perjantai 30. heinäkuuta 2010

Hikistä puntarointia - Riika III


Eilen kirjoittelin innoissani aivan liian pitkästi, vaikka tämän piti olla kuvakertomus. Nyt ovat kuvat taas pääosassa.



Riian keskustori on levittäytynyt I maailmansodanaikaisten zeppeliinihangaarien eli ilmalaivojen huoltohallien sisälle ja seinustoille. Meille sattui kauhean hiostava ja painostava päivä toripäiväksi ja helle näytti uuvuttaneen kaikki muutkin, koska kaupankäynti oli melko vaisua. Tai "oikeat" asiakkaat olivat ostaneet pottunsa, sipulinsa ja porkkanansa jo aamutuimaan.


Ostettuamme hunajaa ja kirsikoita vain kiertelimme ulkona (sisällä halleissa sitä vasta kuuma olikin!) ja yhtäkkiä näin jotain ihanaa: Vanhanaikaisen kauppavaa´an!


Ja heti perään näin toisen ja sitten se olikin menoa - olin ihan vaakojen lumoissa!


Ensin ruskea, sitten vihreä ja sitten vaaleansininen! Hyvänen aika, kaikki vielä erivärisiä! Ei ainuttakaan valkoista.


Vaakoja piisaa - aidon Vespan värinen ja heti perään violetti. Nyt pitää rauhoittua, pitävät vielä pöhkönä kun silmät kiiluen bongailen puntareita.


Aurinko porotti taivaalta, pusero liimautui selkään ja pökertymisvaara oli ilmeinen ;o) Pakko saada juotavaa, mutta ei voi mitään, en voi jättää kuvaamatta sitä kauneinta vaakaa. Kirkkaanturkoosi unelma. Melkein jo toivoin olevani riikalainen mansikanmyyjä, kunhan vain saisin omistaa tuollaisen puntarin!

3 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Onpas hauskaa nähdä vielä tuollaisiakin käytössä! Ja mikä värien loisto! <3

Niina kirjoitti...

Onpas herkullisen värisiä vaakoja.

Kuukki kirjoitti...

Sanokaas muuta, olisin voinut ihailla ja kuvata vaakoja tuntitolkulla ellei olisi ollut niin hiostavan kuuma ;-)