Jos on sairas ja on pakko nousta sängystä, käydä suihkussa, laittaa kunnon vaatteet päälle ja vielä vähän meikata ettei näyttäisi ihan haamulta ja raahautua lääkäriin, niin saahan silloin samalla reissulla pistäytyä melkein reitille osuvassa osto- ja myyntiliikkeessä ja löytää kahden euron käyttämätön vaaleanpunaraitainen astiapyyhe, johon joku on vielä virkannut söpöt vaaleanpunaiset pitsit? 
Minusta saa.
Ensin paleli vähän. Sitten tuli pikku nuha, jonka luulin olevan ohi parissa päivässä. Toisin kävi. Olen seitsemättä päivää kevätflunssan kourissa. Makaan ja luen tai vaihtoehtoisesti nukun ja hikoilen, etenkin öisin. Kuumemittarin lukema on ollut 36,3 ja sitä luokkaa, vaikka on ollut kuumeinen olo. Selkä on jäykkä jatkuvasta makaamisesta ja päätä kivistää raittiin ilman puute. Tänään on parantumistoiveita herättävä olo ja yritän reväistä itseni liikkeelle, edes ruokakauppaan. 
Maalipurkit odottavat tokenemistani. Samoin minä.
Ihkaensimmäisessä postauksessani esittelin Pentikin pienen kynttilänjalan, jonka olin juuri löytänyt kirppikseltä. Silloin toivoin, että 70-luvun pentikkejä löytyisi enemmänkin. No, olen nähnyt muutamia ruskeita, hypistellytkin niitä ja pyöritellyt kädessäni, mutta laittanut aina takaisin hyllyyn. Ei voi mitään, ruskeaharmaat vain eivät vetoa minuun. 
Mutta tämä sininen, en voinut uskoa todeksi onneani. Jopa pölyisenä sen sini hehkui! Se löytyi lomalla aivan kuin blogin puolivuotislahjaksi. Ei tainnut tietää kirppispöydän haltija, mistä aarteesta luopui yhdellä eurolla. Eikä tunnistanut paikan pitäjäkään tätä pentikiksi. Mutta minä tunnistin ;o) 
Tässä molemmat aarteeni iltapäivän auringonpaisteessa. Enemmän näitä 1970-luvulla valmistettuja uniikkikynttilänjalkoja on näytteillä Pentikin museossa Posiolla, alin kuva on sieltä. 
Kävin lomalla myös mummojen pitämällä kirpputorilla. Se oli vanhassa talossa, kaikenlaista tavaraa oli vähintäänkin tarpeeksi ja asiakkaita tungokseksi asti. Olemattomasta lattiatilasta osan vei vielä kaksi vierasnojatuolia, sillä pieni kirppis toimii myös mummojen ja pappojen kohtauspaikkana. Mutta en antanut ahtauden haitata, vaan syynäsin lakanapinot, astiahyllyt, ruokailuvälineet, lamput, pitsiliinat ja epämääräiset miljoonalaatikot. 
Paikassa näytti olevan tapana, että ensin asiakas kerää kaiken mitä aikoo ostaa ja sitten yksi mummoista sanoo jonkun könttäsumman koko kasalle. Yhdestä kenkälaatikosta löysin vanhoja alusvaatenappeja ja erilaisia parsimalankoja. Huvittavin niistä oli tämä mummosukkisten Atlas-parsimalanka. Sille ei ehkä ole kovin paljon nykyaikana käyttöä, mutta en silti voinut jättää sitä ottamatta. Värikin on ihan mummoa! 
Pienet valkoiset pellavaliinat olivat liikuttavan söpöjä; varmaan jonkun reikäompelu-uraansa aloittelevan väkertämiä. Pellavanvärisen liinan reikäompelukuviot sen sijaan ovat huomattavasti taitavamman neulankäyttäjän työtä - taidokkaita ja kauniita! 
Sekapussini sisälsi siis erilaisia ompelu- ja parsimalankoja, kangasnappeja, 5 + 1 liinaa sekä vielä käsilaukkuun sopivan peilin (olin rikkonut entisen, joten se tuli tarpeeseen). Jotain jätin sentään ostamattakin; toisella kaksieuroisella olisin saanut pussillisen puisia pitsinnypläyspalikoita! Ne olivat hauskoja, mutta järki voitti. Pitsinnypläyksestä en nimittäin tiedä mitään. 
Akuutti lamppujenpuute hellitti loman aikana. Yhdeltä kirppikseltä löytyi Livalin koululaisvalaisin ja paluumatkalla eksyin ihan Lival-apajalle. 
Tämä erinomaisessa kunnossa oleva tummanruskea koululaisen (tai aikuisen ;-D) työlamppu kiinnitti heti huomioni. Hinta 2 e sisälsi jopa energiansäästölampun! Nyt pitänee hankkia työpöytä, sillä keittiönpöytäni reuna on koristeellinen ja siksi en pystynyt kiinnittämään lamppua siihen. Tai ehkä sittenkin on helpompi keksiä joku juttu kiinnitystä varten. Etenkin kun minulla ennen oli työpöytä ja silti tein aina kaikki hommat keittiössä (tai vaihtoehtoisesti olohuoneen lattialla). 
Lival-apajasta nappasin itse asiassa kolme Livalia, mutta yksi meni suoraan siskolle. Kuulosti siltä, että hän tarvitsee kaverin vaaleanpunaiselle unelmalleen. Joten en pihistellyt, jäihän minulle vielä pari itselle ;o) 
Näistä jommastakummasta tulee minulle uusi yölamppu. Ennen luin aina iltaisin sängyssä, mutta nyt se on kokonaan jäänyt, kun ei ole ollut sopivaa lamppua. Väri tietysti vaihtuu, mutta luulen ettei kuitenkaan siniseksi, minulla on nyt ihan jotain muuta mielessäni. Myös nämä molemmat olivat 2 euroa kappale, joten kuudella eurolla sain kolme erittäin käyttökelpoista, toimivaa lamppua.
Sitten takaisin matkan hankintoihin... Kun kanniskelin hohtotäkkiä kassalle, huomasin pahvilaatikon täynnä hengareita à 50 senttiä. Nimihengareiden metsästyksestä on tullut hupia ja sisko on jo esitellytkin omiaan. Lopulta kelpuutin kasasta kolme mukaani: Ritarin, Elannon ja Pukimo Forssin.
Ennestään minulla oli pari - nimittäin Kestilän ja Kappa-Keskus Pukevan hengarit. Jotenkin minusta nämä puiset, tukevat vanhat hengarit ovat paljon mukavampia kuin uudemmat. Niitäkin minulla toki on ja jopa muovisia ;-) 
Poikkean hieman aiheesta eli uusista kirppishankinnoista. Tässä ovat Tamara Aladinin Riihimäen Lasille 1968 suunnittelemat Taalari-maljakko ja -tuhkakuppi, jotka olen perinyt kotoa. 
Eilen etsiskelin uusia kuvakulmia olohuoneessa ja makoilin lattialla. Niska jäykkänä zoomailin, tähtäilin ja räpsin kuvia. Ei näköjään pitäisi. Kun nousin, silmissä alkoi vilkkua kirkas sahalaitakuvio - migreeenihyökkäys! Migreenia minulla ei olekaan ollut vuosikausiin. Onneksi heti otettu Panacodin puolikas ja hetki loikoilua uuden hohtotäkin päällä pelastivat tilanteen. Taitavat olla niska ja hartiat hitusen jumissa... 
Taalari oli tuotannossa vuosina 1968 - 1983 ja varsinkin tuhkakuppeja näkyy aina silloin tällöin kirppiksillä. Eihän nykyään juuri kukaan enää polta. Siksi minullakin tuhkis toimii yhden ruusun maljakkona. 
Tamara Aladinista ja Riihimäen Lasista löytyi aika mukava artikkeli täältä.
Omalla autolla matkustamisessa on kyllä yksi ihan ylivoimainen etu muuhun kotimaan matkustustapaan verrattuna; ikioma aikataulu sallii hetken mielijohteesta tehdyt pysähdykset ja poikkeamat varsinaiselta reitiltä. Sivupyrähdykset kannattivat ja nyt olen ollut ihan tohkeissani tekemistäni löydöistä! 
Ensimmäisenä eteeni tuli punaokran ja poltetun terra di Sienan värinen silkkitäkki. Ei yhtään ainutta tahraa tai reikää ja puhdas tuoksu, joten maksoin siitä mielelläni kuusi euroa. 
Täkki sopii hienosti olohuoneeni voimakkaisiin väreihin ja tunnelmaan. Tänään sattui vain niin valoisa ja aurinkoinen päivä, että kuvat eivät tee oikeutta väreille. Täkki saa toistaiseksi olla levitettynä sohvalle, nahkasohva kun on kesällä hiostava ja talvella kylmä. Täkin silkki on niin hohtavaa, että se heijastuu sohvan nahasta. 
Täkki on melkein kuin kiinalainen taulu - kultaa ja punaista. 
Vasta auringon laskiessa onnistuin ottamaan olohuonesta kuvan, johon olen tyytyväinen... 
Tein talviloman kunniaksi pienen reissun ja illalla raahauduin kotiin käsissäni/olallani kolme kassia, yksi pussukka, yksi kameralaukku ja yksi irtotäkki, sylin täydeltä tavaraa siis. Avasin oven ja jalkoihini levisi kasa sanomalehtiä, virallisen näköisiä kirjeitä ja liian monta mainoslehtistä. Niiden seassa pilkotti jotakin iloista punaruudullista, joka kiinnitti heti huomioni. 
Kääntelin ruudullista pehmokuorta käsissäni ja tutkin käsialaa. Täysin tuntematon. Sitten huomasin; tässä on varmaan palkintoni Miian unelmien arvonnasta! 
Ja niinhän se oli. Kuoresta paljastui ihana vaaleanpunainen (miten huolellisesti tehty!) pussi, kevättoivotus ja pussista vielä noita vanhanaikaisia puisia pyykkipoikia. Tuskin maltan odottaa, että pääsen käyttämään niitä. Pisteenä iin päällä on pussin kameekoriste! Kiitokset Miia ihanasta lahjasta!
Olen laiska seuraamaan kaikkia teknisiä mullistuksia, joten minulla on edelleen ollut laatikkomallinen pikku televisio, Grundig vm 92 tai 93. Kieltämättä välillä on ärsyttänyt se, että osa vasemmasta reunasta ei näy ruudussa. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin rientänyt ostamaan uuden tv:n heti digikauden alussa. Siirtymävaiheessa jopa olin hetken aikaa ilman katselumahdollisuutta, kun digiboksi odotteli eteisen tuolilla jotakuta tekniikasta innostunutta. Lopulta sitten siskontyttö viritteli sen. Nyt vihdoin terästäydyin ja ostin uuden television, 22 tuuman LG:n. Myös samankokoinen Samsung olisi ollut tarjolla samaan hintaan (300 e), myös valkoisena (tänne valkoinen ei sovi, mutta johonkin toiseen kotiin). LG:hen päädyin siksi, että ystävälläni on sellainen ja siinä on ollut hyvä kuva.
Tässä tulee nyt samalla esitellyksi vanhain tavarain kaupasta ostettu tv-pöytä. Hintaa en muista, mutta tuskin se paljon oli. Vähän tuo on ränsistynyt, mutta tässä kodissa ei kaikki muukaan ole viimeisen päälle priimakunnossa. Ihan noin huono kuva vanhassa tv:ssä ei sentään ole, musta alue tuli kuvaa ottaessani paikasta riippuen johonkin kohtaan ruutua. Pöydässä vai pitäisikö sanoa lipastossa on näppärä laatikko, jossa säilytän puhelinluetteloa ynnä muuta sellaista. Hyllyn ovat vallanneet pari kiinalaista laatikkoa ja jostain sieltäpäin muuttaneet puiset Kettuset. 
Posti toi juuri ennen pääsiäistä Mizyénalta tilaamani ihanat Tunisia-kortit. Tunisian Soussessa olen käynyt kauan sitten ihan ensimmäisellä oikealla ulkomaanmatkallani (Ruotsia ei tässä lasketa). 
Kaikki oli niin erilaista ja ihmeellistä; aurinko, lämpö, ihmiset, moskeijoiden rukoushuudot. Minulla on vieläkin tallessa siltä reissulta ostamani vaaleanvioletti perinteinen asu, jossa on leveät housut ja kaftaanimainen (tosin hihaton) yläosa. Nyt huomaan, että se on ihan nuhjaantunut, mutta aikanaan pidin sitä mm. siskon ylioppilasjuhlissa. Päällehän se ei ole enää mahtunut vuosikausiin ;o) 
Tunisiassa olen käynyt vain tuon yhden kerran ja siksi minusta onkin mukava lukea Mizyénan blogia ja katsella hänen kuviaan. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että tuosta matkasta syttyi yhä palava (ellei peräti liekehtivä) kipinä ja kiinnostukseni ulkomaita ja vieraita kulttuureja kohtaan. 