Designista piittaamaton henkilö poikkesi mööpelikauppaan

Tapahtumalla oli arvaamattomia seurauksia... Kuuden viikon päästä keittiössä oli ensin tyhjää ja sitten pahvilaatikoita, joiden kyljessä oli tässä taloudessa ennen näkemätön nimi.

Availin paketteja jännittyneenä - onkohan se sellainen kuin haaveilin???

ON SE, ihan just semmoinen kuin pitääkin!

Pirkka. Ilmari Tapiovaara 1955.

Mutta ei auttanut sertifikaatti, ei. Joku oli tössinyt ja pahasti. Pöytä keikkui. Mööpelikaupan asentaja kävi paikalla mittanauhan kanssa; yksi jalka oli 3 mm lyhyempi kuin muut. Viikon päästä tulivat uudet jalat ja luulin, että homma on kunnossa. Asentaja vaihtoi jalat ja käänsimme pöydän oikeinpäin.

Oli kuuma, aurinkoinen päivä ja rullaverho ja tavallinen verho olivat kiinni. Kuinka sattuikaan, että niiden raosta tuli pöydälle aurinkoviiru. Huomasin saman tien, että pöydässähän on lommo! Tehdas on kiinni heinäkuun... Jokohan syyssateiden aikaan minulla on merkkinsä mukainen korkealuokkainen ja virheetön desingkalusto???

Yhden virheen voi korvata pahoittelulla, mutta kahta ei. Siispä jännitän myös sitä, minkälaisen hyvityksen Artek minulle keksii.

Valmiina rantaelämään!

Toissa lauantain yleinen siivouspäivä meni minulta ihan ohi, mutta sen sijaan pistäydyin parilla pihakirppiksellä. Oli vilpoisaa ja pilvistä, mutta silti muistin, että helteet ja rantakausi ovat jo ovella. Niinpä en monta sekuntia miettinyt, kun eteen tuli jotain kiinnostavaa! Lähetin siskoille ylläolevan kuvan ja tekstin: "Kuva-arvoitus: Arvaa mitä on tullut hankituksi ja millä hinnalla?" Toinen näki vain jonkun tumman ruttukasan, toinen sen sijaan osui melkein nappiin vastauksellaan: "Rantatuoli viidellä eurolla."

Mutta ei ihan ;-) KAKSI erinomaisessa kunnossa olevaa, tukevaa rantatuolia yhteensä neljällä eurolla! Myyjä pyysi kaksi ja puoli euroa kappaleelta, mutta hyväksyi oitis tarjoukseni. Tuolit tuntuivat suorastaan odottaneen minua.

Ja HUOM! Pullotelineillä varustettuja.

Sunnuntaina lähdin testaamaan tuoleja käytännössä ja toimivathan ne! Telineeseen mahtuu hyvin (vesi)pullo ja pullon taakse on piiloutunut myös pieni suklaapatukka (Kinder). Testipäivän keli ei suosinut rantaelämää haikailevaa, sillä paisteesta huolimatta tuuli vaakasuorassa. Tuulenpitävä takki oli päällä, vetoketju ylös asti kiinni.

Tässä kuvaa suoraan tuolista ;-) Sopivat siis lekottelun lisäksi kuvaajalle. Ja toimivat myös parvekkeella, on käytetty viimeksi tänään.

Seurakunnan istuimia

Ei minun pitänyt näistä vielä mitään sanoa, kun ei niille oikein ole paikkaa. Eikä kyllä tarvettakaan ollut, ei sitten minkäänlaista. Tai jos oli, niin korkeintaan yhden tuolin verran.


Mutta kun ne olivat aika hauskat, ja hyvää tekoa. Katsokaa näitä jalkojen liitoskohtia, laatutyötä kertakaikkiaan!


Ja jalkojen kumityynyt tarkoitettu kestämään tuhtejakin mummoja ja pappoja, tuolit ovat nimittäin seurakunnalta. Niissä on kuunneltu monet saarnat ja juhlapuheet, laulettu joululaulut ja veisattu suvivirret.



Näissä eivät ole aikuisten puheisiin kyllästyneet lapset keikkuneet tai rynkyttäneet, siitä ovat pitäneet huolen istuimien alle ruuvatut kannattimet. Niiden läpi pujotettu metalliputki on pitänyt tuolit paikoillaan ja rivit ojennuksessa.


Näin ne ovat olleet rivissä seurakuntasalissa. Aika kuluneita, mutta tutkin asiaa ja tuonkin läntin saa pois hiomalla ja uudella lakalla.



Ja kuinka käteviä nämä ovatkaan pinota! Sen puolesta olisin voinut ottaa kaikki tarjolla olleet viisi kappaletta. Mutta kuten sanottu, en ollut ennen näitäkään ihan tuoliton.


Ai niin, se hinta. 50 senttiä kappale.

Tämän piti olla minun!

Nyt kyllä potuttaa tosi paljon! Että ihmiset osaakin olla törkeitä! Ihan sikamaista!

Kuulkaas tätä: Pistäydyin sunnuntaina kirppiksellä ja siellä oli kiva pöytä. Vähän kulunut, mutta voisin kunnostaa sen joskus. Täysin käyttökelpoinen ja olohuoneeseeni kenties sopiva. Otin siitä pari kuvaa kännykällä ja pähkäilin sen korkeutta sohvaan verrattuna. Sunnuntai-iltana päädyin siihen, että pöytä olisi mitä mainioin! Niinpä eilen aamulla soitin heti kirppikselle ja sanoin ottavani sen. Mutta ehdin hakea sen vasta tänään juuri ennen kuin kirppis menee kiinni.

Olen ollut nämä pari päivää ihan innoissani pöydästä! Olen nimittäin useamman vuoden etsiskellyt sopivaa ja nimenomaan vanhaa. Tänään riensin kirppikselle ja huomasin, että pöytä ei olekaan siellä missä se oli. "Ahaa, se onkin siirretty jonnekin muualle odottamaan minua.", ajattelin. Menin kassalle ja kerron tulleeni hakemaan sitä. Kirppiksenpitäjä sanoo, etten voi saada sitä. Mitä, miksi ihmeessä? Se on myyty. MYYTY???!!

Saan kuulla, että vanhempi naisihminen oli ostanut sen. Hän oli irrottanut pöydästä MYYTY-lapun ja piilottanut sen (olivat löytäneet sen myöhemmin). Tullut pokkana kassalle ja maksanut pöydän. Paikalla oli vain toinen myyjä, joka ei tiennyt, että pöytä oli jo myyty - minulle. Hän vielä avuliaana kantoi pöydän naisen autoon. Ja oli nyt tosi pahoillaan - mutta eihän se hänen vikansa ollut.


En tiedä mitä sanoisin. Minusta on käsittämätöntä tuollainen röyhkeys. Maailmassa on toki tärkeämpiäkin ja surullisempiakin asioita, mutta en voi mitään että kyllä tämä jonkun aikaa potuttaa. Mutta jos joku eteläsuomalainen tuttavasi pröystäilee ihanalla kolmenkympin kirppispöydällään, tiedätpähän, mikä hän on naisiaan.

Juhannustuoli

Pohjoisen ruusut eivät olleet huomanneet, että juhannus meni jo. No, ei se mitään, en minäkään muistanut, että minulla oli siellä tuoli kuljetusta odottamassa.


Ostin talvella ränsistyneen pinnatuolin kierrätyskeskuksesta yhdellä eurolla. Nyt toin sen kotiin.


Olin vain onnellinen, että juhannusruusut kukkivat vielä! Minusta ne ovat kutakuinkin maailman ihanimpia ruusuja ja jos (siis KUN!) minulla on joskus oma pikku piha, juhannusruusujen tuoksu hurmaa siellä kaikki kävijät.


Kärpänen nauttii myös ruusuista ja muistuttaa, että ehdit vielä osallistua helminauhan arvontaan!

Silkin hohtoa

Omalla autolla matkustamisessa on kyllä yksi ihan ylivoimainen etu muuhun kotimaan matkustustapaan verrattuna; ikioma aikataulu sallii hetken mielijohteesta tehdyt pysähdykset ja poikkeamat varsinaiselta reitiltä. Sivupyrähdykset kannattivat ja nyt olen ollut ihan tohkeissani tekemistäni löydöistä! Ensimmäisenä eteeni tuli punaokran ja poltetun terra di Sienan värinen silkkitäkki. Ei yhtään ainutta tahraa tai reikää ja puhdas tuoksu, joten maksoin siitä mielelläni kuusi euroa. Täkki sopii hienosti olohuoneeni voimakkaisiin väreihin ja tunnelmaan. Tänään sattui vain niin valoisa ja aurinkoinen päivä, että kuvat eivät tee oikeutta väreille. Täkki saa toistaiseksi olla levitettynä sohvalle, nahkasohva kun on kesällä hiostava ja talvella kylmä. Täkin silkki on niin hohtavaa, että se heijastuu sohvan nahasta. Täkki on melkein kuin kiinalainen taulu - kultaa ja punaista. Vasta auringon laskiessa onnistuin ottamaan olohuonesta kuvan, johon olen tyytyväinen...

LG syrjäyttää Grundigin

Olen laiska seuraamaan kaikkia teknisiä mullistuksia, joten minulla on edelleen ollut laatikkomallinen pikku televisio, Grundig vm 92 tai 93. Kieltämättä välillä on ärsyttänyt se, että osa vasemmasta reunasta ei näy ruudussa. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin rientänyt ostamaan uuden tv:n heti digikauden alussa. Siirtymävaiheessa jopa olin hetken aikaa ilman katselumahdollisuutta, kun digiboksi odotteli eteisen tuolilla jotakuta tekniikasta innostunutta. Lopulta sitten siskontyttö viritteli sen. Nyt vihdoin terästäydyin ja ostin uuden television, 22 tuuman LG:n. Myös samankokoinen Samsung olisi ollut tarjolla samaan hintaan (300 e), myös valkoisena (tänne valkoinen ei sovi, mutta johonkin toiseen kotiin). LG:hen päädyin siksi, että ystävälläni on sellainen ja siinä on ollut hyvä kuva.

(Tässä piti olla kuva uudesta televisiosta, mutta kun tänään aioin ottaa sen käyttöön ja avasin paketin, siellä ei ollut kaukosäädintä. Oli vain pelkkä tyhjä pussi. Pöh, mikä maanantaikappale tai huolimaton pakkaaja ;-( Tyhmää... No, ei auta kuin mennä vaihtamaan koko paketti huomenna.) Tässä tulee nyt samalla esitellyksi vanhain tavarain kaupasta ostettu tv-pöytä. Hintaa en muista, mutta tuskin se paljon oli. Vähän tuo on ränsistynyt, mutta tässä kodissa ei kaikki muukaan ole viimeisen päälle priimakunnossa. Ihan noin huono kuva vanhassa tv:ssä ei sentään ole, musta alue tuli kuvaa ottaessani paikasta riippuen johonkin kohtaan ruutua. Pöydässä vai pitäisikö sanoa lipastossa on näppärä laatikko, jossa säilytän puhelinluetteloa ynnä muuta sellaista. Hyllyn ovat vallanneet pari kiinalaista laatikkoa ja jostain sieltäpäin muuttaneet puiset Kettuset.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Tykkään tuoleista. Siksipä minulla on niitä aika paljon; enimmäkseen kovia ja kunnostettuja tai sitä odottavia. Ensimmäiseen omaan asuntoon ostin käteviä puisia jakkaroita - vähän niin kuin alvaraaltoja, mutta ei aitoja. Siksipä niitä on voinut huoleti maalata, kun on inspiraatio iskenyt. Jakkaroita on neljä, joista yksi alkuperäisessä asussa - tai ei ihan, koska se on ollut remonttihommissa ja siitä huomaa sen. Ensimmäisen jakkaran maalasin kerran tähti-innon vallassa - erilaisia versioita tähdistä tuli jakkaran lisäksi peilinkehykseen, kenkätelineeseen ja muutamaan pikku naulakkoon. Seuraavaksi innostuin kellokukista. Niinpä toisesta jakkarasta tuli tummemman turkoosi ja siinä on suuria vaaleansinisiä kellokukkia. Ketään tätä blogia lukenutta ei varmaan yllätä se, että kaikki jakkarat ovat jonkun sinisiä. Kolmas jakkara oli jo maalattu siniseksi, kun siihen katonmaalaustohinassa roiskui pikku pisteitä valkoista maalia. Eihän sitä semmoiseksi voinut jättää! Niinpä maalasin jakkaraan pieniä vaaleanpunaisia ja violetteja kellokukkia (jälleen...), hentoja varsia ja pienenpieniä sinisiä pisteitä sinne tänne.
Neljäs jakkara ei kuulu tällä hetkellä joukkoon, mutta sitä on vielä aikomus tarvita remonttipuuhissa. Eikä minulle ei ole vielä valjennut, millaiseksi sen haluan. Voi jopa olla, että repäisen ja maalaan sen jollain muulla värillä kuin sinisellä.

Työ tekijäänsä odottaa

Käsi on kipeä - tenniskyynärpää, se riesa - enkä ole pystynyt uudistamaan keittiön tuoleja kuten suunnittelin. Ostin aikanaan antiikkiliikkeestä neljä tuolia ruokapöydän kaveriksi halvalla, 80 euroa koko satsi. Tuoleissa oli ankea (ja likainen) rahkasammalenvihreä kangas ja ne olisivat kaivanneet vähän muutakin kunnostusta. Mikä lie silloinkin estänyt, mutta niin vain kävi, että tähän saakka kaksi tuoli on ollut käytössä ja kaksi varastossa. Tarvittaessa keittiössä on turvauduttu pyöreisiin jakkaroihin. Niitä on neljä; kolmessa olen toteuttanut itseäni ja neljättä raukkaa on käytetty tähän asti remonttihommissa. Kaksi tuolia siis sai lisäpehmuketta ja uuden päällisen - thaimaalaisen batiikkikankaan, josta tiesin jo alkuaan ettei se kestä kauan. Ei haitannut, halusin juuri tämän kankaan tuoleihin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että toinen päällinen on hajonnut. Niinpä päätin tehdä tällä kertaa viisaammin ja vaihtaa päälliset saman tien kaikkiin neljään tuoliin. Reippaasti hain tuolit varastosta ja sopiva keväinen ruusukangas löytyi kaapista. Kangas näytti minusta mukavalta ja on tukevampaa, joten heti kun käsi sallii, meillä istutaan vaaleanpunaisilla ruusuilla.