Tervetuloa Oksasen kelloliikkeeseen

Ankea ja sateinen päivä muuttui paremmaksi Espooseen tehdyn museoretken myötä. Johan Arvid Oksanen piti kelloliikettä Sipoon Nikkilässä ja kun vuosikymmenten jälkeen suvusta ei enää löytynyt jatkajaa, suku lahjoitti koko liikkeen irtaimistoineen Kellomuseolle. Niinpä liikkeen rekonstruktio on nyt museovieraiden ilona.


1900-luvun alkupuolella monilla Suomen rautatieasemilla oli tällaiset kolmikulmaiset, valurautaiset ja runsaasti koristellut ulkokellot. Koska rautateiden rakentamisen ja junaliikenteen vilkastumisen ongelmaksi oli muodostunut 1920-luvun loppupuolella se, että ei ollut yhtenäistä käytäntöä merkitä lähtöajat, otettiin käyttöön kellot, joissa oli 24 tunnin näyttö.


Kovapäiset suomalaiset kuitenkin vain hämääntyivät moisesta uudistuksesta ja niinpä sellaisista kelloista luovuttiin melko pian.

Museossa on runsaasti tasku-, könnin- ja muita kelloja, mutta minä kiinnostuin eniten näistä 1950-luvun funkkiskeittiökelloista. Seuraavalla vuosikymmmenellä suurta huutoa olivat keittiökellot, joihin oli yhdistetty munakello.


Nokian tavoin Valmetkin näyttää olleen aikoinaan monialayritys; tuotantoa lentokoneista keittiökelloihin...

Ruokatunnilla

Jos on tosi näpsäkkä, puolen tunnin ruokatunnilla ehtii hurauttaa lähimpään ostoskeskukseen, etsiä ja löytää uudet välikausikengät, poiketa kirjakaupassa, huomata edullisen taidekirjan ja ostaa sen, sekä syödä pikapikaa hampurilaisen ja huristella takaisin toimistolle. Eikä ole myöhästynyt kuin vähän yli puoli tuntia.


Taidekirja on Michelangelosta, mutta siinä ei ollut juuri niitä paria kuvaa, joiden olisin suonut siinä olevan. Mutta koskapa olen aiemmin ottanut kirjaston hienosta teoksesta muutaman värikopion, olen jopa voinut yrittää piirtää jotain. Ajattelen samoin kuin kiinalaiset, että matkimalla mestaria oppii (heidän mielestään taidokas kopio on melkein yhtä hyvä kuin alkuperäinen, mutta siihen en sentään pyri, ei näillä lahjoilla ;-)), tai kuten ikonimaalarit, että vanhojen mestarien töitä ei kopioida vaan niistä tehdään toisintoja (kukin omien kykyjensä mukaan).


Tämä ignudo (siivetön enkeli) on suosikkini Sikstiiniläiskappelin enkeleistä. Ne maalaukset pitäisi kyllä nähdä paikan päällä... Pitäisi tehdä oikein taidematka Roomaan samanhenkisessä seurassa...

Huvi ja hyöty

Ennen minulla oli tapana silittää pyykkejä lähes aina kun katsoin televisiota. Sitten se tapa jostain syystä unohtui ja muutuin sohvaperunaksi. Ja pyykkejä oli enemmän odottamassa silitystä kuin silitettynä kaapissa.


Nyt olen jälleen palaamassa vanhaan, hyväksi koettuun tapaan. Äsken ehdin mukavasti silittää pöytäliinoja ja astiapyyhkeitä samalla kun seurasin Palanderin paluuta rinteeseen. Ja iltapäivällä tulee vielä taitoluistelugaala Nagoyan GP:stä, kerrassaan oivallista silitysohjelmaa!

Suudelmakin tuli jälleen kerran pyykistä ja menee kohta paikalleen. Tavallinen puuvillakangas on kyllä toiminut huomattavasti paremmin kuin mikään kaupasta ostamani suihkuverho.


Olen aina tykännyt silittämisestä, koska se on minusta tosi rentouttavaa ja siinä näkee työnsä tuloksen nopeasti. Voisi melkein sanoa, että silityksessä ja tv:n katselussa yhdistyy huvi ja huvi.

Turbaanipäinen tyttö

Jo kesällä ostin kirpputorilta eurolla(!) Tracy Chevalierin kirjan Tyttö ja helmikorvakoru. Kirja on vieläpä kuvitettu laitos. Jostain syystä en saanut aloitetuksi kirjan lukemista, vaikka tiesin, että siitä on tehty elokuvakin (joka sekin on mennyt minulta ohi). Nyt sitten aloitin kirjan ja luinkin sen samantien loppuun.

Kirja kertoo hollantilaisesta taidemaalarista Johannes Vermeeristä ja hänen Turbaanipäinen tyttö -maalauksensa mallista. Se on keksitty tarina taiteesta ja rakkaudesta ja voisi hyvin olla totta.


Kirjassa on värikuvat yhdestätoista Vermeerin taulusta (tässä Nainen ja helminauha vuodelta 1664) ja niistä saa hyvän kuvan hänen tyylistään. Näin siis lukemisen siivellä väkisinkin myös sivistyy ;o)

Maalaustaidetta on oikein tulvinut Teemaltakin; siellä on alkanut Taiteen voima -sarja, josta juuri tuli tosi hyvä jakso Rembrandtista. Hänen tunnetuimman teoksensa, valtavan ison Yövartion olen nähnyt Rijksmuseumissa Amsterdamissa. Ihan harmittaa, että Taiteen voiman ensimmäinen osa Michelangelosta jäi minulta huomaamatta!

Ja yhtenä päivänä tuli myös vartin ohjelma Ilja Repinistä. Siinä oli hänen maalauksistaan ainakin vaikuttavat Volgan lautturit ja Zaporizzjan kasakat kirjoittavat kirjettä Turkin sulttaani Mohammad IV:lle, jotka ovat Venäläisen taiteen museossa Pietarissa (nähty on nekin muutama vuosi sitten ;o)).


Tätä kirjaa suosittelen taiteesta kiinnostuneille ja muillekin - taulukuvien ansiosta tarina muuttui vieläkin todemmaksi!

Kaunis ruskea

Pentikin 70-luvun kynttilänjalat viehättävät minua rosoisuudellaan - ne eivät ole liian hienoja. Mutta kuten olen tainnut täälläkin mainita, olen nähnyt kirppiksillä vain rumia ruskeita lukuunottamatta niitä kahta sinistä, jotka innoissani heti ostin.


Jokin aika sitten näin kuitenkin kauniin ruskean ja mikä parasta, se oli samaa mallia kuin toinen sinisistäni! Maksoin mielelläni siitä kaksi euroa.


Niinpä nyt olohuoneen ikkunalaudalla päiviäni ja iltojani ilahduttaa peräti kolme pentikäistä!

Onnea voittajalle, joka on

Lähetäpä osoitteesi minulle sähköpostiin Santtu2009(at)gmail.com niin pistän tyynynpäälliset ja pikku yllärin tulemaan ;-)

Lapsuuden riemuja

Kaappia siivotessani löysin hyllyn perältä kolme pientä pahvirasiaa. Kaikissa oli kyltti päällä ja siinä tekstit NO., SIZE: 6 ja QUANTITY: 100 PCS. Lisäksi olin itse kirjoittanut vihreällä tussilla tekstit Tienylitys I+, Tienylitys +II ja Lassie + kissanpojat. Askit tunnistin; niissä oli ollut aikanaan perhokoukkuja.


Mutta en muistanut, mitä olin askeihin säilönyt. Ravistellessa kuului salaperäistä vaimeaa kolinaa. Tilanne kävi suorastaan jännittäväksi - taitaa vaivata emmental vai mikä se nyt olikaan kun en edes omasta kirjoituksestani muista sisältöä. Lopulta avasin rasiat ja muisti alkoi taas toimia: Kaksi palapeliä lapsuudestani! Palat huolellisesti rasioihin laitettuna ne ovat kulkeneet mukanani kauan.


Oli päivänselvää, että kesken siivouksen istuin lattialle kokoamaan palapelit. Tykkään näistä edelleen...

Hukkareissu

Etsittiin siskon kanssa eilen kantarelleja ja suppilovahveroita. Siis etsittiin - tuntitolkulla - ei löydetty. Eikä niitä puolukoita, joita ei viimeksi maltettu poimia. Joku järkevämpi oli malttanut ;o) Nytpähän opittiin, että aina kun metsässä on käden ulottuvilla herkkuja, ne on viisainta kerätä samantien mukaan. Sieniveitsi vain kolisi tyhjässä sankossa kun kuljin metsässä. Metsä (sama) oli ihan erilainen kuin viimeksi; kuiva ja lämmin, joka askeleella risut ja oksat raksahtelivat poikki (miten niitä olikin maa ihan täynnä), sammal littaantui ja jäkälä mureni. Mikä ero viime kertaan! Silloin metsä oli raikas ja tuoksuva, rahkasammal kirkkaanvihreä pehmeä matto, valkoinen jäkälä pullahtanut kosteudessa pallukoiksi.


Jotain muuta kyllä löydettiin: Pieniä mutkaisia, mäkisiä ja kapeita teitä, joilla jokainen vastaantuleva auto sai sydämen pompahtamaan säikähtäneenä, kun tien leveys ei meinannut riittää molemmille. Keskellä korpea ahdistava, liian tiukkaan rakennettu mökkikylä, jossa en itse haluaisi mistään hinnasta lomailla. Sen vastapainoksi aito pieni maalaiskylä, jossa hiekkatiet kulkevat melkein talojen pihojen läpi, vanhoja rakennuksia, ei yhtään ainutta aitaa talojen ympärillä ilmoittamassa, että tässä menee meidän tontin raja. Punamullalla maalattu hyyssi keskellä metsää. Tyrskyävä meri ja kalliot, joihin laskuvesi on jättänyt valkoiset suolareunat. Itse asiassa aika hyvä päivä siis!

Tänään taisin löytää tämän syksyn viimeiset kantarellini. Suppilovahveroita ei edelleenkään näkynyt kuin jonkun toisen sienestäjän korissa niin paljon, että melkein putoilivat reunan yli... Ei oltu yhtään kateellisia... Tänä vuonna opittiin poimimaaan kantarelleja, ensi vuonna sitten suppiksia! Päätettiin siskon kanssa bookata hänen ystävättärensä (ihan pro sienihommassa) opettajaksi ensi kesänä, hyvä ettei soitettu samantien metsän laidalta ;-D


Arvonta tuossa alapuolella jatkuu, tervetuloa osallistumaan!