Japanilaista kirjansidontaa

Viime viikonloppuna olin japanilaisen kirjansidonnan kurssilla ja innostuin mielettömästi! Joskus kauan sitten olen opiskellut viikon länsimaista kirjansidontaa jo edesmenneen kirjansidontagurun Kalevi Tainion johdolla ja silloinkin olin ihan innoissani. Japanilainen (tai kiinalainen) kirjansidonta on kuitenkin yksinkertaisempaa ja nopeampaa ja siten sitä on helpompi tehdä myös arkitohinoitten keskellä.

Kahden päivän kurssilla sain aikaiseksi neljä kirjaa, joissa kokeilin vähän eri juttuja. Haitarikirjoja en tehnyt ollenkaan, koska halusin paneutua näihin.

Ensimmäisessä kirjassa sivut on taitettu ulkosyrjästä pussille. Tapa juontaa juurensa tussikirjoituksesta; siveltimen muste imeytyi näkyviin paperin takapuolelle ja tekemällä sivuista kaksinkertaiset se saatiin piiloon. Sidonta on neljän pisteen perussidonta, jonka tein pellavalangalla ja lopuksi kiertelin lankaa vielä sidokseen. Lopputuloksesta näette, että malli oli ihan ikiomani ;-) Heti kun olin liimannut nuo laatikosta löytyneet tarrat kanteen, huomasin, että ne eivät olleetkaan minun juttuni - liian siistejä ja teollisia... Mutta olkoon. Tähän kirjaan aion siirtää kurssimuistiinpanoni.

Seuraavaksi tein japanilaisten kauppiaiden Hantori-muistikirjan. Se koostuu kolmesta taitetusta paperinipusta ja keskimmäiseen nippuun tehdään ripustusnaru. Paperina käytin jotain ehkä käsintehtyä paperia ja kansina on tapettia. Ripustusnarun tein sävyihin sopivista helmilangoista. Kansien etutaitokset vielä liimaan kiinni. Näistä kirjoista ei kannata tehdä ihan minimaalisia, koska vihot tekevät kirjasta vähän pönköttävän. Minä taltutin liian pönäkkyyden Tainion kurssin aikana hankkimassani prässissä.

Kolmas kirjani on Daifuku- eli tilikirja, jonka sidokset ovat hyvin yksinkertaiset ja muodostavat myös ripustuslenkin. Tilikirjoja oli tapana niputtaa pitkällä narulla yhteen, jotta ne oli tulipalon sattuessa helppo siepata mukaan ja näin saatiin pelastetuksi kaupankäynnin kannalta tärkeät tiedot.

Sivut ovat viivoitettuja, paitsi ensimmäinen ja viimeinen ruskeaa paperia. Kannet koristelin kiinalaisilla leikkiseteleillä, joita yleensä poltetaan esi-isien muistopäivänä. Tilikirjaan ne sopivat mielestäni mainiosti. Viimeistelin kirjan sitomalla ripustuslenkkiin aidon vanhan kiinalaisen kolikon.

Viimeinen aikaansaannokseni on yksinkertaisin muunnelma neljän sidontapisteen kirjasta. Kirjan kulmiin on tehty K´ang Hsi -sidonta eli Keisarinkulma, joka on saanut nimensä keksijältään, Kiinan keisarilta K´ang Hsilta. Kansina tapettia (ei reunataitoksia), sivut terran väristä paperia, paitsi ensimmäisenä ja viimeisenä Kiinasta tuodut oranssi-kulta paperit, jotka vastaavat esi-isille polttamalla lähetettävää rahaa. Lisäksi laitoin piristykseksi väliin muutaman sivun käsintehtyä paperia.

Kurssi oli niin kiva, että me kaikki toivomme jatkokurssia. En ostanut kirjoja varten mitään tarvikkeita, vaan kaikkea löytyi kotoa (paitsi tapetinpalaset ovat opettajalta). Kurssin jälkeen surffasin netisssä ja etsin aiheeseen liittyvää tietoa ja huomasin, että täällä on tehty ihania koptilaisia kirjoja. Haluan oppia tekemään myös niitä!

Neuloosin vaivaamille

Hyvä ystävä kertoi ihkauudesta, kivasta paikasta Järvenpäässä - neulekahvilasta, joka ei ole mikään pop up -jutska vaan auki normaalisti.

Olimme jo pitkään yrittäneet nähdä, joten tietysti suunnistimme "Lapaseen". Sinne oli helppo löytää (ihan lähellä asemaa) ja ovikin oli kutsuvasti auki.

Paikka oli käymisen arvoinen; eriparisia huonekaluja, lähellä tehtyjä pikkusyömisiä (ehdin maistaa muikkukäärylettä, lohipiirakkaa ja puolukkarönttöstä, kaikki ihania) ja kahvit ja teet tarjotaan aina ruusukupeista. Lentävässä Lapasessa voi heittäytyä nojatuoliin neulomaan tai selaamaan neulelehtiä aivan kuin olisi omassa olohuoneessaan. Ja jos omat puikot ja langat jäivät kotiin, talo tarjoaa keskeneräisiä neulegraffitteja jatkettavaksi.

Neuloosin riivaamille oli tarjolla sukkalankojen lisäksi de luxe -lankoja kuten Noroa, Rowania ja ties mitä, mistä tällainen normikutoja on vain lukenut tähän asti.

Lentävä Lapanen on kahden ystävyksen toteutunut unelma ja minusta he ovat onnistuneet tekemään paikasta viihtyisän. Luulenpa, että neuloosi on tarttunut minuunkin ja pian olen Lapasessa syynäämässä tarkemmin Noro-hyllyjä ;-)

Valokuvatorstai: Sunnuntaina 4. marraskuuta 2012 klo 14.00

... joutuu laskemaan kutimen käsistään ja menemään keittiöön laittaakseen ruokaa.

Lisää tänään kahdelta otettuja kuvia täällä.

Tyynyliina, pellavahousut, lakana

Taisi edellisen postauksen kanssa muille käydä samoin kuin toiselle siskolleni; hän luki sen vain harppoen, koska ei halunnut tietää liian tarkasti. Ymmärrettävää... Parasta siinä asiassa on se, että sitä ei enää tapahdu.

Nyt sitten miellyttävämpiin aiheisiin ;o)


Olen aloittanut hyvissä ajoin ensi vuoden kesäloman valmistelut. Aion lopultakin kutoa itse perinteisen räsymaton ja talven aikana leikkaan siihen kuteet valmiiksi. Tutkin nettikeskusteluista, miten ihmiset ovat leikanneet kuteita ja näytti siltä, että aika moni lankasuoraan, jopa repimällä. Minä päädyin kuitenkin tekemään kuten muistan lapsuudesta äidin ja tädin tehneen - leikkaamaan kuteet viistoon.


Näiden leikattujen ja odottamassa olevien kankaiden perusteella matosta näyttäisi tulevan hyvin hempeä. Itseni tuntien mattoon tulee kyllä räväkämpiäkin raitoja, mutta vaikea kuvitella, että siitä ihan riemunkirjava tulisi.

Kihlapitsit

Mikä on näiden pitsien tarina?

Aikana ennen pussilakanoita syntyy suloinen tyttövauva ja äidistä tulee mummo. Lapsenlapsi varttuu ja lähestyy teini-ikää. Mummon ahkerat kädet alkavat virkata kapiopitsejä hänelle.


Mutta aika on muuttunut; lakanat eivät ole enää valkoisia eikä nuoriso osaa käyttää päällyslakanoita. Ne ovat niin hankalia! Sydämin ja sormuksin kuvioidut kihlapitsit unohtuvat mummon lipastonlaatikkoon.


Mummosta aika jättää ja vuosien päästä mökin siivouksessa löytyvät pitsit, nyt jo kellastuneet. Lapsenlapsi ei osaa tehdä niillä mitään, hän kun ei ole perinyt mummon taitoja. Pitsit pannaan pakastuspussiin ja pussi solmitaan kiinni. Muun mummolta jääneen tavaran mukana pitsit lahjoitetaan kirpputorille.


Kauniina kesäpäivänä taidokkaiden käsitöiden ihailija ilahtuu pussista, jonka sisällä näyttää olevan pitsiä ja hintakin on vain euron. Kotona pitsihamsteri avaa pussin ja vasta sitten huomaa, minkä aarteen on löytänyt! Hän valkaisee pitsit ja esittelee niitä onnellisena ympäriinsä. Ehkäpä vielä jonain muuna kesäpäivänä pitsit koristavat lakanoita...

Tämä tarinan myötä haluan toivottaa sinulle rauhallista ja kaunista juhannusta!

Pöh, mikä moka!

Näitten ei pitänyt näyttää tältä. En tiedä mitä oikein ajattelin maalikaupassa - nähtävästi mieleeni mahtui vain yksi ajatus "Tällä kertaa jotain muuta kuin sinistä". Niinpä kuljen siskon jalanjälkiä Lival-tuunauksessa. Onneksi sävy ei sentään ole prikulleen sama!

Maalauksessa oli omat kommervenkkinsä, etenkin kun käytin kotoa löytyneitä pensseleitä, jotka eivät olleet ihan tähän työhön sopivia, mutta kuivumisprosessin aikana tapahtui ihme ja maali oli kuivana tasaisempaa kuin märkänä. Annan tässä kuitenkin yhden varteenotettavan vinkin: Ikkuna kannattaa sulkea maalauksen ja kuivumisen ajaksi. Käänsin hetkeksi selkäni ja sillä siunaamalla ikkunasta oli lennähtänyt muutama pieni pehmeä (tuomen?) pallukkahuitula pöytä-Livalin jalustalle. Mahdoton tehtävä saada niitä pois.


Tässä on työvalon seurana sävyyn sopivat kaksi itse sidottua muistikirjaa. Ja alla tietysti kirppisliinat, valkoinen pari euroa ja virkattu 80 senttiä. Seinä-Lival siirtyy makuuhuoneeseen lukuvaloksi, jahka siskolla lainassa oleva porakoneeni palautuu.

Huomautus

Ennen tunnustusta sain huomautuksen, arvaatte varmaan keneltä. Pikku kettu kottikärryineen ei kuulemma ole sovelias kastemekon hengariksi, pitää olla "Maileg". No, asia kyllä järjestyy!

Tässä ei ole pelkästään "Maileg" vaan aika herraskaishengari. On helmi ja kaikki. Jokohan nyt kelpaa ;-D

Ja kuten näkyy, lisää pukkaa.

Nyplääjälle

Talvilomalla kävin mummojen pitämällä kirppiksellä ja jätin ostamatta pitsinnypläysnypylät, koska en osaa nyplätä. Heti kun kerroin tämän, Thilda ilmoitti nypläävänsä. Nyt olen taas reissussa ja poikkesin mummojen luo tarkistamaan, ovatko nypylät vielä siellä. Siellähän Hyvon-kerrastopussi nökötti mummojen tiskillä kaiken muun miljoonan tavaran seassa. Kysyin, vieläkö saan nypykät kahdella eurolla niin kuin minulle viimeksi sanottiin. Ostohalukkuudestani kehkeytyikin vuoropuhelu parin mummon välille. Ensimmäinen oli sitä mieltä, että nypylät pitäisi säästää jollekulle (olkoon vaikka Maria), joka nyplää ja oli vähän katsellut niitä. Toinen mummo sanoi kuitenkin topakasti, että se Maria ei niitä tarvitse, hänellä on jo nypylöitä ihan riittävästi. Siihen ensimmäinen myöntelikin, että no niin kyllä on ja kyllä nämä voidaan myydä minulle sillä luvatulla kahdella eurolla. Olin tietysti jo ehtinyt ajatella, että haloo, Maria tai kuka lieneekin olisi ehtinyt jo moneen kertaan ostaa nypylät jos olisi niitä tarvinnut. Olin kuitenkin (kerrankin) hiljaa ja niinhän lopputulos oli minun (siis Thildan) kannalta myönteinen. THILDA, tämä kasa on siis sinun hintaan 2 euroa + lähetyskulut!

Laiskuus

Yritän saada laiskuudesta ylivallan, siksi nämä pitsit ovat tässä. Haluan tehdä sänkyyni valkoisen helmalakanan ja jompikumpi pitsi tulee sitä koristamaan. Pitsit ovat kirppislöytöjä, kuinkas muuten. Molemmat ovat niin pitkiä, että riittävät paraatipuolelle eli yhdelle pitkälle sivulle. Kangas on ostettu viime viikolla. Mitä ihmettä minä vielä odottelen?

Pyykille!

Tein talviloman kunniaksi pienen reissun ja illalla raahauduin kotiin käsissäni/olallani kolme kassia, yksi pussukka, yksi kameralaukku ja yksi irtotäkki, sylin täydeltä tavaraa siis. Avasin oven ja jalkoihini levisi kasa sanomalehtiä, virallisen näköisiä kirjeitä ja liian monta mainoslehtistä. Niiden seassa pilkotti jotakin iloista punaruudullista, joka kiinnitti heti huomioni. Kääntelin ruudullista pehmokuorta käsissäni ja tutkin käsialaa. Täysin tuntematon. Sitten huomasin; tässä on varmaan palkintoni Miian unelmien arvonnasta! Ja niinhän se oli. Kuoresta paljastui ihana vaaleanpunainen (miten huolellisesti tehty!) pussi, kevättoivotus ja pussista vielä noita vanhanaikaisia puisia pyykkipoikia. Tuskin maltan odottaa, että pääsen käyttämään niitä. Pisteenä iin päällä on pussin kameekoriste! Kiitokset Miia ihanasta lahjasta!

Terästä ja pellavaa

Putkilo sai viikonloppuna oman aikansa täydennystä, kun löysin kahdet teräksiset pitkät puikot. Ovat ihan sileät ja käyttökelpoiset, joten 1 e/pari oli mielestäni hyvinkin kohtuullinen hinta. Toisesta paikasta löytyivät 50 sentin sakset, vähän maaliin tahriintuneet ja muutenkaan ulkonäkö ei ollut ihan priima, mutta leikkaavat paremmin kuin monet uudet! Puikkopaikasta löytyi myös pieni pellavainen kaitaliina 50 sentillä. Ja kolmannesta paikasta pari hyvin siistiä kankaista servettiä jonkun S:n jäämistöstä, 2 e/kpl. Olin oikein tyytyväinen näihin ostoksiin.

Vaaleanpunaiset tulppaanit

Ulkona tuiskuttaa ja on kylmä ja siksi tarvitsin jotakin kaunista piristystä. Nyt keittiön ikkunalla on kauan sitten maalaamani verhon seurana vaaleanpunaisia tulppaaneja. Verho on kutakuinkin ensimmäinen juttu, jonka maalasin ja jälki on sen mukaista. Lisäksi se on vuosien varrella kulahtanut pesuissa, joten siitä ei voi ottaa lähikuvaa. Mutta näistä tulppaaneista voi - ah, mikä herkullinen väri!

Vastaisku kylmille lattioille

Talossamme tehtiin toissa kesänä laaja ikkunaremontti. Kaikki ikkunat ja parvekkeenovet vaihdettiin. Vedon ja hytinän piti loppua siihen. Mutta nämä pakkaset ovat olleet liikaa; lattia on hyytävän kylmä, vaikka raot on tilkitty. Niinpä minulla on erilaisia sukka- ynnä tossuvaihtoehtoja pikku varpaitteni lämpimänä pitämiseksi.

Arkilämmittimiä ovat itse kudotut tai virkatut tai myyjäisistä hankitut sukat tai tossut. Näitä riittää lähes joka lähtöön. Juhla- ja yökäyttöön on fiinimmät pitsisukat, tässä siskon kutomat. Pitsisukat jalassa näkee kauniimpia unia. Tulipalopakkasilla sujautan jalkaan lisäksi nämä huovuttamani Nukkumatin tossut. Ne ovat palveleet hienosti jo noin kymmenen vuoden ajan. Luulen, että näistä jopa Leningrad Cowboys ilahtuisi! Ainakin tyyli on oikea.

Riikka kyselee

Riikka tekee opinnäytetyötä neuleiden tekijänoikeuksista. Osallistu hänen kyselyynsä Titityyn blogin kautta. Palkintona on lankoja, kuinkas muuten ;o)

Välipala

Koska en ole kutonut mitään moneen vuoteen, ajattelin kutaista ihan tavalliset suomalaiset perussukat. Mutta sitten tapahtui jotain omituista:

Heinäsirkka

Sisareni mies bongasi kesällä kirpputorilta kummallisen, armeijan roinalta näyttävän vihertävän metalliboksin, jossa on nahkainen kantokahva:

Sisareni avasi boksin ja kohta sain töihin kuvaviestin: "Jos minä en ota tätä, haluatko sinä tämän viitosella?" Vastasin hädissäni usealla viestillä: "Haluan jos sinä et halua!", "Osta se mulle.", "Otan sen!" ja "Kumpi sen saa?". Minä sain tämän kaunokaisen, vaikka selvisi, että sillä on HISTORIA: Tämä on Elna #1, lempinimeltään Grasshopper. Tavaro S.A. valmisti tätä ensimmäistä vapaavarrellista kannettavaa ompelukonetta vuosina 1940 - 1952 Genevessä Sveitsissä. Useimmat tuon ajan ompelukoneet olivat väriltään musta-kultaisia, joten vihreä väri oli jotain erikoista. Väristä kone saikin lempinimensä Grasshopper.Kaikissa ennen vuotta 1963 valmistetuissa Elna-ompelukoneissa sarjanumeron ensimmäinen numero kertoo valmistusvuoden. Sarjanumeron mukaan minun koneeni on valmistettu vuonna 1946. Eläkeiässä siis ja edelleen näin hehkeä!

Kuljetuslaatikosta saa näppärästi ompelupöydän. Hopeanvärinen vipuvarsi kääntyy alaspäin ja toimii koneen polkimena. Pienestä tarvikerasiasta puuttuu kansi eikä ohjekirjanenkaan ole säilynyt minulle asti, mutta parasta koneessani on se, että se toimii!