sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Heljä ja kuriton kaunosielu

 
Eräänä lokakuun lauantaina Espoon modernin taiteen museossa Emmassa oli erityinen päivä: Taiteilijaprofessori Heljä Liukko-Sundström ("Heljä vain" myös meille, jotka tapasimme hänet ensimmäistä kertaa) esitteli Birger Kaipiaisen näyttelyä ja sitten vierailimme hänen johdollaan Arabian "Taivaassa" eli Arabian tehtaan Taideosastolla 9. kerroksessa.

Näyttelyn kuraattori, dosentti Harri Kalha on jaotellut Kaipiaisen tuotannon neljään eri tyylilliseen ja ajalliseen kauteen.



Lyyrisen materialismin kaudellaan (vv. 1939 - 1949) Kaipiainen kääntyi aiheissaan ihmisen sieluun ja hänen työnsä olivat runollisia ja herkkiä.


Sodan jälkeen Kaipiainen siirtyi modernimpaan ja pelkistetympään tyyliin, josta esimerkkinä alla Kolme sulotarta vuodelta 1952.


Kaipiaisen teoksista kertoessaan Heljä puhui myös paljon siitä, millaista elämä ja työskentely Arabian Taideosastolla oli Kaipiaisen aikana. Kuvaavaa hänen mielestään oli taiteilijoiden toisiaan kohtaan tuntema kunnioitus. Jos jollakulla taiteilijalla oli vähäinenkin epäilys, että hänen työnsä muistutti toisen tyyliä, hän otti asian itse puheeksi: "Enhän vaan ole tullut liian lähelle sinun töitäsi?" Tässä siis hienostunut kannanotto nykypäivien plagiointikohuihin.





1960-luvulla suomalaisessa muotoilussa olivat vallalla pelkistetty linjakkuus ja vähäeleisyys. Mutta ei Kaipiaisella! Radikaalin ornamentalismin kaudellaan (vv. 1965 - 1978) hän teki kukka- ja lintuveistoksia, joissa koristepinta ja voimakkaat värit olivat pääosassa. Tällä kaudella syntyi myös Paratiisi-astiasto, mutta sitä tuotettiin vain nelisen vuotta liian korkeiden tuotantokustannusten vuoksi. Hieman uudistettuna Paratiisi otettiin jälleen tuotantoon vuonna 1988.






Uransa loppuvuosina maagisen pittoreskilla kaudella (vv. 1979 - 1988) Kaipiainen palasi luomaan kuvia vateihin, mutta ilman henkilöitä. Tyypillisiä olivat lavastemaiset näkymät autioilta verannoilta tai juhlasaleista juhlien jälkeen. Juhlavuutta saatiin aikaan myös uudella tekniikalla, helmiäismäisellä lysteripinnalla.




Näyttelykierroksen jälkeen hyppäsimme linja-autoon ja huristimme Arabialle ja suoraan tärkeimpään paikkaan; Taideosastolle.




Tässä huoneessa Birger Kaipiainen työskenteli Arabian-vuosikymmenensä. Nyt huone ja pöytä on ollut jo kauan Heljän, joka peri paikan Kaipiaisen jälkeen. Arabian Taideosasto oli aikanaan kuin suomalaisen muotoilun ja taiteen näyteikkuna maailmalle. Taideosastoa esiteltiin usein korkea-arvoisille vieraille ja Presidentti Kekkonenkin oli tuttu näky siellä.


Yllä on Terho Reijosen työpöytä samassa huoneessa; hän toimi Kaipiaisen työparina ja teki mm. lintuveistosten kaikki savihelmet. Alla Kaipiaisen entinen ja Heljän nykyinen työpöytä, jonka ääressä Heljä työskentelee edelleen kolme päivää viikossa; loppuviikon hän työskentelee ateljeessaan Humppilassa.


Heljän tarinoista jäi mieleen monta asiaa. Yksi niistä on se, että monet suuret ihmiset ovat vaatimattomia; kun tietää, mitä on ja mitä osaa, ei ole mitään tarvetta tuoda itseään jatkuvasti esille, ei ole mitään tarvetta päteä. Toinen on se, että meidän ei pitäisi menettää kykyämme katsella maailmaa lasten silmin.

2 kommenttia:

Mine kirjoitti...

Tuon näyttelyn minäkin olisin mielelläni kiertänyt. Aivan ihania!

hietzu kirjoitti...

Ihana ihana näyttely! Kiitos kierroksesta. Varmasti mahtavaa kun pääsi kierrokselle Heljän opastamana. Kaipiainen on kyllä luonut upeaa ja kaunista kuvastoa keramiikkaan ja muualle. Satumaisemia joihin jaksaa uppoutua kerta toisensa jälkeen.