Heljä ja kuriton kaunosielu

 

Eräänä lokakuun lauantaina Espoon modernin taiteen museossa Emmassa oli erityinen päivä: Taiteilijaprofessori Heljä Liukko-Sundström ("Heljä vain" myös meille, jotka tapasimme hänet ensimmäistä kertaa) esitteli Birger Kaipiaisen näyttelyä ja sitten vierailimme hänen johdollaan Arabian "Taivaassa" eli Arabian tehtaan Taideosastolla 9. kerroksessa.

Näyttelyn kuraattori, dosentti Harri Kalha on jaotellut Kaipiaisen tuotannon neljään eri tyylilliseen ja ajalliseen kauteen.

Lyyrisen materialismin kaudellaan (vv. 1939 - 1949) Kaipiainen kääntyi aiheissaan ihmisen sieluun ja hänen työnsä olivat runollisia ja herkkiä.

Sodan jälkeen Kaipiainen siirtyi modernimpaan ja pelkistetympään tyyliin, josta esimerkkinä alla Kolme sulotarta vuodelta 1952.

Kaipiaisen teoksista kertoessaan Heljä puhui myös paljon siitä, millaista elämä ja työskentely Arabian Taideosastolla oli Kaipiaisen aikana. Kuvaavaa hänen mielestään oli taiteilijoiden toisiaan kohtaan tuntema kunnioitus. Jos jollakulla taiteilijalla oli vähäinenkin epäilys, että hänen työnsä muistutti toisen tyyliä, hän otti asian itse puheeksi: "Enhän vaan ole tullut liian lähelle sinun töitäsi?" Tässä siis hienostunut kannanotto nykypäivien plagiointikohuihin.

1960-luvulla suomalaisessa muotoilussa olivat vallalla pelkistetty linjakkuus ja vähäeleisyys. Mutta ei Kaipiaisella! Radikaalin ornamentalismin kaudellaan (vv. 1965 - 1978) hän teki kukka- ja lintuveistoksia, joissa koristepinta ja voimakkaat värit olivat pääosassa. Tällä kaudella syntyi myös Paratiisi-astiasto, mutta sitä tuotettiin vain nelisen vuotta liian korkeiden tuotantokustannusten vuoksi. Hieman uudistettuna Paratiisi otettiin jälleen tuotantoon vuonna 1988.

Uransa loppuvuosina maagisen pittoreskilla kaudella (vv. 1979 - 1988) Kaipiainen palasi luomaan kuvia vateihin, mutta ilman henkilöitä. Tyypillisiä olivat lavastemaiset näkymät autioilta verannoilta tai juhlasaleista juhlien jälkeen. Juhlavuutta saatiin aikaan myös uudella tekniikalla, helmiäismäisellä lysteripinnalla.

Näyttelykierroksen jälkeen hyppäsimme linja-autoon ja huristimme Arabialle ja suoraan tärkeimpään paikkaan; Taideosastolle.

Tässä huoneessa Birger Kaipiainen työskenteli Arabian-vuosikymmenensä. Nyt huone ja pöytä on ollut jo kauan Heljän, joka peri paikan Kaipiaisen jälkeen. Arabian Taideosasto oli aikanaan kuin suomalaisen muotoilun ja taiteen näyteikkuna maailmalle. Taideosastoa esiteltiin usein korkea-arvoisille vieraille ja Presidentti Kekkonenkin oli tuttu näky siellä.

Yllä on Terho Reijosen työpöytä samassa huoneessa; hän toimi Kaipiaisen työparina ja teki mm. lintuveistosten kaikki savihelmet. Alla Kaipiaisen entinen ja Heljän nykyinen työpöytä, jonka ääressä Heljä työskentelee edelleen kolme päivää viikossa; loppuviikon hän työskentelee ateljeessaan Humppilassa.

Heljän tarinoista jäi mieleen monta asiaa. Yksi niistä on se, että monet suuret ihmiset ovat vaatimattomia; kun tietää, mitä on ja mitä osaa, ei ole mitään tarvetta tuoda itseään jatkuvasti esille, ei ole mitään tarvetta päteä. Toinen on se, että meidän ei pitäisi menettää kykyämme katsella maailmaa lasten silmin.

Rakkauden maalauksia

Taidemaalari Maaria Oikarinen kertoo blogissaan kiinnostavasti maalaustensa syntymisestä ja niistä tunnetiloista, joita taiteilija maalauksen eri vaiheissa kokee.

Viime tiistaina Kanneltalossa Helsingissä avautui hänen näyttelynsä Rakkauden maalauksia.

Valtavat maalaukset hehkuvat! Maaria ei pelkää käyttää voimakkaita värejä ja olen ihan innoissani. Tutkin teoksia kaukaa ja läheltä.

Kuinka sattuikaan, että useimmissa maalauksissa on lempivärejäni; intensiivisiä sinisiä, punaisia, violetteja ja pinkkejä. Ja sopiva annos keltaista, vihreää ja oranssia.

Avajaisissa yllätysnumeron esitti taiteilijan serkku, Anna-Sofia Sysser, sekä taiteilijan huulipunat ;-)

Rakkauden maalauksia on näytteillä 24.8. asti, joten vielä on hyvin aikaa käydä nauttimassa väriloistosta! Näytin töissä näitä kännykällä otettuja kuvia kollegalleni ja hän oli yhtä innoissaan kuin minä: "Wau mitkä värit, ne pursuavat energiaa!"

Burnett

Tein viime viikonloppuna taidehankinnan: Ostin Burnettin. Kaikkihan tiedätte tämän tunnetun ja hyvin tuotteliaan taiteilijan?

Laitoin taulun ensin keittiön peräseinälle, mutta se jäi pöhkösti lampun taa piiloon. Siispä siirsin sen sinne, mihin alunperinkin sitä ajattelin.

Kyllä tuo Burnett sopii ihan hyvin tuonne katonrajaan parin vanhan kahvimyllyn ja yhden kuparipannun seuraan, eikö vain?

Burnett on maalannut paljon Pariisin katunäkymiä ja hänen taulujaan on levinnyt ympäri maailman. Ne vaihtavat omistajaa pilkkahinnalla tai jopa sadoilla dollareilla tai euroilla. Minä maksoin omastani viitosen.

Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että Burnett ei ole kukaan yksittäinen taiteilija vaan todennäköisesti burnetteja tehtailevat katumaalarit, taideopiskelijat tai niitä tehdään jopa jossain meksikolaisessa nyrkkipajassa massatuotantona. Huhun mukaan sen omistajan kerrotaan sanoneen, että jos ihmiset tietäisivät, kuka heidän taulunsa on maalannut, he polttaisivat sen ("will burn it").

Dansen

Jos ei ole koskaan käynyt millään elokuvajuhlilla, ensimmäisellä kerralla ei tarvitse lähteä Sodankylän yöttömään yöhön vaan homman voi aloittaa pienimuotoisesti Suomen eteläisimmässä kaupungissa.

Ja menemällä yhteen näytökseen, jonka senkin voi valita esityspaikan mukaan.

Menimme siis katsomaan Pernille Fischer Christensenin Dansen-elokuvaa, koska sen esityspaikka oli Lars Sonckin piirtämän ja viime vuonna restauroidun Hotelli Regatan juhlasali. Kuvittelimme menevämme katsomaan jotain kepeää, mutta elokuva olikin vakavampi, ihan katsomisen arvoinen.

Juhlasali oli hienoinen pettymys, mutta sinne johtava portaikko oli ihana; kunnostettu vain tarpeellisista kohdista ja mm. kivilattiaan oli jätetty näkyviin ajan patina.

Juhlasalin seinällä oli piirros rakennuksesta sellaisena kuin se oli vuonna 1898. Ja kun rakennusta katselee ulkopuolelta, viime vuoden restaurointi on onnistunut: 1970-luvun kaamea siipirakennus on purettu ja tilalle on rakennettu vanhaan osaan hienosti sopiva uudisrakennus.

Luulenpa, että ensi vuonna osallistun näihin kekkereihin vähän suurimuotoisemmin ;-)

Ikoneita ja Madonna

Joensuun taidemuseo on yksi lempimuseoistani, vaikka käynkin siellä harvoin (liian kaukana...). Niinpä katsoin ensin Lohikäärmeen vuoden ja sitten nautiskelin läpi kaikki muutkin näyttelyt ja huoneet. Tässä on Iris-huone, jossa on suomalaista taidetta vuosilta 1890 - 1940. Huoneen rauhallinen tunnelma, taulut, värit ja huonekalut ovat kaikki mieleeni! Jospa tuohon sohvalle voisi jäädä selailemaan taidekirjoja...

Huoneen toisessa päässä on Wäinö Aaltosen ihana Runotar. Kurkatkaapa, kuinka hauska kuva Hietzulla on siitä blogissaan.

Berghemin ikonikokoelma ja Madonna-huone ovat aina kierroksellani viimeisinä, koska niiden huoneiden tunnelma on niin erityinen. Tällä kertaa katsoin ikonit ensin.

Ikonit on asetettu ympyrämuotoon, joten katsoja ikään kuin pääsee osalliseksi ristisaattoon, ortodoksien pyhiinvaellukseen. Arjesta irtautumista ja harrasta tunnelmaa lisää huoneessa soiva ortodoksinen kirkkomusiikki.

Olen joskus lukenut kritiikkiä siitä, että ikoneita on maalattu pelkästään jotakin kokelmaa varten, kuten nämä, sillä joidenkin ortodoksien mielestä ikonien kuuluu olla ainoastaan alkuperäistarkoituksessaan eli jumalanpalveluksissa, kirkoissa ja kodeissa. Minusta Joensuun näyttely on hieno, tunnelma on harras ja ikonit tuovat ortodoksisuutta esille myös ei-ortodokseille.

Käyntini loppuhuipennuksena oli Madonna-huone, jossa on Onni Okkosen kokoelmista rakennettu lähes kirkkosalimainen näyttely. Hiljaisessa huoneessa on eurooppalaista kirkkotaidetta 1300 - 1800-luvuilta. Kun ikonihuone oli bysanttilainen, Madonna-huone rakentuu katolilaisuudelle.

Hämärässä huoneessa on useita hienoja teoksia, mm. puiset Neitsyt Maria ja Johannes-patsaat, mutta huomio kiinnittyy kokoelman pääteokseen, Bernardo Daddin Madonnaan ja lapseen, joka on ikonimainen ja maalaustapa (tempera puulle) ja kultaukset ovat ikoneista tuttuja. En voinut olla tutkimatta teosta hyvin läheltä (mutta en koskenut!), sillä se on niin kaunis! Lopuksi istuin penkille ja vain olin. Täydellinen päätös antoisalle museokäynnille!