Olin ilmoittanut pohjoisen siskolleni, ettei pakkanen (-37 ja silleen) pelota minua, osaan kyllä ottaa riittävästi vaatetta mukaan. No joo, en paljon hangoitellut vastaan, kun minulle annettiin yksi siskon miehen välikerrastoista. Lainakerrasto olikin tarpeen, kun kuljeskelin ulkona kuvaamassa mahtavia maisemia ja pakkasvärejä. Nautin hiljaisuudesta, mieli lepäsi.
On uskomatonta, kuinka maiseman värit muuttuvat sen mukaaan, onko aamu vai ilta, kuutamo, auringonpaiste vai pilvistä. Ja onko pakkasta -37 vai -20, onko lauhtumassa vai pakkanen kiristymässä vai kenties tuisku tulossa taikka menossa.
Maisema voi olla valkoinen, sininen, vaaleanpunertavanoranssi tai vaaleanvioletti tai puhtaan siniharmaa. Oikeastaan maisema on talvella hienompi kuin kesällä, ainakin nyt tuntuu siltä. Näkee kauemmas kuin kesällä. Ja voi tehdä jotain, mitä ei kesällä voi ajatellakaan. Niin kuin vaikkapa ajaa autolla järven yli saareen viemään kynttilöitä haudoille. Ei tarvita edes jäätietä, kun lunta on poikkeuksellisen vähän kuten tänä jouluna.
Pohjoinen valo, vasta nyt sen kunnolla oivalsin. Olen lumoutunut.
