keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pieni Kiina-näyttely, väreissä


Ken on kiinnostunut Kiinasta, väreistä ja/tai valokuvauksesta, ehtii vielä Värimatka Kiinaan -valokuvanäyttelyyn, sillä Kulttuurien museon näyttelyä on jatkettu 29.1.2012 asti. Tutkija Kirsi Kommonen on perehtynyt kiinalaiseen värimaailmaan ja värien merkitykseen Kiinassa, ja hänen miehensä Janne Kommonen on ottanut kuvat. Itse kävin näyttelyssä jo elokuussa.


Teemapäivänä Kirsi Kommonen kertoi ensin kiinalaisesta värisymboliikasta ja sitten Janne Kommonen Kiinassa kuvaamisen erityispiirteistä. Kirsi Kommonen jatkoi fengshuista ja kiinalaisten kotien värisymboliikasta. Kaikista näistä pidin kovasti, vaikka osa asioista oli minulle tuttua. Sen sijaan arkkitehdin/fengshui-konsultin esitys värien käytöstä fengshuissa oli suuri pettymys; odotin koko ajan, että milloin hän pääsee varsinaiseen asiaan. Esitys tuntui lähinnä hänen töidensä mainostamiselta. Se oli harmi, sillä hänen luentonsa veti paikalle isoimman yleisön ja moni oli jopa varustautunut muistiinpanovälinein.

Näyttelytila on pieni, mutta kuvia on runsaasti ja ne on järjestetty värien mukaan. Minä tietysti tutkin kuvia innoissani ja suosittelen näyttelyssä pistäytymistä myös sisustuksesta kiinnostuneille!

P.S. Näyttelyssä on paljon muitakin värejä kuin kiinanpunaista ;-)

4 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Varmasti tutustumisen arvoinen näyttely.

Hurmioitunut kirjoitti...

Ja hei! Hyvä joulukuun ensimmäistä päivää! :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Jotenkin tämä on mennyt minulta ihan ohi, kun vaan ehtisi joskus pistäytyä.

Kuukki kirjoitti...

Kiitos Hietzu, samoin mukavaa itsenäisyyspäivää ;-)

Kirjailijatar, näyttely taitaa olla niin pieni, ettei sitä ole paljon mainostettu. Taisin huomata sen Kulttuurien museon sivuilta; katson aina silloin tällöin heidän "kuulumisensa" ;-)