Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit
torstai 23. tammikuuta 2014
Tallinnan tammikuu 2
Toisena päivänä sainkin työhommat valmiiksi niin, että ehdin vielä kaupungille. Minulla oli kiire, koska Tallinnan ulkopuolella satoi lunta ja luulin (toivoin), että sitä olisi myös vanhassa kaupungissa. No ei ollut, vaan vesisade. Puikkelehdin kujilla, käväisin nukkemuseon kaupassa kysymässä, järjestävätkö he koskaan marionetintekokursseja. Eivät ;-( Ei siis tärpännyt vieläkään: Olen halunnut tehdä itse puisen marionetin siitä asti kun kävin Prahassa. Enkä mitään tavallista, vaan hienon! Voi olla, että minulla on liian suuri usko kykyihini, mutta ei se mitään ;-) Totuus paljastuu sitten joskus, jos onnistun löytämään oikean kurssin ja pääsen toteuttamaan haaveeni.
Osuin porttikongiin, josta avautui ovia ihaniin käsityöläiskauppoihin. En tajunnut missä olin ennen kuin näin alla olevan kyltin. Vuosia sitten ostin Kübarakodasta hatun. Nyt en ostanut, kun tämän reissun hattu oli jo hankittu (ei kai sitä kahta hattua samalla reissulla...?). Olin siis Katariinan Killan kauppakujalla.
Muuta en ehtinytkään, vaan piti rientää laivaan. Märästä säästä huolimatta oikein mukava reissu - työasiat menivät hyvin ja jäi vielä vähän aikaa olla kaupungilla.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Tallinnan tammikuu 1
Parin päivän työmatka märkään Tallinnaan. Ei (tietenkään) lunta sielläkään, mutta jouluvaloja senkin edestä. Jouluvalojen asentajilla oli ollut huumorintajua - portinpylväillä tonttulakit päässä!
Huovutettuja ihanuuksia kaupat täynnä - niinpä minullakin on nyt uusi hattu - ja sokeripaahdettuja manteleita Olde Hansan nurkalla.
Raatihuoneentorilla purettiin joulua; karuselli oli jo melkein pakattu potnapekkaan vietäväksi varastoon.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Harmaata tihkua
Virallinen osuus Tallinnassa päättyi etuajassa, joten vein matkatavarat satamaan säilöön, otin kamerani (ns. käsilaukkukamera oli mukana) ja lähdin vähän kuljeskelemaan. Oli harmaata ja tihuutti vettä, mutta eipä ollut ruuhkaa vanhan kaupungin kujilla.
Kun oli aikaa, kuljin vähän eri reittiä ja näinkin ihania taloja. Saisivat vain kunnostaa niitä ennen kuin ihan kokonaan rapistuvat.
Tämä kolmen talon ryhmä näytti kiinnostavalta ja yllätyksekseni siinä olikin hotelli. Pistin nimen mieleen ja katsoin kotona netistä. Millainen hotelli se onkaan! The Three Sisters, jossa ovat asustaneet muun muassa Suomen presidentti, Englannin kuningatar ja Japanin keisari samoin kuin Metallica, Sting ja Rammstein. Heh heh, kelpaisi kyllä minullekin tuollainen majapaikka...
Ihan hotellin vieressä on Olevisten kirkko, tämä näytti olevan sen takaosa. Vasta kuvan otettuani huomasin, että siellähän on nunna toimissaan ikkunan takana.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Olümpia
Kävin pikaisella työmatkalla Tallinnassa ja yövyin Hotelli Olümpiassa, 23. kerroksessa. Hotelli on rakennettu neuvostoajalla (arkkitehdit Toivo Kallas ja Rein Kersten); nimittäin vuoden 1980 Moskovan olympialaisten purjehdukset käytiin Tallinnan edustalla, kuten me kaikki riittävän vanhat muistamme ;o)
Harmittavasti tulin pimeällä ja lähdin aamulla (väärä vuodenaika...), joten en saanut nauttia tarpeeksi maisemista. Ensi kerralla sitten! Huone oli positiivinen yllätys, vaikka moderni sisustus ei yleensä olekaan suosikkini. Tykkäsin siitä, että siellä oli jotain erilaista: Eteisen koko seinän kokoisessa peilissä oli John Lennonin Imaginen sanat. Miksihän on valittu juuri se kappale, onko sillä jotain syvempää merkitystä? En huomannut kysyä keltään työkaverilta, onko kaikissa huoneissa sama tarina.
Kylpyhuoneen ja eteisen välinen seinä juuri ammeen kohdalla oli kyllä vähän pöhkösti mattalasia ja siinä wet-sanoja kirkasta lasia. Lasiseinä "reikineen" vastapäätä eteisen peiliä ei välttämättä olisi kovinkaan mukava, jos asuisi vaikkapa ei-niin-tutun työkaverin kanssa. Minä asuin yksin, joten minun rauhaani se ei häirinnyt.
Se se vasta erityistä olisi ollut, jos sana olisi ollut märg... pieni virolainen tuulahdus kaiken modernin joukossa. Ehkä se olisi kuitenkin ollut liian kotoista, pientä ja vaatimatonta.
Hotellikosmetiikkakin oli tavallista hienompaa, nimittäin Anne Semoninin sitrustuoksuisia tuotteita.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Vanalinn
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Taitoluistelua Tallinnassa
Miesten vapaaohjelmasta otin muutaman kuvan, mutta seuraavana päivänä hallin ovella olikin tiukkailmeinen vartija, joka määritteli kamerani ammattilais(!)laitteeksi ja eväsi siltä pääsyn ovien sisäpuolelle. Niinpä hyppäsin taksiin ja ajoin hotelliin. Taksamittari raksutti 143 kroonia. Hotellista otin toisen taksin takaisin Saku Suurhalliin ja kysyin hinnan etukäteen: 135 kroonia (ilman raksutusta,vaikka kyseessä oli ihan virallinen Takso-taksi).
Koska suurin osa ajasta kului hallilla, olin räpsinyt kuvia myös aina bussin ikkunasta. Tässä niistä pari.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)