maanantai 13. syyskuuta 2010

Der Kölner Dom



Tämän reissun postauksista tulee nyt sokerina pohjalla se, mikä on Kölnissä Se Juttu: Kölnin tuomiokirkko. Sitä ei voi ohittaa, niin mahtava se on. Ensimmäisen kerran näin sen vuonna 1989 interraililla. Vaihdoimme junaa Kölnissä ja koska olin kuullut, että tuomiokirkko on ihan päärautatieaseman vieressä, pingoin asemalta ulos vain nähdäkseni sen. Ja siinähän se tökötti (tornit eivät mahtuneet tähän otokseen, ovat oikealla):


Ihailin kirkkoa sen viisi minuuttia, mikä minulla oli silloin aikaa, ja painelin takaisin laiturille ystäväni ja rinkkojen luo. Enpä silloin arvannut, että jo vajaan vuoden päästä asuisin Kölnissä. Enkä myöskään sitä, kuinka harvoin siellä kävisin (kurssin jälkeen 1992 ja nyt 2010).


Kirkko on mykistävä ulkoa, mutta myös sisältä. Tilaa on valtavasti. Korkeus tuo avaruutta ja isot lasimaalausikkunat valoa, vaikka niitä ei ulkopuolelta juuri huomaa.


Kirkko on goottilaista tyyliä ja sen rakentaminen kesti yli 600 vuotta (1248 - 1880). Korjattavaa riittää ja kuvistakin näkee, kuinka korjatut kohdat ovat ihan valkoista kiveä ja vanhimmat ovat tummuneet lähes mustiksi. Luulin ensin, että kameran muistikortissa oli joku vika, kun alla oleva kuva näyttää tuolta, mutta ei, värierot ovat oikeasti noin suuret.




Tornit kohoavat 157 metrin korkeuteen ja 98 metrin kohdalla on näköalatasanne. Olen kiivennyt sinne pari-kolme kertaa, mutta nyt ne 533 askelmaa kapeassa kierreportaikossa tuntuivat ihan liian rasittavilta... Laiskuus valtasi ja jalkakin oli kipeä... (Nyt toki kunnossa jo.)



Vaikuttavin näky on illalla, kun koko kirkko on valaistu hopeanhohtoiseksi. Näyttää siltä kuin se olisi tipahtanut taivaasta kaiken keskelle.



Kölniläinen instituutio Paljasjalat sattui konsertoimaan tuomiokirkon aukiolla juuri kun olimme Kölnissä. Väkeä näytti riittävän. Me ihailimme moniväristä tuomiokirkkoa ja istuskelimme monien muiden tavoin katukuppilassa. Musa kuului ihan riittävän hyvin sinnekin ;-D

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

UPEA! Siis aivan uskomattoman kaunis ja mykistävä jo kuvissa,saati sitten kun itse pääsisi paikan päälle. Näin taidehistorian opinnot aloittaneena,tämä tulee olemaan keskeinen gotiikan esimerkki :)

Kuukki kirjoitti...

Ihanaa Hietzu, jos tästä on sinulle iloa! Kunpa minäkin opiskelisin taidehistoriaa... Kurkkaapa tänne: http://www.wdr.de/themen/global/webcams/domcam.jhtml