sunnuntai 20. tammikuuta 2013

11 + 11 + 11 + 11


Hurmioitunut antoi paljon mukavaa puuhaa harmaille aivosoluilleni ja mielelläni laitoinkin ne töihin.

Homma menee näin:
- Kerro 11 asiaa itsestäsi.
- Vastaa haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille.
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
- Ilmoita heille, että heidät on haastettu.

Yksitoista asiaa minusta sekalaisessa järjestyksessä:

- En osaa leipoa tavallista pullaa, mutta kampanisut kyllä onnistuvat.
- Näin talvella hiihtelen kotona useimmiten verkkareissa, villasukissa ja villapuserossa (vaikka ei täällä kylmä ole).
- Tykkään puhtaista, kirkkaista väreistä.
- Ostan aina joululahjoja myös itselleni.
- En jaksa ihmisiä, joilla on jatkuva pätemisen ja oman itsensä esille tuomisen tarve.
- Tykkään keskittyä siihen, mitä kulloinkin teen.
- Haluaisin nähdä revontulia useammin.
- Tärkeimpiä asioita elämässä ovat läheisten hyvinvointi, oma terveys ja kyky löytää ja olla kiitollinen niistä hyvistä asioista, joita omassa elämässä on. (Oho, menipä syvälliseksi ;-))
- Yritän vähentää tavaraa tänäkin vuonna.
- Uskon, että oma asenne ratkaisee monessa asiassa.
- Haluaisin - kuten hietzukin - ostaa enemmän taidetta.


Hietzun kysymykset minulle:

1. Miksi perustit blogin? Olin ostanut järkkärin ja halusin tohkeissani näyttää kuviani muillekin. Luin muiden blogeja ja bloggaaminen tuntui innostavalta.

2. Mikä saa sinut hymyilemään useimmin? Tahaton tilannekomiikka missä ja milloin tahansa. Mutta myös ihan tavallinen päivä, jolloin elämä tuntuu mukavalta.

3. Mistä et tahdo luopua? Taidosta tehdä omin käsin yhtä sun toista.

4. Mistä voisit luopua? Ajoittaisesta jalkakivusta ;-)

5. Mitä harrastat? Ulkoilua kamera kaulassa, ikonimaalausta, satunnaisesti matkailua ja liikuntaa, laiskottelua, lukemista ja käsillä tekemistä.

6. Mitä seuraat tv:stä? Uutiset, asiaohjelmia, muodostelma- ja taitoluistelua lähes aina kun sitä tulee (ellen istu katsomossa), joskus kiinnostavia taiteeseen/kulttuuriin liittyviä ohjelmia. Isot ja pienet, Poirot, Pirunpelto ja Sydämen asialla silloin tällöin. Uusi Sherlock oli myös hyvä. Maailma ei kaadu, vaikka joku ohjelma menisi ja usein meneekin ohi.

7. Kaunein suomalainen kaupunki jossa olet käynyt? Kaksi on ylitse muiden: Kuusamo, jonka ei pitäisi olla kaupunki ollenkaan, sillä parasta siellä on luonto, tunturit, järvet ja joet. Hanko, sen villat, rannat ja meri.

8. Millaisista blogeista pidät eniten? Blogeista, joissa tehdään muuta kuin maalataan kaikki valkoiseksi ja joiden kuvista näkee, mitä ne esittävät. Haluaisin löytää uusia taiteeseen liittyviä blogeja luettavaksi.

9. Keräiletkö jotain, mitä? Kirjoja (en kaunokirjallisuutta), taidetta (pienessä mittakaavassa), kiinalaisia tavaroita tulee hankituksi joka käynnillä. Tykkään kauniista tavaroista ja siksi varmaan koti onkin täynnä kaikenlaista.

10. Viimeisin museo/galleriakäynti, missä? Städel-museo Frankfurtissa joulukuussa.

11. Mistä nautit? Elämästä; kaikki on hyvin.


Nämä 11 blogia/blogistia haastan mukaan:

Caijsa Mortensdottir
Koivukuja
Kotomo
Maijja
Markka-aika
Matkatar
Luminen elina
Niittykallio
Sufferiinan salonki
Säteitä ja häivähdyksiä
Töölön tyllerö

Ja tässäpä kysymykset:

1. Mikä bloggaamisessa on parasta?
2. Sano joku arjen pieni ilo.
3. Missä mieluiten asuisit?
4. Oletko talvi-, kevät-, kesä- vai syksyihminen ja miten se ilmenee?
5. Mikä on tylsintä tällä viikolla?
6. Mitä mukavaa odottelet?
7. Mitä maukasta ja helppoa ruokaa osaat tehdä?
8. Minkä taidon haluaisit itsellesi?
9. Mihin kysymykseen haluaisit vastauksen?
10. Mistä unelmoit nyt?
11. Jos on pakko valita: Lähdetkö vai jäätkö?


8 kommenttia:

Anja kirjoitti...

Kivan haasteen olet saanut, paljon kysymyksiä ja vastauksia. Kiitos, vastailen tässä jonain päivänä :) Ihana kivipallerokokoelma alimmassa kuvassa!

Hurmioitunut kirjoitti...

Kiitos vastaamisesta! Näistä saa aina hiukkasen enemmän persoonasta kiinni. :) Hyviä jatkokysymyksiä olit kehitellyt.

Minäkin haluaisin nähdä (ja valokuvata) revontulia enemmän! Ja haluaisin myös löytää uusia taide- tai taiteeseen liittyviä blogeja.

Hurmioitunut kirjoitti...

Bongasin muuten tuosta kirjapinokuvasta kirjan jota aion kirjastosta etsiä: Icons of the Byzantine Museum of Athens --> Rooma-kurssin esseetä auttamaan :)

Matkatar kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Minulle on tämä on tämä jo pari kertaa tullut, mutta vastailen kivoihin kysymyksiisi jahka ehdin :) Ihania kuvia sinulla, minäkin pidän selkeistä väreistä!

Pääsky kirjoitti...

Oi Kiitoksia minunkin puolestani täältä Niittykalliosta !
Osallistun haasteeseen mielelläni, kunhan aikaa riittää (ja riittäähän sitä, joskus...) :D
Ja todellakin nuo kivet ovat ihania "voimapalloja" !

Taina kirjoitti...

Kiitos <3
ihanat kyssärit a vastaukset olit laatinut. Koitan tarttua niihin jossain vaiheessa :)

Kuukki kirjoitti...

Kiva juttu Anja! Kivet ovat suurimmaksi osaksi Kiinasta ja lautanen Kreikasta ;-)

Kiitos hietzu! En ole koskaan vielä kuvannut revontulia, pitäisi varmaan olla jalusta ja osaamista enemmän! Ostin ikonikirjan Kreetalta, joten en tiedä, saako sitä Suomesta. Tekijä on Myrtali Acheimastou-Potamianou, painettu 1998 Ateenassa ja ISBN on 960-214-911-6.

Kiitos Matkatar Huomasinkin sitten jälkikäteen, että olit jo saanut tämän haasteen...

Ole hyvä, Wihtori! Kivipallot ovat yksi esimerkki siitä, mitä olen ulkomailta haalinut kotiini ;-)

Hyvä juttu, Taina! Odotan jo innokkaasti teidän kaikkien vastauksia ;-)

caijsa kirjoitti...

Kiitos oikein paljon kivoista kysymyksistä! Rupean miettimään vastauksia ja vastailen kyllä.