lauantai 14. marraskuuta 2009

Ruotsalaisten Arabia



Tähän asti en ole ollut kovin innostunut muista kuin suomalaisista astioista. Nyt kävi kuitenkin niin, että parin päivän välein törmäsin ihaniin Rörstrandin kahvikuppeihin, jotka tunsin tarvitsevani (en juo ollenkaan kahvia).

Ennen näiden kuppien omistamista en edes tiennyt, että Rörstrand on perustettu jo vuonna 1726 ja että Nobel-juhlissa kahvit ryystetään Rörstrandin kupposista. Tuskin kuitenkaan näistä röörirannoista (leima on lautasen pohjassa), vaikka kultakoristeiset ovatkin. Nämä kaksi paria maksoivat kirppiksellä yhteensä euron ja lisäksi sain kaksi irtokuppia yhteishintaan 20 senttiä.


Marianne Westman suunnitteli eräänä 1950-luvun sateisena juhannusaattona nämä sinikukkaiset Mon Amie -kupit, jotka tuntuvat jo nyt siltä kuin olisivat olleet minulla aina. Rörstrandin nettisivujen mukaan tästä sinisestä kuviosta on tullut vuosien saatossa jonkinlainen Rörstrandin tunnus. Nämä kaksi paria maksoivat kirppiksellä yhteensä kaksi euroa. Aah, rakastan näitä!


Marianne Westmanin täyttäessä 80 vuotta Rörstrand lanseerasi Mon Amiesta uudenmallisen kupin ja lautasen. Mutta nämä ovat ne aidot ja alkuperäiset.

4 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Ihania kuppeja! :)

Kuukki kirjoitti...

Sanos muuta ;-) En pystynyt vastustamaan, vaikka en ole kahvittelija. Voihan niistä teetäkin juoda.

TaiNa kirjoitti...

Voi että!! Nuo sinikuvioiset ovat niin ihania, Ruotsissa niitä aina kirppiksellä ihastelin, mutta ovat kovasti hinnoissaan siellä. Voisi verrata ehkä niin, että nuo ovat ruotsalaisille samaa kulttitavaraa kuin Arabian Paratiisi meille suomalaisille. Tiesitkös muuten, että Rörstrand perusti Arabian aikoinaan Suomeen tytäryhtiökseen päästääkseen tätä kautta Venäjän markkinoille? :)

Kuukki kirjoitti...

No en tosiaan tiennyt Rörstrandin ja Arabian yhteisestä menneisyydestä. Kiinnostava tieto! Näin äsken kirppiksellä myös Rörstrandin Swedish Blue -kahvikuppeja. Teki tiukkaa jättää ne sinne, mutta pysyin kovana enkä ottanut.