tiistai 3. huhtikuuta 2012

Liulichang - Peking 5





Liulichang on taiteilijatarvikkeiden hankintapaikka Taivaallisen Rauhan aukiolta lounaaseen. Hepingmen-metroasema on lähellä kadun puoliväliä, siitä voi lähteä joko itäänpäin kohti Qianmenia ja Taivaallisen Rauhan aukiota tai länteenpäin, johon tällä kertaa menimme. Kadun alkupäässä on hienompia liikkeitä, matkaa jatkettaessa vastaan tulee pieniä puoteja ja myydäänpä siveltimiä ihan vaan tiiliseinältä kujan varressa.





Puodit ovat täynnä tussimaalauspapereita (ja voihan niitä muuhunkin hyödyntää...), kaikenkokoisia siveltimiä, pigmenttejä, tauluja, käsintehtyjä haitarimuistikirjoja ja kaikkea ihanaa, mitä ei edes tiedä olevan olemassa! Turistikaudella täällä on enemmän väkeä ja myös korkeammat hinnat, joten nyt harmaan päivän illansuussa oli oivallinen hetki tehdä pieniä tuliaishankintoja.




Tähän vuodenaikaan harmaa on Pekingin yleissävy, mutta (kiinan)punainen sykähdyttää valokuvaajaa ;-) Sitä on katulyhdyissä, seinisssä, ihanassa lavamopossa (jos nyt olisi mahdollisuus viettää Pekingissä pitempi aika, varmaan hankkisin sellaisen heti...) ja jopa roskapöntön päälle hylätyssä neilikkakimpussa.

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Ihana tuo mopo! :D Jos oleskelisin Kiinassa pidemmän aikaa minäkin tahtoisin tuollaisen lavamopon, jolla pöristelisin menemään katuja ja kujia. Ja tietty täyttäisin mopon kaikenlaisilla kivoilla ostoksilla... ;P

Kuukki kirjoitti...

Sanos muuta, Hietzu! Näyttää siltä, että kiinalaiset ovat vaurastuneet viime vuosina, sillä ennen oli vain harmaamustia lavapolkupyöriä.

Luulen, että saisin myös lavan aika äkkiä täyteen ostoksia ;-)