sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hyasinttien huumaava tuoksu - Istanbul 6



Vain sulttaani sai ratsastaa portista, kaikki muut - me turistit mukaanluettuna - kävelemme siitä Topkapin palatsialueelle. Menemme haaremiin, jossa reitti kiertää kutakuinkin tyhjien huoneiden läpi.






Kaakelit ovat toki hienoja, mutta jotenkin olen vähän turtunut niihin. Ehkä siksi, että niin monet niistä ovat huonokuntoisia. Osa seinistä on kuitenkin uskomattoman kauniita ja kuvaan niitä ja myös ikkunoita.






Kun tulemme haaremista ulos, ilma on muuttunut tosi lämpimäksi ja hyasittien ihana tuoksu täyttää joka paikan. Huumaavaa! Palatsialue on myös täyttynyt turisteista, joten joka paikkaan on jonoa. Siispä kiertelemme vähän ympäriinsä, mutta jätämme aarrehuoneet väliin.



Luulisin, että kaikki mikä näyttää kullalta, on sitä. Näin ainakin oli Dolmabachen palatsissa, kun kävin siellä ensimmäisellä Istanbulin-matkallani.



Tämä oli toinen kerta, kun kävin Topkapissa ja nytkin olin hieman pettynyt. Topkapi ei ole sellainen sykähdyttävä kokemus kuin Hagia Sofia tai Kariye-museo. Minusta siellä ei ole kovin paljon näkemistä kaakeleita lukuunottamatta ja palatsialue on aika pieni, kun sitä vertaa esimerkiksi Kiellettyyn kaupunkiin Pekingissä. Mutta tulipahan käydyksi ja hyasintit olivat ihania! Sen sijaan ensi kerralla haluaisin mielelläni käydä Hagia Irene -kirkossa, joka on Hagia Sofian ajalta ja Topkapin ensimmäisellä pihalla.

7 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Näkemisen arvoiselta paikalta kyllä vaikuttaa... ihanat kuvat.
Ja nuo hyasintit <3

Mine kirjoitti...

Hagia Irene on vain kovin harvoin auki, vain silloin kun siellä on joku konsertti tms. Eikä sisällä kuulema ole säilynyt yhtään alkuperäistä seinää vaan kaikki on laitettu piiloon...

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi, nyt sain nautiskella kaikki Istanbul-postauksesi kerralla, kun en ole avannut konetta pitkään aikaan. Sinäkin olet siis käynyt tuolla monta kertaa. Voin uskoa, että ikonimaalarille Istanbulin kirkot ovat todellisia elämyksiä, kun ne olivat sitä myös meille. Koko kaupunki, niin ihmeellinen.

Kiitos tästä matkasta!

17 neliötä kirjoitti...

Voi olipas mukava nähdä Istanbul-kuvasti! se on ollut matkakohteistani ehkäpä se taianomaisin :) itselläni ei ole siltä reissulta muita kuvia kuin mitä joskus laitoin blogiini- muut ovat levyllä, jota koneeni ei enää suostu lukemaan :( toisekseen vanha kamerani ei oikein toiminut koko reissun aikana muutenkaan. Olin kaupungissa opiskeluaikanani arkkitehtuurin historian ekskursiolla, ja samaisia moskeijoja kävimme katsomassa. Hauska sattuma, että Khoraan on myös sinulla erityinen suhde, itse nimittäin tein pitkän tutkielman siitä ja Pammakaristoksesta, joka puolestaan on enemmän raunioitunut, mutta myöskin 1100-1200-luvuilta. Kävitkö muuten vanhassa vesisäiliössä (Yerebatan Sarayi)? se on nimittäin hienoin arkkitehtuurielämykseni koskaan. Mekään emme päässeet Hagia Ireneen sisälle, ei sattunut sopivaa konserttia matka-ajallemme.

Kuukki kirjoitti...

Kiitos Taina, hysinttien tuoksu oli kyllä uskomaton.

Mine, hyvä kuulla niin emme turhaan yritä sinne ensi kerralla. Aika tylsää, ettei siellä ole mitään alkuperäistä...

Kirjailijatar, minustakin Istanbul on ihana ja ihmeellinen! Voisin lähteä sinne samantien takaisin.

17 neliötä, Istanbul on minustakin taianomainen, vanhat rakennukset, tunnelma, moskeijat ja Bospori, ihania! Onpa ikävää, ettet pääse omiin kuviisi enää. Ei auta muu kuin tehdä uusi reissu ;-)

Olisiko mahdollista, että saisin lukea tutkielmasi, se olisi varmasti kiinnostava! Pammakaristoksessa on tarkoitus käydä ensi kerralla. Nyt emme ehtineet Yerebataniin, mutta olen käynyt siellä aiemmin - hieno paikka!

Ruusu kirjoitti...

Lumoavia kaakeleita! Tuo sinisen ja turkoosin yhdistelmä menee suoraan sieluun.

Ikävä kuulla, että Topkapi oli pettymys. Joskus myyttisyyden paino kasvaa niin raskaaksi, että itse paikka hajoaa mitäänsanomattomaksi.

Kuukki kirjoitti...

Rosa, myös minusta kaakelien värit olivat ihanat! Ehkä Topkapia hehkutetaan liikaa... Sen sijaan Hagia Sofia on aina yhtä ihmeellinen ja vaikuttava!