keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kehrät tiikillä


Pistäydyin lempikirppikselläni. Jo kaukaa näin, että hyllyllä oli kaksi Kehrä-kynttilänjalkaa ja niissä taatusti alkuperäiset vaaleansiniset pallokynttilät! En kehdannut sännätä Kehrien kimppuun, toivon vain mielessäni, että edelläni mennyt nainen ei olisi niistä kiinnostunut. Nainen pysähtyi hyllyn eteen, mutta tutki vain vieressä olevaa kuppia ja jatkoi matkaansa.


Huokaisin helpotuksesta ja katsoin hintaa: 50 senttiä kappale kynttilöineen. Ihanaa! Kehrä on Nanny Stillin suunnittelema ja sitä valmisti Riihimäen Lasi. Minulla on myös Kehrä-asetteja, joita olen pitkään käyttänyt joka päivä ja vasta ihan äsken siirsin ne vähäksi aikaa "tauolle".


Kehrien jälkeen huomasin myös muuta kiinnostavaa; siro, muotoiltu tiikkinen leikkuulauta. 1960- tai 1970-luvulta? Minulla on muutama muukin leikkuulauta alkaen Ikean muovisista ja päätyen työnantajalta jouluna saatuun Match-leikkuulautaan. Mutta mikään ei ole niin siro ja kaunis kuin tämä 50 sentin leikkuulauta. Ei paha hinta laudasta, johon on polttoleimattu teksti LINDHOLM, sitten jotain joka ei enää näy, sitten TEAK ja Made in Finland. Laatutavaraa siis!

3 kommenttia:

Thilda kirjoitti...

Sinä sitten todella teet löytöjä! Minäkin olen usein jännittänyt että onko edellä menevä kiinnostunut samasta asiasta jossakin pöydässä kuin minä. Paras löytö oli Gobra-puhelin 12 eurolla! Edellä kulkevat eivät olleet puhelin-hulluja kuten minä...

Kuukki kirjoitti...

Sanopa muuta, aina välillä pitää tai saa jännittää saako jonkun haluamansa jutun ;-) Välillä onnistaa!

leenuliini kirjoitti...

Hienoja löytöjä olet tehnyt!