perjantai 29. maaliskuuta 2013

Uhkarohkeita jääkiitäjiä




Kameran kanssa liikkuessani olen varsinainen eläkeläismagneetti. Mutta ei se minua haittaa, päinvastoin, heiltä kuulen kaikenlaista kiinnostavaa Hangosta ja sen historiasta.






Pääsääntöinen kauhistuksen aihe juuri nyt ollut se, kuinka uhkarohkeasti ihmiset (jopa aikuiset!) menevät jäälle muutamien yöpakkasten jälkeen piittaamatta siitä, että meri oli viikko sitten auki. Ymmärrän heitä ja olen pysytellyt visusti rannalla, vaikka mieluiten kiitäisin luistimilla pitkin peilikirkasta jäätä!






Entinen puolustusvoimien kapteeni kertoi, kuinka hän asui perheineen Russarön majakkasarella 60-luvulta lähtien. Silloin mantereelle kuljettiin hevosen vetämällä reellä. Yhtenäkin aamuna oli matka taittunut hienosti, mutta muutaman tunnin päästä jäät olivat sulaneet niin, että heidän oli ollut vaikea löytää kantavaa jäätä takaisin saarelle.







Toiselta eläkeläiseltä kuulin, että Hangossa on viimeksi ollut tällainen jää 60 vuotta sitten! Hänen poikansa oli nyt mitannut jossain kohtaa jään paksuuden - hän puhui sydänjäästä (= teräsjää) - ja se oli ollut 15 cm eli sen pitäisi kantaa ihmistä. Mutta hän kauhisteli sitä, kun jäällä liikkuvat eivät tunne virtauspaikkoja, joissa jää on ohuempaa ja pettää helposti. Joskus aiemmin (kauan sitten) joku on menehtynytkin täällä jäihin.





Tämä jälkimmänen juttukumppani kertoi myös, kuinkä hänen koulukaverinsa oli 50-luvulla luistellut Hangosta Tammisaareen. Kuvitelkaa, matkaa on noin 35 kilometriä! Luistella tuo matka yksin, mitä kaikkia vaaranpaikkoja voi matkalle osua ja millaiset varusteet ovat silloin olleet!



Turvallista pääsiäistä teille kaikille, olettepa sitten jäällä tai maalla!

8 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Eläkeläisiä kyllä kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, heissä onusein paljon viisautta, tosin löytyyhän joka ikäpolvesta myös ääliöitä ;-)
Itse en meinaa uskaltaa jäälle vaikka siellä ajaisi autojakin..
Upeita kuvia!
Leppoisaa pääsiäisen aikaa sinne!

Matkatar kirjoitti...

Kiitos hienosta postauksesta! Kyllä minä myös hirvittelen noita jäälläliikkujia... Mukavaa pääsiäisaikaa!

Mine kirjoitti...

En tiennytkään sinun olevan Hankolaisia. Kaunista siellä teillä ja minunkin tekisi mieli viilettää jäällä, jos olisin siellä. Pitäisi etsiä matala ranta, niin selviäisi vain märillä jaloilla....

Täällä ei ole jäästä tietoakaan. Aurinko porottaa ja lämmintä lähemmäs 20 astetta!

Sarppu kirjoitti...

Huh, huh, minä olen kyllä niin varovainen ja täällä saaressa kun asuu, niin tietää jo vaaranpaikat, muttakun kaupunkilaiset tulevat, niin eivät tiedä, monesti olen varoitellut. En itse kyllä uskaltaisi luistelemaan juuri jäätyneelle jäälle.

Kuukki kirjoitti...

Taina, olet oikeassa sekä ihmisten viisaudesta että ei-niin-viisaudesta ;-D Olen kyllä ollut autolla järven jäällä, viimeksi jouluna pohjoisessa, mutta meri on vieras ja arvaamaton. Kiitos samoin mukavaa pääsiäistä!

Kiitos samoin Matkatar! Hirvittää ja silti haluttaisi myös olla jäällä ;-)

Mine, olen "vain" semi-hankolainen eli vietän siellä paljon vapaa-aikaani. Kotoisin olen Pohjois-Suomesta ja nyt asun eteläsuomalaisessa sisämaakaupungissa. Hanko on niin uskomattoman ihana paikka ja onneksi tarpeeksi lähellä.

Jos olisi jäällä luistimet jalassa ja kamera kaulassa, miten ehtisi suojata molemmat vedeltä, jos/kun yhtäkkiä jää pettäisi ;-D Joten parempi pysyä rannalla...

Huomasin, että teillä on täysi kesä! Täällä siihen on vielä aikaa.

Juuri niin Sarppu, samaa sanoivat minulle molemmat eläkeläisherrat; vain paikalliset tuntevat vaaranpaikat ja muut huitelevat huolta vailla ties missä! Minäkään en kaipaa sellaista omalla hengellä leikkimistä...

Hurmioitunut kirjoitti...

Uea kuvasarja! Kauniisti muuttuu valo kuvasta toiseen ja aurinko heijastuu vedestä ja jäästä. En kyllä todellakaan uskaltaisi lähteä kokeilemaan onneani jäällä jos en ole sataprosenttisen varma sen kestävyydestä. Eläkeläiset ovat mukavaa juttuseuraa,heiltä saa tosiaan kuulla tarinoita tai höpötellä vaikka siitä säästä :)

Paula kirjoitti...

Vau, upeita kuvia! Ihmeen kaunista tuo kirkas jää ja maisema tietysti muutenkin.

Talotkin näyttää niin erilaisilta kuin täällä, että tuli mieleen, pitäiskö lähteä eksoottiselle etelänmatkalle Hankoon.

Kiinnostavia juttuja olet saanut kuulla. Kiva kun kerroit etiäpäin täällä :)

Kuukki kirjoitti...

Hietzu, kiitos! En minäkään, vaikka mieli kyllä teki ;-) Eläkeläisten kanssa on kiva jutella, kun heiltä kuulee aina jotain mitä ei ole ennen tiennyt ja heillä on yleensä aina aikaa.

Kiitos luminen! Ehdottomasti kannattaa lähteä "etelään" Hankoon! Se on ihana pieni kaupunki kaikkina vuodenaikoina.