedä, onko sillä joku merkitys.



Kun tulimme ulos, satoi. Ei ihan kaatamalla, vielä. Süleymaniyen sisäpiha melkein lainehti.