Ankea ja sateinen päivä muuttui paremmaksi Espooseen tehdyn museoretken myötä. Johan Arvid Oksanen piti kelloliikettä Sipoon Nikkilässä ja kun vuosikymmenten jälkeen suvusta ei enää löytynyt jatkajaa, suku lahjoitti koko liikkeen irtaimistoineen Kellomuseolle. Niinpä liikkeen rekonstruktio on nyt museovieraiden ilona.
1900-luvun alkupuolella monilla Suomen rautatieasemilla oli tällaiset kolmikulmaiset, valurautaiset ja runsaasti koristellut ulkokellot. Koska rautateiden rakentamisen ja junaliikenteen vilkastumisen ongelmaksi oli muodostunut 1920-luvun loppupuolella se, että ei ollut yhtenäistä käytäntöä merkitä lähtöajat, otettiin käyttöön kellot, joissa oli 24 tunnin näyttö.
Kovapäiset suomalaiset kuitenkin vain hämääntyivät moisesta uudistuksesta ja niinpä sellaisista kelloista luovuttiin melko pian.
Museossa on runsaasti tasku-, könnin- ja muita kelloja, mutta minä kiinnostuin eniten näistä 1950-luvun funkkiskeittiökelloista. Seuraavalla vuosikymmmenellä suurta huutoa olivat keittiökellot, joihin oli yhdistetty munakello.
Nokian tavoin Valmetkin näyttää olleen aikoinaan monialayritys; tuotantoa lentokoneista keittiökelloihin...
4 kommenttia:
Upeita. Tuo "ritarikello" seinässä varsinkin. Kivaa lukea museojuttuja muualtapäin Suomea. Herkullisia pastellivärejä.
Wau, onko meillä Espoossa noin hieno museo!
Minuakin viehättävät nuo alimmat kellot. Kauniita!
Siis niiiiin ihania kelloja. Tollanen ihan aito munakellojuttu olis hakusessa!
Hietzu, samoin, minäkin tykkään museojutuista, kun kaikkiin ei kuitenkaan itse pääse tai ehdi.
Kyllä vaan, Nonna, teillä on vielä paljon muutakin siellä. Toinen museopostaus Espoosta tulee kunhan ehdin.
Kotivalo, sama juttu - munakello olisi minunkin mieleeni!
Lähetä kommentti