sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

70-luvun Pentik

Ihkaensimmäisessä postauksessani esittelin Pentikin pienen kynttilänjalan, jonka olin juuri löytänyt kirppikseltä. Silloin toivoin, että 70-luvun pentikkejä löytyisi enemmänkin. No, olen nähnyt muutamia ruskeita, hypistellytkin niitä ja pyöritellyt kädessäni, mutta laittanut aina takaisin hyllyyn. Ei voi mitään, ruskeaharmaat vain eivät vetoa minuun. Mutta tämä sininen, en voinut uskoa todeksi onneani. Jopa pölyisenä sen sini hehkui! Se löytyi lomalla aivan kuin blogin puolivuotislahjaksi. Ei tainnut tietää kirppispöydän haltija, mistä aarteesta luopui yhdellä eurolla. Eikä tunnistanut paikan pitäjäkään tätä pentikiksi. Mutta minä tunnistin ;o) Tässä molemmat aarteeni iltapäivän auringonpaisteessa. Enemmän näitä 1970-luvulla valmistettuja uniikkikynttilänjalkoja on näytteillä Pentikin museossa Posiolla, alin kuva on sieltä.

7 kommenttia:

Thilda kirjoitti...

Todella hurmaavia noi sinun kynttilänjalkasi! Ja juuri tismalleen tuollaisilla kynttilöillä! Enpä minäkään olisi tiennyt Pentikiksi. Ja olet oikeassa, sininen on kaunein väri!

kristiinakoo kirjoitti...

Ihania ovat! Itse innostuin näistä kun miehen mökiltä löytyi 12-kynttilän sininen tällainen kynttilänjalka - nyt itsellä on kirpparilöytöinä vastaava sinivihreänä sekä 1 3 kynttilän (pyöreä reikä keskellä) ja kaksi 1 kynttilän jalkaa: sininen kolmiomuotoinen ja ruskea "möykky". Ja kyllä sininen on kaunis, mutta minä pidän myös kaikista muista väreistä. - kristiina

Kuukki kirjoitti...

Thilda, kynttilät ovat nykytuotantoa ja vähän erilaisia kuin ne alkuperäiset. Alkuperäiset eivät olleet läpikuultavia ja minusta kauniimpia, mutta uudetkin menettelevät ;-)

Kristiinakoo, oi sinua onnellista! Minä en ole näiden löytöjen jälkeen törmännyt pentikkeihin kirppiksillä. Tuollaisen ison möykyn kyllä vielä ottaisin ;-)

kristiinakoo kirjoitti...

Niinpä, olenkin ihan onnessani niistä :) Minä haluaisin vielä keltaisen kokoelmaani, kuten tämä: http://www.huuto.net/kohteet/anu-pentik-retroa-hauska-kynttilanjalka/197100900 (kallis hinta tosin)...ja semmoisen jättiläisen, kuten täällä: http://www.asuntostailia.fi/16/Anu-Pentik-TAANTUMANKIN-AIKANA-TARVITAAN-KAUNEUTTA

kristiinakoo kirjoitti...

..ai niin, isossa möykyssä oli vielä todennäköisesti alkuperäiset vaaleanoranssinrusehtavat kynttilätkin jäljellä - jee :)

Nyt olen innostunut keräilemään Muurlan ja Humppilan 70-luvun lasiastioita. Se on helppoa, sillä niitä löytyy lähes joka kirpparilta ja hinnat ovat sen mukaiset eli halvat :)

Kuukki kirjoitti...

kristiinakoo, keltainen pikkujalka on kyllä lystikkään näköinen! Jotenkin liikuttava. Isoa möykkyä varten pitäisi olla honkahuvila kuten Anu P:llä tai muuten paljon tilaa ;-)

Muurlasta ja Humppilasta tulee varmaan pian haluttua, joten olet aikaasi edellä!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Itseltä löytyy tuollainen iso "möykky" kynttelikkö ruskeana ja alkuperäisillä kynttilöillä jos jollain kiinnostusta ostamaan :) t. Emmi