Pieni Kiina-näyttely, väreissä

Ken on kiinnostunut Kiinasta, väreistä ja/tai valokuvauksesta, ehtii vielä Värimatka Kiinaan -valokuvanäyttelyyn, sillä Kulttuurien museon näyttelyä on jatkettu 29.1.2012 asti. Tutkija Kirsi Kommonen on perehtynyt kiinalaiseen värimaailmaan ja värien merkitykseen Kiinassa, ja hänen miehensä Janne Kommonen on ottanut kuvat. Itse kävin näyttelyssä jo elokuussa.


Teemapäivänä Kirsi Kommonen kertoi ensin kiinalaisesta värisymboliikasta ja sitten Janne Kommonen Kiinassa kuvaamisen erityispiirteistä. Kirsi Kommonen jatkoi fengshuista ja kiinalaisten kotien värisymboliikasta. Kaikista näistä pidin kovasti, vaikka osa asioista oli minulle tuttua. Sen sijaan arkkitehdin/fengshui-konsultin esitys värien käytöstä fengshuissa oli suuri pettymys; odotin koko ajan, että milloin hän pääsee varsinaiseen asiaan. Esitys tuntui lähinnä hänen töidensä mainostamiselta. Se oli harmi, sillä hänen luentonsa veti paikalle isoimman yleisön ja moni oli jopa varustautunut muistiinpanovälinein.

Näyttelytila on pieni, mutta kuvia on runsaasti ja ne on järjestetty värien mukaan. Minä tietysti tutkin kuvia innoissani ja suosittelen näyttelyssä pistäytymistä myös sisustuksesta kiinnostuneille!

P.S. Näyttelyssä on paljon muitakin värejä kuin kiinanpunaista ;-)

Illanviettoa

Marraskuun lopun pimeinä iltoina istun koneella ja äherrän joululahjoja valokuvista. Aikaa kuluu yllättävän paljon. Tänäänkin piti siivota, mutta en ehtinyt. Harmi ;-D


Kaverini Tusse ei pääse joululahjoihin, vaikka onkin ihana.

Tartuin haasteeseen

Kirjailijatar kehotti kertomaan itsestä jotain yllättävää. Tottahan toki, ilman muuta! Tohkeissani aloin heti pohtia jotain kertomisen arvoista. Tästä se lähtee, olkaapa hyvät:

1. Olen aloittanut työurani kirjaston satutätinä ja istuttamalla metsää.

2. Viipurin-reissulla sain ensin sydämellisen halauksen papilta, ihan yllättäen. Ja sitten valkoinen kissa heittäytyi kaverikseni. Kissan toinen silmä oli sininen ja toinen keltainen.

3. Haaveeni on kirjoittaa joskus satukirja. Kirjan päähenkilöt ovat jo valmiina ja niin on kirjailijanimenikin.

4. Olen ollut talkoolaisena Valamon luostarissa.


5. Olen marssinut sisään kampaamoon, kysynyt, missä on vessa, käynyt vessassa ja lähtenyt ovesta ulos. Eikä tämä herättänyt minkäänlaista kummastusta kampaajissa eikä asiakkaissa.

6. Olen luistellut aikuisena muodostelmajoukkueessa.

7. Olen juonut muurahaisviinaa.

8. Ja syönyt ankansydäntä.


Ja tässä extra:
9. Olen huristellut Rhodoksen hiekkaisilla vuoristoteillä mopolla. Yksin, ilman kypärää ja ilman huolen häivää!

Kuka ottaa kopin?

Pieni taidekirjasto

Taas minua on lykästänyt kirpputorilla! Löysin muutaman pienen taidekirjan, jotka ovat 1950- tai 60-luvulta. Kirjoissa on esitelty lyhyesti taiteilija ja sitten on kuvia hänen teoksistaan, osa mustavalkoisia, mutta paljon on - jopa yli 30 - myös värillisiä.


Joistakin teoksista on ensin yksityiskohta ja sitten kun irtolehden kääntää, koko taulu, kuten tässä van Goghin makuuhuoneesta.


Amadeo Modigliani oli minulle tuntematon suuruus, mutta hänen taulunsa näyttävät hauskoilta. Yllä kuva taiteilijasta ja alla omakuva. Aika näköinen!


Näiden pikku kirjojen painaminen taisi olla yleismaailmallista tai ainakin eurooppalaista, sillä Modigliani on norjankielinen. Hämmästyttävän paljon sitä näköjään ymmärtää norjaa, jos vain haluaa...


Vermeerin teoksiin ihastuin jo aiemmin,kun löysin kirppikseltä tämän kirjan. Vermeer-opus taas on englanninkielinen.


El Grecon tyylin kyllä tunnistaa missä vaan, se on niin erikoinen. Oli mukava löytää kirja, jossa on näin paljon kuvia hänen tauluistaan.


Tässä koko setti, josta Goya on vielä lukematta. Kirjoista maksoin yhteensä yhden euron.

Wirkkalan mehusettejä

Olipa kerran yhdet sukujuhlat, 65-vuotispäivät. Niistä on jo melko monta vuotta, mutta juhlista lähtien puoli sukua on etsinyt kissojen ja koirien kanssa Tapio Wirkkalan violettia lasikannua. Kannu onneton kun kolahti tiskatessa altaanreunaan ja meni rikki.

Kesälomallani elokuussa pistäydyin eteen tupsahtaneella lohjalaisella kirppiksellä ja se kyllä kannatti: Siellä vitriinissä nökötti etsitynlainen kannu + kuusi lasia. Hinta 100 euroa eikä niitä myyty erikseen. Tohkeissani laitoin serkulleni tekstarin ja hän soitti samantien takaisin: Osta ne! Tutkin kannun ja lasit; kaikki virheettömiä ja kannussa nimenomaan kirkas kahva niin kuin alkuperäisessäkin oli.

Alkuperäisen kannun särkyminen oli onnistuttu pimittämään kannun varsinaiselta omistajalta (tädiltäni) kaikki nämä vuodet ja nyt on hyvät mahdollisuudet, ettei katastrofi koskaan paljastu. Äsken sain mehusetin lopulta toimitetuksi serkulleni (se oli kolme kuukautta olohuoneessani pahvilaatikossa ja silti en saanut otetuksi siitä kuvaa). Olimme molemmat tyytyväisiä ja pidimme hintaa aika siedettävänä, koskapa kukaan suvusta ei ollut näiden vuosien aikana löytänyt kannua.


Mutta todellisesta löydöstä voidaan puhua vasta nyt: Kävin pitkästä aikaa yhdellä kirppiksellä, joka on niin hankalasti auki, etten yleensä koskaan pääse sinne ja nytkin minulla oli aikaa vain vajaa puolituntinen. Heti kun astuin ovesta sisään, bongasin astiapöydällä Wirkkalan samaa sarjaa olevat siniset mehulasit 6 kpl. Menin pöydän ääreen ja katsoin laseja; ihan samat - samat pystyviirut, epätasaisesti aaltoileva reuna ja samantuntuisia kädessä kuin violetit olivat olleet. Koskapa näytti siltä, ettei paikalla ollut ketään valveutunutta ostajaa, jätin lasit siihen, tutkin kaikki astiat, pöytäliinat, kirjat jne. ja vasta lopuksi palasin lasien luo. Otin ne ja menin kassalle. Siinä kun kassalla oleva mieshenkilö kaiveli minulle pakkauspaperia ja peri maksua, mainitsin ohimennen, että lasit ovat Tapio Wirkkalan. Ei mitään reaktiota! Onneksi, sillä tajusin samantien, ettei sitä olisi kannattanut sanoa, koska se johtaa heti yleiseen hintojennousuun.


Lasit (Malli nro 2065, valmistusvuodet 1962 - 1969) maksoivat 0,60 e/kpl eli 6 kpl yhteensä 3,60 e. Tätä sanoisin kohtuulliseksi hinnaksi!

Joulukortit mielessä?

Tänään pitäisi tilata joulukortit, jos haluan teettää niitä omista kuvista. Tarjous on voimassa klo 24:ään saakka henk.koht. alekoodillani. Mutta miten voi syventyä ajattelemaan joulukortteja, kun vielä pari päivää sitten uimakoppi oli paikallaan eikä lumesta tietoakaan. Kyllä kai joulukorteissa pitää olla punaista??!

Elämän koreus

Olin ihan unohtanut kertoa, että itse järjestämäni kulttuurikesäni huipentui Elämän koreus -näyttelyyn Tarvaspäässä. Siis Gallen-Kallelan museossa, joka täytti 50 vuotta ja jossa - noloa tunnustaa - en ollut käynyt aiemmin.



Akseli Gallen-Kallela suunnitteli Tarvaspään itselleen ja rakennutti sen vuosina 1911 - 1913. Rakennus näyttää pieneltä linnalta tai palatsilta eikä ollenkaan suomalaiselta. Näyttelyn alaotsikkona oli Kalevalan kankahilta Afrikan savanneille: Gallen-Kallelan taulut olivat alakerran ateljeessa ja pyöreässä salissa, ja hänen Afrikasta tuomansa esineet tornin ensimmäisessä kerroksessa. Ylimpänä tornissa on ihana holvikattoinen huone, josta on ikkunat neljään ilmansuuntaan.


Näyttelyn suurin anti minulle oli itse paikkaan, rakennukseen ja Gallen-Kallelan ateljeehen tutustuminen sekä taulut, vähemmän välitin savannitavarasta, vaikka toki niitäkin vilkaisin.


Ateljeessa takan yläpuolella on aikanaan kohua herättänyt Bil-Bol-juliste, johon Gallen-Kallela sai inspiraation Kalevalasta; Lemminkäinen ryöstää Kyllikin.



Kehystystarvikkeiden alla (lasilla suojattuna) on Gallen-Kallelan Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn suunnittelema jugend-tyylinen Liekki-ryijy, jonka aaltoilevat muodot pohjautuvat saniaismetsikön liikkeeseen. Gallen-Kallelan tekstiilien ornamentiikkaan vaikuttivat vahvasti luonto ja metsä - oksat, kävyt, pahkat, sammaleet ja jäkälät olivat taiteilijan koristeellisten muotojen innoittajina.



(Wikipedian mukaan) vuodelta 1895 oleva Väinämöisen lähtö perustuu Kalevalan päätösrunoon, jossa Väinämöinen määrää pienen poikalapsen surmattavaksi, mutta lapsi alkaa syyttää häntä rikoksista. Väinämöinen suuttuu ja lähtee, mutta sanoo palaavansa, kun häntä kaivataan. Jotkut ihmiset rinnastavat tämän taulun suomalaisen muinaisuskon väistymiseen kristinuskon tieltä. (Pitäisi varmaan joskus lukea Kalevala kokonaan...)


Velisurmaaja-taulusta (v. 1896) olen tykännyt, jo ennen kuin edes tiesin sen nimeä tai aihetta.


Ad Astra ("Tähtiin", v. 1896) oli yksi Gallen-Kallelan rakkaimmista töistä, jotka hän piti itsellään. Taulu kuvaa ylösnousemusta: "Maailman vapauttajan asento ristinpuulla - eikö se voisi symboloida myöskin sitä, mitä ihminen, joka on kaiken kärsinyt ja kaikesta vapautunut, tuntee?", muistelee Gallen-Kallela teosta vuonna 1920.


Tarvaspään pihassa on mukava kahvila vähän ränsistyneessä pitsihuvilassa. Kahvilaan mahtuu paljonkin virkistystä kaipaavia näyttelyvieraita, mutta tällä kertaa meitä oli vain kaksi. Liekö se ollut koko päivän ensimmäinen rauhallinen hetki, kun toisen huoneen liinat olivat vinossa ja tuolit sekaisin ;-) Tuolit olivat oikein hauskaa matalaselkänojaista mallia.

Harmaana päivänä Fiskarsissa

Fiskarsissa järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa marraskuun piristykseksi ostosilta ja niinpä minäkin suuntasin sinne. Oli jo aikakin käydä siellä, sillä edellinen eli ensimmäinen kertani oli ennen vuotta 1994 (muistan sen siitä, että sinä vuonna vaihdoin työpaikkaa ja matkatoimisto järjesti Fiskarsin-retken silloisen työpaikkani sihteereille... siihen aikaa me hyvät sihteerit olimme arvossa ;-)).


Aika vähän oli väkeä liikkeellä, mikä on kai ymmärrettävää; tosi ankea päivä, ei lomakausi ja tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa.


Minäkään en ollut shoppailumielellä liikkeellä, vaan lähinnä vain kiertelin, katselin ja otin vähän valokuvia. Punaiset puutalot valkoisine ikkunanpuitteineen näyttivät harmaana päivänä niin kodikkailta, että melkein jo haaveilin niissä asumisesta.


Lopulta löysin itseni Cafe Antiquesta juomasta teetä ja syömästä ensin lohipiirakkaa ja sitten vielä tänään leivottua korvapuustia ;-)


Vasta teen ja kaiken syömisen jälkeen huomasin, että kahvilaan kuului myös pari muuta huonetta täynnä kirjoja. Paljon sisustus- ja taidekirjoja, ihanaa! Niinpä aika vierähtikin nopeasti ja oli jo melko pimeää, kun lopulta (vain) yhden taidekirjan ostettuani lähdin sieltä.


Vähän harmitti, että olin tärvännyt niin paljon aikaa kahvilassa, sillä olin vielä aikonut käydä Rautarouvat-näyttelyssä. Ajomatkaa oli kuitenkin aika paljon, joten pidin parempana lähteä ennen kuin on säkkipimeää.


Fiskarsissa on kuitenkin ihan pian Ruukin joulu ja Rautarouvatkin vielä loppiaiseen asti. On siis hyvät mahdollisuudet nähdä se ja kokea samalla Fiskarsin joulutunnelma!