sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Harmaata tihkua


Virallinen osuus Tallinnassa päättyi etuajassa, joten vein matkatavarat satamaan säilöön, otin kamerani (ns. käsilaukkukamera oli mukana) ja lähdin vähän kuljeskelemaan. Oli harmaata ja tihuutti vettä, mutta eipä ollut ruuhkaa vanhan kaupungin kujilla.


Kun oli aikaa, kuljin vähän eri reittiä ja näinkin ihania taloja. Saisivat vain kunnostaa niitä ennen kuin ihan kokonaan rapistuvat.


Tämä kolmen talon ryhmä näytti kiinnostavalta ja yllätyksekseni siinä olikin hotelli. Pistin nimen mieleen ja katsoin kotona netistä. Millainen hotelli se onkaan! The Three Sisters, jossa ovat asustaneet muun muassa Suomen presidentti, Englannin kuningatar ja Japanin keisari samoin kuin Metallica, Sting ja Rammstein. Heh heh, kelpaisi kyllä minullekin tuollainen majapaikka...


Ihan hotellin vieressä on Olevisten kirkko, tämä näytti olevan sen takaosa. Vasta kuvan otettuani huomasin, että siellähän on nunna toimissaan ikkunan takana.

4 kommenttia:

Markka kirjoitti...

Kyllä on kauniita rakennuksia. Tuo "Three Sisters" -kolmikko näyttää ihan meillä myytävien peltisten tuikkutalojen esikuvalta :)
Nunnahan siellä häärää ikkunan edessä.

Hurmioitunut kirjoitti...

Todella kaunis kolmikko tuo Three Sisters, ja ERITTÄIN tyylikkäät nettisivut,kyllä jo sai kauniita elämyksiä niiden kautta. Kelpaisi yöpyä.

Miia kirjoitti...

Tallinnan vanha kaupunki on niin kaunis, harmaallakin säällä! Kauniita kuvia!

Kuukki kirjoitti...

Niin, Tallinnassa voisi kierrellä vähintäänkin päivän pelkästään kuvaamassa kaikkia ihania taloja. Minua huvitti tuo Three Sisters; kuvittelin, että se on joku vaatimaton pikku majapaikka. Ihan pieleen arvattu ;-)