keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulukortit taas mielessä


Noin kuukausi sitten tilasin tohkeissani joulukortteja omista kuvista. Olin päätynyt tilaamaan kolmea erilaista korttia, ajattelin, että siinä olisi kylliksi vaihtoehtoja. Mutta mitkä ne olisivat? Selasin kuvia koneella edestakaisin. Mietin, pitäisikö korteissa olla tonttuja, kynttilöitä tai muuta joulumeininkiä. Tulin siihen tulokseen, että punaista pitää olla tai ainakin lunta. Jahkailin ja valikoin niin pitkään, että melkein missasin alehinnan. Lopulta panin hösseliksi ja sain tilauksen tehdyksi viime tipassa. Ja olin yllättynyt ja innoissani, kun kortit ja kuoret tulivat muutaman päivän päästä.


Tein radikaalin ratkaisun: Ei yhtään joulutonttua, -pukkia, -kynttilää tai muutakaan joulu-alkuista juttua eikä enkeliä. Päätin antaa maisemien tuoda joulumielen. Kahdessa on lunta ja kahdessa punaista.


Nyt on enää se toinen mukava puuha edessä; korttien lähettäminen. Tärkeimmät menivät jo ja siksi voin paljastaa kortit täällä. Muut saajat eivät nimittäin tiedä blogin olemassaolosta. Tänä vuonna jotkut harvat ja valitut saavat vielä extra-super-speciaalijutun; joulupostimerkin paikalla Mikael Granlund huitaisee ilmaveivin.

4 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Jos nämä kuvat ovat joulukorttivalintasi; aivan upeita! Varsinkin tuo mökki/rakennus kirpeän pakkassään keskellä. Minusta korteissa ei tarvitse näkyä tonttuja, jos tunnelma kortissa/kuvassa on oikeanlainen. Ja näissähän on!

Sini kirjoitti...

Ihan huippukortit! Saisin tuollaisia ilomielin :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Tosi kauniit kuvat, todella rauhaisat. Minä ainakin ilahtuisin, jos saisin tuollaisen joulukortin. Tykkään tuosta ensimmäisestä ehkä eniten.

Minä olin tänä vuonna laiska. Ostin valmiit kortit.

Kuukki kirjoitti...

Kiitos Hietzu, nämä ovat ne kortit. Aitta pakkassäässä on viime joululta ja silloin olikin tosi kova pakkanen. Hrrrrrrh, vieläkin palelee...

Kiitos Sini!

Kirjailijatar, kiitos! Minulla on mennyt jopa jouluja niin, etten ole lähettänyt yhtään korttia, joten nyt päätin kunnostautua. (Ja olen innostunut teettämään yhtä ja toista ifolorilla...)