lauantai 17. heinäkuuta 2010

10 + Yrjänä



Kummilapseni seuraa Ukko Pesosen jalanjälkiä ja on perustanut kanalan. Alkukesä on ollut tohinaa kanalanrakennushommissa (tietysti hänen isänsä on ollut pääasiallinen toimija), mutta nyt unelma on toteutunut. Kanalaa asustavat 10 lumivalkoista kanaa ja niiden johtaja Yrjänä.


Yrjänä on komia kukko, mutta taitaa olla melko lepsu luonteeltaan. Sen tehtävänä olisi pitää jöötä kanalaumalle, mutta niin vain kanat livahtelivat vähänväliä karkuteille silloin, kun niiden aitaus ei ollut vielä valmis.



Kanat ovat vikkeläkinttuisia ja niiden touhuja on mukava seurailla. Ruoka-aika se vasta vilinää on! Sisällä kanat kerääntyivät ruoka-astian ympärille, mutta kun kummilapsi ripotteli ruokaa ja kalkkia aitauksessa sinne tänne, kanoille tuli kova kiire nokkimaan. Oli suuria vaikeuksia saada tarkkoja kuvia siinä tohinassa.



Munista näkee, että ne eivät ole mistään laitoksesta peräisin; niitä on kaikenkokoisia, pieniä, keskikokoisia ja kunnon hehtomunia, kuten tässä keskimmäinen. Kummilapsen tehtävä on poimia munat aamuisin ja yleensä niitä tulee yksi per kana. Kun olin siellä, munia oli joka aamu vain yhdeksän. Ihmettelimme, oliko se aina sama kana, joka ei muninut, vai oliko niillä vapaapäivä vuorotellen. Kun olin lähtenyt, munia oli yllättäen 13! Taisi stressi laueta kun kuvaaja poistui paikalta :-D

7 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Kanalassa en ole tainnut käydä koskaan. Hauska postaus! :)

Hurmioitunut kirjoitti...

Komea kukko! Kiva kun kaikki kanat ovat puhtaan valkoisia.

Jokke kirjoitti...

Muistan kun näin yhdessä maalaispuodissa "kananuorikon ensimmäiset munat". Oli vielä homma vähän hakusessa :)

Yvonne kirjoitti...

Mulla oli lapsena kanssa laitettu kanala, kun olin kesät mummolassa. Siinä oli muutama kananen. Kukkoa ei ollut. Yhtä kanoista vielä seurasin oikein mielenkiinnolla. :)

Sesse kirjoitti...

Kanatkin on ihan kivoja. Ois kiva jos itelläkin oli pari lammasta ja muutama kananen :)

Kuukki kirjoitti...

Mia, kiitos ;-)

Hietzu, tykkään myös valkoisista kanoista. Ovat kuulemma leghorn-rotua, hyviä munijoita.

Heh heh, Jokke, näytti näilläkin olevan vielä vähän oppimista... nauratti tuo, että munat olivat erikokoisia.

Miten ihanaa, Yvonne, oma kanala mummolassa! Kummilapsenikin on ihan tohkeissaan kanoista ja kukosta tietysti.

Sesse, niinpä, olisi villat ja munat omasta takaa ;-)

Marianne kirjoitti...

Voi mitä kanatuksia *kotkotkot*
Aivan ihania!!