keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kaduilla - Riika VI


Sitten kun jalat väsyvät mutta mieli ei, voi hypätä johonkin kulkuneuvoon, pyyhkiä hiet otsalta ja antaa jonkun muun valita reitin. Tarjolla olisi ollut turkoosi raitiovaunu tai sininen bussi.



Emme valinneet niistä kumpaakaan, emme edes turkoosia polkupyörää emmekä etenkään - sattuneesta syystä - harmaata henkilöautoa. Meitä sai kuljettaa pyörillä kulkeva turistijuna, jossa korvakuulokkeista kuulimme selostuksen reitillä olevista kiinnostavista paikoista. Ei muuten mikään hassumpi juttu, vaikka kuulostaakin niin turistilta!


Vaikka on mukava, että joku kertoo nähtävyyksistä, minusta parasta on vain katsella ja ihmetellä kaikkea uutta mitä eteen tulee. Matkoilta mieleen painuvat parhaiten pienet sattumukset ja ohikiitävät hetket.


Reissusta tuli yllättävän musiikkipainotteinen. Ystävätär halusi tuomiokirkkoon urkukonserttiin. Hienoa, mutta yksi kerta taisi olla minulle tarpeeksi. Riiassa kadullakin kuulee kaikenlaista musiikkia; Beatles ja muu 60- ja 70-luvun musiikki oli ihan jees ;-)


Tavaratalon ovella oli humppa-polkkatuokio menossa. Musiikki ei ollut niinkään makuuni, mutta parasta olivatkin soittajat; hiukan varttuneemmassa iässä olevat kaksoset.

Hienoin musiikkikokemus oli kuitenkin huilulla klassista soittava nuori nainen. Turistijunamme pysähtyi sattumalta hänen kohdalleen, mutta selostus häipyi jonnekin taustalle kun kaikin aistein keskityin musiikkiin. Se oli niin kaunista, että ihan meni kylmät väreet.


Tähän päättyy kuvakertomus Riiasta, nyt palaan - olen jo palannut - arkeen.

3 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Riian matkakertomus päättyi mukaviin kuviin. Hauksaa kuvitella haitari ja huilukuvista välittynyttä musiikkia. Värit ovat kuvissa myös herkullisia.

Kuukki kirjoitti...

Kiitos Hietzu, Riika oli niin mukava kokemus, että sinne menen toisenkin kerran! Ja sitten käyn myös niissä museoissa...

Lumikko kirjoitti...

Hieno tuo haitaria soittavien miesten kuva!