maanantai 1. helmikuuta 2010

Ennen - Jälkeen... eiku Kesken

Vaikka blogissa on ollut hiljaista Tallinnan-reissun jälkeen, huushollissa on tapahtunut jotain. Vuodenvaihteessa ilman mitään varsinaista lupausta tuumailin, että tänä vuonna voisin paneutua tavaran vähentämiseen. Kaikenlaista kun on vuosien varrella kertynyt yli oman tarpeen eikä kaikkea voi säilyttää, niin nyt oli aika varata kirppikseltä pöytä ja tyhjennellä paikkoja.

Tästä komerosta piti ottaa Ennen- ja Jälkeen-kuvat, mutta intouduin yhtenä iltana myöhään käymään sitä läpi enkä siinä tohinassa muistanut Ennen-kuvaa. Ehkä se on hyvä, ei hävetä ihan niin paljon. Tämä on siis Kesken-kuva: Osa tavarasta on jo mennyt kirppiskasaan, osa roskiin ja osa odottaa lattialla pääsyä takaisin hyllyille. Komeron vasenta ovea olen vasta vähän raottanut, mutta onneksi se näytti olevan huomattavasti paremmassa järjestyksessä. Tavaran vähentämisestä tulee ihmeen hyvä mieli - ihan kuin olisi saanut paljonkin aikaiseksi - ja mukavaa on myös se, että kauppa kirppiksellä tuntuu käyvän.

P.S. Kaappi näyttää puolityhjänä jopa sotkuisemmalta kuin se oli ennen siivouksen aloittamista. Näinhän siinä käy, kun tavaroita on summamutikassa vedelty ulos sieltä... Huh huh. Lupaan (lähinnä itselleni), että kaappi on kohta supersiisti.

3 kommenttia:

17 neliötä kirjoitti...

Minäkin olen tehnyt vähän vastaavaa inventaariota tulevaa muuttoa varten. Yllättävän työlästä! Minua kyllä auttaisi, jos vähän herkemmin luopuisin tarpeettomista tavaroista, mutta aika vaikeaa se on :)

Kuukki kirjoitti...

Sanos muuta! Minä hamstraan tavaroita aina liikaa enkä millään haluaisi luopua niistä. Pitäisi oppia ajattelemaan Nuuskamuikkusen tavoin:

"Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää niitä ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ne ovat minulla päässäni."

Sotkuholisti kirjoitti...

Minäkin päätin alkaa järjestyksen ihmiseksi ja käydä läpi kaikki rojukasat. Samalla opettelen elämään siivommin. Motivoituakseni hetkeä pidemmäksi aikaa avasin aiheesta blogin. Käy kurkkaamassa, jos kaipaat lisää inspiraatiota ja sparrausta.

Tavarasta luopuminen on todella energisoivaa!

ps. Suosittelen lämpimästi baby steps -strategiaa. Yksi pieni nurkka tai hylly kerrallaan. Saa onnistumisen iloa, jonka voimalla jaksaa jatkaa raivausprojektia eteenpäin.