tiistai 18. toukokuuta 2010

Toisten kasvattamia kukkia

Suurista suunnitelmista ja siementenhankkimistohinasta huolimatta ei kukkien kasvattaminen itse mennyt taaskaan niin kuin Strömsössä ;o)

Siemenet ovat edelleen pusseissa.

Niinpä turvauduin aluksi toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon; kipitin lähimpään puutarhamyymälään ja valikoin sieltä muutaman orvokin ja pelargonian parvekettani piristämään.

4 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Heh! =) Mää kävin justiinsa "kylvään" parvekkeelle jotain salaatin siemeniä, jospa niistä jotain kasvais! =) Kukat tulee myöhemmin ostettua ihan valmiiksi kasvatettuna.

Kotivalo kirjoitti...

Mulle käy myös usein noin. Tänä vuonna jotenkin oudosti ryhdistäytyin, ja mulla on toivottavasti oikea viidakko kesällä kasvihuoneessa. Kasvihuoneen sain äitienpäivälahjaksi, sellaisen pienen, mutta siellä pukkaa nyt tomaattia(varmaan 20 tainta ainakin) rosmariinia, basilikaa, amppelimansikkaa, ruohosipulia ja paprikaa. Voi silti olla, että jossain vaiheessa kuolevat kaikki, kun unohdan kastella. Niinkin ON käynyt. Mutta nyt uhkun vielä alkukantaista intoa itse tuotettuun ruokaan = ))

Sini kirjoitti...

Pääsit kyllä helpolla! :) Itse olen itkua vääntänyt tällä viikolla, kun parveke on aivan täynnä taimia ja taas pitäisi siirtää isompiin astioihin. Eivät kyllä millään mahdu kaikki ellen tapa tai lahjoita eteenpäin. Nautinnollisia kesäpäiviä!

Kuukki kirjoitti...

Ihanaa, ettei muillakaan "puutarhureilla" onnistu aina kaikkia täydellisesti!

Riikka, toivotaan, että salaattiviljelmäsi onnistuu. Nyt on ehkä ollut aurinkoa ja sadetta sopivasti, ainakin täälläpäin.

Kotivalo, menestystä itse tuotetun ruoan viljelyssä! Lohduttavia nuo kokemuksesi ;o)

Sini, lahjoita vain taimia laiskemmille kasvattajille, varmasti ilahtuvat hyvistä aluista!

Mukavaa viikkoa kaikille!