Sinä päivänä tuprutti lunta joka suunnasta. Kävelyretkellä näkyi valkoisen lumen lisäksi enimmäkseen siniharmaita sävyjä. Se sopi hyvin, ne olivat kauniita ja rauhallisia. 
No Fordsonhan se siinä odottelee kesää. 
Näitä sinisiä ikkunoita en ollut ennen huomannutkaan. Nyt ne näyttivät hauskoilta, kun pensaissa oli jouluvalot hämärässä päivässä. 
Näiden kuvien myötä toivotan sinulle, blogini lukija, valoisaa ja onnellista vuotta 2010!
Väinö on pieni karhu, joka rakastaa seikkailuja metsissä ja vaaroilla. Väinö on metsäntutkija, joka tekee talvisin lumipeitteen tarkkailulentoja helikopterilla ja tutkii kesäisin pohjoisen kasvilajeja ja pieneläinten elinoloja. 
Väinöä ei pakkanen pelota eivätkä itikat kiusaa sitä kesällä.
Kovassa pakkasessa kävelyllä nuoremman kummilapseni ja Rekun kanssa. Jo puoli viiden aikaan oli kuutamo ja tähtikirkas taivas. Kävelimme katulamppujen ulottumattomissa pientä tietä rantaan ja kuu teki maisemasta sadunhohtoisen. Pakkasviiman nipistellessä poskia ihailimme Otavaa, Orionin vyötä ja muita, tuntemattomia tähtiä. Kaupungissa asuvalle tällainen hetki on elämys. 
Joulunvietossa pohjoisessa toisen siskon luona. Aattoateria ison pöydän ympärillä kynttilöiden hämyisessä valossa lähes sataneljäkymmentävuotiaassa hirsiseinäisessä pirtissä hänen miehensä lapsuudenkodissa. 
Yli ysikymppinen vanhaisäntä johti edelleen voimakkaalla äänellään joululaulujen yhteislaulua. Siihen oli tällaisenkin seiskan laulajan helppo yhtyä.
Annen ja Ellun touhut jaksoivat yhä naurattaa ja hävettää - jopa kolme iltaa peräkkäin. Kumman kaa on edelleen huvittava. Jopa niin, että dvd tallensi kaikki 20 jaksoa. Sitten pätkin tallennuksen, poistin mainokset, lisäsin jaksojen nimet ja valitsin tunnuskuvat. Sen jälkeen tein levyt ja eilen huiskin kannet kasaan. Tässäpä oivallinen täsmätoivelahja siskoille ja ulkomailla asuvalle ystävättärelle, joka ei ole nähnyt sarjaa aiemmin. Rentoa joulua heille!
Neljännen adventin aamu on yllättävän valoisa, ehkä lumi saa sen aikaan. Tai se, että nousin myöhään ;o) Joulun tunnelmaa luovat amaryllis sisaren koristelemassa ruukussa ja halvennusmyynnistä hankittu metallinen kynttilanjalka. Aamupalaksi on tarjolla illalla leivottuja lihariisipasteijoita. 
Tykkään tästä kynttilänjalasta, mutta oli vikatikki ostaa myös jotain halpoja kynttilöitä. Yksi kynttilä ehti jo kuvaushetken aikana lorauttaa talia liinalle. No, onneksi vain vähän, saan sen varmaan pois kun se on kuivunut.
Ripahan sen jo kertoo: Timo Sarpanevan valurautapata vuodelta 1960. 
Koska pataruokien tekotaitoni on olematon, ei tällaiselle padalle ole ollut tähän saakka tarvetta. Nyt pitänee opetella karjalanpaistit ja burgundinpadat. Eikös ne ohjeet ole yleensä sellaisia, että pilko lihat ja porkkanat, heitä ne pataan, kaada vettä päälle niin että peittyvät, heitä joukkoon muutama pippuri ja kokonainen sipuli. Anna hautua uunissa viisi tuntia tai niin kauan kuin viikkosiivous kestää. Hämmennä välillä jos muistat ja kun olet siivonnut, lorauta joukkoon kermaa ja keitä potut. Kata pöytä, nosta ruoat pöytään ja käske väki syömään. 
Jotta pilkkomishommat sujuisivat rivakasti, lahjaan kuului myös Janne Loiskeen vuonna 2008 suunnittelema hiiliteräsveitsi ja bambupuinen Match-leikkuulauta. Niin ja pari rumia mutta ehkä näppäriä patakintaita (en viitsinyt kuvata niitä). Jospa löytyisi joku maukas kanapataohje, sellaista olisi mukava kokeilla. 
Voi tätä onnea, joka minua on viime aikoina kohdannut! Aiemmin löysin Sorsakosken veitsiä 30 - 50 sentillä aika monta ja nyt ihan eri paikasta monta haarukkaa hintaan 80 senttiä kpl. Ruokalusikoista olen joutunut maksamaan jopa euron, mutta pikkulusikat ovat olleet 20 - 30 senttiä kpl. 
Joskus kauan sitten meillä kotona oli Sorsakosken aterimia, mutta vuosien kuluessa ne joutuivat jonnekin, niin että lopulta niitä oli jäljellä vain muutama. Minulle asti niitä taisi tulla vain yksi veitsi. Mutta nyt saan jälleen käyttää niitä, aika mukavaa! 
(Kappas vaan, tuo viimeinen kuva on epätarkka. Nyt on jo niin pimeää, etten voi ottaa uutta, joten olkoon toistaiseksi.)
Eilen tein vanhanaikaisia hankintoja: Lumikki-kerrastonappeja ja Prymin hakaneuloja. Varsinkin nuo napit ovat niin nostalgisia, että niitä täytyy ehdottomasti hyödyntää ompeluksissa.
Tänä vuonna joulumyyjäisistä ei ole vielä löytynyt paljonkaan lahjoja. Ehkä tavaraa on kaikilla jo riittävästi tai tarjonta myyjäisissä melko samanlaista. Joitakin onnistuneita hankintoja olen kuitenkin tehnyt! Korvapuustit, pikkuleivät ja saaristolaislimput eivät edes ehtineet kuvaan ;o) Ei myöskään kahden euron ranteenlämmittimet, koska tarvitsen niitä jatkuvasti työpaikalla. Vinkka ja vilu on se hinta, minkä joutuu maksamaan siitä, että maisemakonttorissa saa istua lasiseinän ja päivänvalon äärellä. 
Näinä flunssa-aikoina jonkun ahkeran tekemä mustaherukkamehu on mitä parhain pikku lahja. Ja kynttilöille on aina käyttöä! Toisissa parasta on väri ja toisissa tuoksu. 
Aikoinaan meillä kotona joulukorttien kirjoittaminen kuului aina itsenäisyyspäivään. Kokoonnuimme ruokapöydän ääreen, joku meistä lapsista luki ruutupaperille ties minä vuonna kirjoitettua ja moneen kertaan korjailtua nimilistaa, joku luki osoitemuistiosta osoitteen ja yleensä isä kirjoitti kortit. Kortit oli levitelty aiheen mukaan pöydälle ja yhteistuumin päätimme, minkälainen kortti kullekin vastaanottajalle oli sopiva. Neuvottelua käytiin myös korttiin kirjoitettavan tervehdyksen muodosta. Tällä menetelmällä korttien kirjoittaminen kesti melko kauan, mutta siihen aikaan kellään ei ollut niin kiire kuin nykyään. 
Kaivoin esiin kotoa perityn koivuisen kynttilänjalan, jonka kerran maalasin turkoosiksi ja koristelin tähdillä. Siinä innostuksessa sudin sama teema mielessä pari pientä naulakkoa, kenkätelineen, keittiöjakkaran ja peilin, joka on jo siirtynyt pienemmän kummilapseni hoteisiin. Näitä ihania pieniä liinoja minulla on viisi, maksoivat yhteensä pari euroa kesälomareissulla eteen osuneella kirppiksellä. 
Pitäisi ehdottomasti ainakin kuulla Hoosianna ellei pääse sitä itse laulamaan.
Siskon kanssa on pitkin vuotta pelasteltu kirppiksiltä Aarikan kynttilänjalkoja. Hän jo esittelikin omiaan täällä. Hän on löytänyt melko freesissä kunnossa olevia, minulle on osunut vähän nuhjaantuneempia. 
Hopeiset oli jo joku tuunannut kertaalleen. Ja minä päätin tehdä niistä kauniimpia. Hopeapöly leijaili ilmassa ja kerääntyi harmaaksi jauhoksi käsiin, kun hioin niitä, mutta lähti kuitenkin aika helposti, sekä kynttilänjaloista että käsistä.
Ensimmäisestä tuli pelkkä tuhru. Väristä olisin tykännyt, mutta miksi se on näin epätasainen? Miksi tempera ei toimi tässä? Pakko hioa pois.
Lopulta kaikki kolme oli maalattu ja lisäksi öljytty. Se ei sittenkään ollut ehkä viisas ratkaisu, sillä värit muuttuivat tosi tummiksi.
Niinpä maalasin ne uudestaan öljyn päälle. Näyttävät edelleen aika tummilta, mutta teen ratkaisun jatkosta vasta huomenna. Vaikka adventti pukkaa päälle ja kynttilänjalat pitäisi saada käyttöön...
Eteinen odottaa jonkinlaista uudistusta, mutta tässä pieni vilkaisu sen nykyasuun. Vuosia sitten siskontyttö oli kanssani maaliostoksilla ja yhteistuumin päätimme, että vaaleansiniset seinät olisivat tosi hienot. 
Nyt kiinalaiset huonekalut ja suomalainen taivaansini tuntuvat hitusen ristiriitaiselta yhdistelmältä. Näiden huonekalujen on tarkoitus vastedeskin olla eteisessä. Ja thaimaalaisen marionetin kuuluu edelleen ottaa vieraat vastaan salaperäisellä mutta levollisella hymyllään. 
Otin heti käyttöön kirppikseltä viidellä eurolla löytämäni sinisen kukkapöydän. Nyt siinä ovat yhtenä pakkasyönä nuukahtaneet pelargoniat, mutta ehkäpä pian muutama tonttu tekee seuraa lyhdyille.
Osuin niin pikkuruiselle kirppikselle, että talvipalttoo päällä teki tiukkaa mahtua hyllyjen väliin. Paikka pursusi kiinnostavaa tavaraa, olin ihan alimitoittanut tarvitsemani ajan. Jotain aarteita sentään ehdin kahmaista mukaani: Alpakka- eli hienommin uushopealusikoita. Hinta huimat 30 - 50 senttiä kappale. 
Myyjämummo neuvoi kaupantekijäisiksi, miten niistä saadaan taas kiiltäviä: Konetiskiainetta lähes kiehuvaan veteen ja lusikat sinne kunnes vesi on haaleaa. Siinä koko salaisuus.
Näistä tulee myöhemmin jotain itse tuunattua ihanaa <3 
Tähän asti en ole ollut kovin innostunut muista kuin suomalaisista astioista. Nyt kävi kuitenkin niin, että parin päivän välein törmäsin ihaniin Rörstrandin kahvikuppeihin, jotka tunsin tarvitsevani (en juo ollenkaan kahvia).
