Ero Tapiosta

Meillä on ollut Tapion kanssa pitkä yhteinen taival, mutta nyt tulee ero. Kaikki astiani eivät mahdu kaapeihin, joten radikaalit toimenpiteet ovat tarpeen. Osa Tapioista on ollut varastossa laatikkoon pakattuna odottamassa sitä "ihan just tapahtuvaa" muuttoani rivitaloon. Tätä "ihan just tapahtuvaa" on odoteltu ainakin kolme ellei neljä vuotta, eikä se ole sen lähempänä kuin pakkauspäivänä. Tapiot nyt kuitenkin muuttavat.

Tapioita ei sentään häädetä mihin sattuu, vaan ne jaetaan kahteen hyvään kotiin; suvussa on kaksi nuortaparia, joiden arkiastioiksi ne toivotettiin mielihyvin, kun kysyin asiaa parien naispuolisilta henkilöiltä (miespuolisilta jos olisin kysynyt, vastaus olisi voinut olla "Ei nyt oo mitään kauheeta tarvetta" ilman, että toinen puolisko olisi edes kuullut tarjouksesta...).

Joten toivottelen Tapioille mukavaa tulevaisuutta uusissa kodeissa!

Työkaluja

Samalta takakonttikirppikseltä Burnettin kanssa löysin muutakin kuin toritaidetta, nimittäin työkaluja. Saahan niitä Anttilastakin, mutta kun löytyy sellaisia, joista näkee että ne ovat kestäneet jo vuosien käyttöä, on viisainta ottaa. Vasara, naskali ja pikku veitsi lienevät jonkun huonekaluentisöijän vanhoja, sillä niissä kaikissa oli kultamaalitöhryjä. Lisäksi ostin myös pari Kymin Palokärjen pigmenttipurkkia, sekin viittaisi entisöijään. Naskalia minulla ei ollut tätä ennen ollenkaan, eikä myöskään liikaa pikku ruuvimeisseleitä. Pikku veitsellä auon kirjekuoret (INHOAN kuorien auki repimistä).

Samasta paikasta löytyi myös Seita Designin iso, ehkä puuvilla-pellavainen pöytäliina, joka vaikutti käyttämättömältä. Seita Design on minulle täysin tuntematon juttu enkä löytänyt netistäkään siitä mitään tietoa. Ehkä se on pieni, jo toimintansa lopettanut valmistaja. Lisäksi ostin myös 11 kpl Sorsakosken vähän uudempia pikkulusikoita, kun ennestään minulla on niitä 1 kpl.

Liinasta maksoin viisi euroa ja kaikesta muusta - työkalut, pigmentit ja lusikat - kymmenen euroa. Olin tyytyväinen hankintoihini.

Wirkkalan mehusettejä

Olipa kerran yhdet sukujuhlat, 65-vuotispäivät. Niistä on jo melko monta vuotta, mutta juhlista lähtien puoli sukua on etsinyt kissojen ja koirien kanssa Tapio Wirkkalan violettia lasikannua. Kannu onneton kun kolahti tiskatessa altaanreunaan ja meni rikki.

Kesälomallani elokuussa pistäydyin eteen tupsahtaneella lohjalaisella kirppiksellä ja se kyllä kannatti: Siellä vitriinissä nökötti etsitynlainen kannu + kuusi lasia. Hinta 100 euroa eikä niitä myyty erikseen. Tohkeissani laitoin serkulleni tekstarin ja hän soitti samantien takaisin: Osta ne! Tutkin kannun ja lasit; kaikki virheettömiä ja kannussa nimenomaan kirkas kahva niin kuin alkuperäisessäkin oli.

Alkuperäisen kannun särkyminen oli onnistuttu pimittämään kannun varsinaiselta omistajalta (tädiltäni) kaikki nämä vuodet ja nyt on hyvät mahdollisuudet, ettei katastrofi koskaan paljastu. Äsken sain mehusetin lopulta toimitetuksi serkulleni (se oli kolme kuukautta olohuoneessani pahvilaatikossa ja silti en saanut otetuksi siitä kuvaa). Olimme molemmat tyytyväisiä ja pidimme hintaa aika siedettävänä, koskapa kukaan suvusta ei ollut näiden vuosien aikana löytänyt kannua.


Mutta todellisesta löydöstä voidaan puhua vasta nyt: Kävin pitkästä aikaa yhdellä kirppiksellä, joka on niin hankalasti auki, etten yleensä koskaan pääse sinne ja nytkin minulla oli aikaa vain vajaa puolituntinen. Heti kun astuin ovesta sisään, bongasin astiapöydällä Wirkkalan samaa sarjaa olevat siniset mehulasit 6 kpl. Menin pöydän ääreen ja katsoin laseja; ihan samat - samat pystyviirut, epätasaisesti aaltoileva reuna ja samantuntuisia kädessä kuin violetit olivat olleet. Koskapa näytti siltä, ettei paikalla ollut ketään valveutunutta ostajaa, jätin lasit siihen, tutkin kaikki astiat, pöytäliinat, kirjat jne. ja vasta lopuksi palasin lasien luo. Otin ne ja menin kassalle. Siinä kun kassalla oleva mieshenkilö kaiveli minulle pakkauspaperia ja peri maksua, mainitsin ohimennen, että lasit ovat Tapio Wirkkalan. Ei mitään reaktiota! Onneksi, sillä tajusin samantien, ettei sitä olisi kannattanut sanoa, koska se johtaa heti yleiseen hintojennousuun.


Lasit (Malli nro 2065, valmistusvuodet 1962 - 1969) maksoivat 0,60 e/kpl eli 6 kpl yhteensä 3,60 e. Tätä sanoisin kohtuulliseksi hinnaksi!

Vaaleanpunainen hetki

Ennen lomaa kuvittelin tekeväni heti aluksi kunnon siivouksen kotona; astiakaapit, vaatehuone, kirjahylly ja se yksi huone, jossa remontti on ollut käynnissä jo jonkin aikaa (siis hävettävän kauan), olivat listallani. Toisin kävi. Ensin oli juhannus ja kuka hullu sitä juhannuksena siivoaisi, sitten oli liian kuuma, sitten tuli vieraita ja reissasin niin koti- kuin ulkomaillakin (jotain matkapostausta on tulossa vielä...). Ja koko ajan on ollut helle, välillä melkein tuskastumiseen asti.


Niinpä olen tehnyt sitä mitä varten loma oikeasti on eli levännyt, laiskotellut, lukenut, uinut (enemmän kuin varmaan kymmeneen viime vuoteen yhteensä), syönyt mansikoita, osallistunut kemuihin ja pitänyt parit itsekin ja nauttinut kaikin tavoin elämästä.

Tänään heräsin viime tinkaan ja aloin touhuamaan heti aamulla, siis heti kun olin lukenut paikallislehden ja Hesarin. Pesin pari koneellista pyykki ja laitoin tavaroita järjestykseen. Totesin jälleen kerran, että jostain pitää luopua. Eilen jo luovuinkin, kun vein Fidaan yhden kukkapöydän ja pari kassillista sekalaista kamaa. Mutta huomasin, että kaikenlainen karsinta on pakko jättää viileämpään keliin, nyt on yksinkertaisesti niin hiostavaa (ukkosta ilmassa?).


Niinpä sen sijaan otin rennosti ja keittelin mannavelliä. Halusin ehdottomasti ottaa käyttöön lahjaksi saamani PiP homen vaaleanpunaiset keittolautaset. Ja kylläpä mannavelli maistuikin hyvältä tuoreiden mansikoiden kera vaaleanpunaiselta ruusulautaselta! Suurin esteettinen probleema oli löytää kaapista riittävän kaunis juomalasi lautasen rinnalle. Suurin osa laseistani kun on sinisiä, turkooseja tms. Lopulta päädyin Ultima Thuleen, se oli kaunein omistani vaikka eri tyyliä kuin lautanen.


Huomenna onkin sitten paluu arkeen, mutta illalla arvotaan helmiä ;o)

Kehrät tiikillä

Pistäydyin lempikirppikselläni. Jo kaukaa näin, että hyllyllä oli kaksi Kehrä-kynttilänjalkaa ja niissä taatusti alkuperäiset vaaleansiniset pallokynttilät! En kehdannut sännätä Kehrien kimppuun, toivon vain mielessäni, että edelläni mennyt nainen ei olisi niistä kiinnostunut. Nainen pysähtyi hyllyn eteen, mutta tutki vain vieressä olevaa kuppia ja jatkoi matkaansa.


Huokaisin helpotuksesta ja katsoin hintaa: 50 senttiä kappale kynttilöineen. Ihanaa! Kehrä on Nanny Stillin suunnittelema ja sitä valmisti Riihimäen Lasi. Minulla on myös Kehrä-asetteja, joita olen pitkään käyttänyt joka päivä ja vasta ihan äsken siirsin ne vähäksi aikaa "tauolle".


Kehrien jälkeen huomasin myös muuta kiinnostavaa; siro, muotoiltu tiikkinen leikkuulauta. 1960- tai 1970-luvulta? Minulla on muutama muukin leikkuulauta alkaen Ikean muovisista ja päätyen työnantajalta jouluna saatuun Match-leikkuulautaan. Mutta mikään ei ole niin siro ja kaunis kuin tämä 50 sentin leikkuulauta. Ei paha hinta laudasta, johon on polttoleimattu teksti LINDHOLM, sitten jotain joka ei enää näy, sitten TEAK ja Made in Finland. Laatutavaraa siis!

Kappi kuhvia

Sisko löysi Rörstrandin kultakoristeisille kahvikupeilleni sokerikon ja kermakon. Ihanaa! Nyt voin tarjoilla kupeista kahvia oikein kerman ja sokerin kera. Minusta näissä on ihanat muodot, etenkin kermakko on hauska. Molemmat ovat erittäin hyväkuntoisia ja silti ne maksoivat vain 2 e/kpl. Sokerikko näyttää siltä, että siinä on ollut alunperin kansi, joten jos jollain on ylimääräinen, otan sen mielelläni vastaan. Haussa on edelleen myös kaksi kahvilautasta.

Taalari

Poikkean hieman aiheesta eli uusista kirppishankinnoista. Tässä ovat Tamara Aladinin Riihimäen Lasille 1968 suunnittelemat Taalari-maljakko ja -tuhkakuppi, jotka olen perinyt kotoa. Eilen etsiskelin uusia kuvakulmia olohuoneessa ja makoilin lattialla. Niska jäykkänä zoomailin, tähtäilin ja räpsin kuvia. Ei näköjään pitäisi. Kun nousin, silmissä alkoi vilkkua kirkas sahalaitakuvio - migreeenihyökkäys! Migreenia minulla ei olekaan ollut vuosikausiin. Onneksi heti otettu Panacodin puolikas ja hetki loikoilua uuden hohtotäkin päällä pelastivat tilanteen. Taitavat olla niska ja hartiat hitusen jumissa... Taalari oli tuotannossa vuosina 1968 - 1983 ja varsinkin tuhkakuppeja näkyy aina silloin tällöin kirppiksillä. Eihän nykyään juuri kukaan enää polta. Siksi minullakin tuhkis toimii yhden ruusun maljakkona. Tamara Aladinista ja Riihimäen Lasista löytyi aika mukava artikkeli täältä.

Vale-Sorsakoski

Minulla on kolme Musla-lusikkaa, kaksi ruokalusikkaa ja yksi kahvilusikka. Ne eivät ole hopeisia, vaan ruostumattomasta teräksestä.

Ruokalusikat ovat lähes identtisiä, vaikka toinen niistä on taatusti Aito (takapuolella teksti SORSAKOSKI R) ja toinen yhtä varmasti saksalainen Huijaus (takana teksti ROSTFREIER STAHL). Ero on hiuksenhieno; Huijaus on ehkä millin taikka kaksi rouvimpaa tekoa, varsi ei ole niin kulmikas ja simpukkakuvio taas on voimakkaampi kuin Aidossa. Kahvilusikka on ainakin Sorsa, mutta toivon mukaan myös Koski, sillä siinä on takana kaarevasti tekstit RUOSTUMATON yläpuolella ja TERÄS alapuolella. Tekstien keskellä on pallo, jonka sisässä on pieni Sorsa(?). Musla on ilmeisesti sellainen yleismalli, jota on hyvin moni valmistanut. Kiinnostavin näistä omistani on tuo kahvilusikka (vaikka se on aika naarmuinen), sillä en ole nähnyt lintulogoa missään muualla. Ja olen tutkinut aika monen kirpputorin kahvilusikat ja muut aterimet tosi tarkkaan sen jälkeen kun löysin sen. Tässä siis vasemmalta Aito, Huijaus ja Sorsa joskus alaluokalla tekemäni pyyheliinan päällä.

Mukavia muotoja

Näissä kipposissa on mielestäni jotain samaa, vaikka ne on valmistettu eri puolella maapalloa. Niiden pehmeät pastellisävyt ovat lisäksi hyvin samanlaisia kuin toisen siskoni kirppislöytöliinassa. Isompi kippo on Arabian palasokeriastia, josta maksoin neljä euroa (siis aika paljon, paitsi että verrattuna tuohon edellisen postauksen Pentikin Paratiisilintuun tietysti mitättömän vähän...). Samaan sarjaan oli tarjolla myös kannellinen hienosokeriastia, mutta sen muoto ei ollut minusta niin herkullinen. Kermanekkaa en nähnyt, olisi kiinnostavaa tietää, millainen se on. Sarjan nimestä ei ole tietoa. Kahdenkymmenen sentin pikku kippo on tehty Kiinassa ja minusta sen kirsikankukka(?)kuvio on kerrassaan liikuttava.

Designia vuodelta 1960

Työnantaja muisti jälleen kunnon joululahjalla. Ripahan sen jo kertoo: Timo Sarpanevan valurautapata vuodelta 1960. Koska pataruokien tekotaitoni on olematon, ei tällaiselle padalle ole ollut tähän saakka tarvetta. Nyt pitänee opetella karjalanpaistit ja burgundinpadat. Eikös ne ohjeet ole yleensä sellaisia, että pilko lihat ja porkkanat, heitä ne pataan, kaada vettä päälle niin että peittyvät, heitä joukkoon muutama pippuri ja kokonainen sipuli. Anna hautua uunissa viisi tuntia tai niin kauan kuin viikkosiivous kestää. Hämmennä välillä jos muistat ja kun olet siivonnut, lorauta joukkoon kermaa ja keitä potut. Kata pöytä, nosta ruoat pöytään ja käske väki syömään. Jotta pilkkomishommat sujuisivat rivakasti, lahjaan kuului myös Janne Loiskeen vuonna 2008 suunnittelema hiiliteräsveitsi ja bambupuinen Match-leikkuulauta. Niin ja pari rumia mutta ehkä näppäriä patakintaita (en viitsinyt kuvata niitä). Jospa löytyisi joku maukas kanapataohje, sellaista olisi mukava kokeilla.

Ruotsalaisten Arabia

Tähän asti en ole ollut kovin innostunut muista kuin suomalaisista astioista. Nyt kävi kuitenkin niin, että parin päivän välein törmäsin ihaniin Rörstrandin kahvikuppeihin, jotka tunsin tarvitsevani (en juo ollenkaan kahvia).

Ennen näiden kuppien omistamista en edes tiennyt, että Rörstrand on perustettu jo vuonna 1726 ja että Nobel-juhlissa kahvit ryystetään Rörstrandin kupposista. Tuskin kuitenkaan näistä röörirannoista (leima on lautasen pohjassa), vaikka kultakoristeiset ovatkin. Nämä kaksi paria maksoivat kirppiksellä yhteensä euron ja lisäksi sain kaksi irtokuppia yhteishintaan 20 senttiä.


Marianne Westman suunnitteli eräänä 1950-luvun sateisena juhannusaattona nämä sinikukkaiset Mon Amie -kupit, jotka tuntuvat jo nyt siltä kuin olisivat olleet minulla aina. Rörstrandin nettisivujen mukaan tästä sinisestä kuviosta on tullut vuosien saatossa jonkinlainen Rörstrandin tunnus. Nämä kaksi paria maksoivat kirppiksellä yhteensä kaksi euroa. Aah, rakastan näitä!


Marianne Westmanin täyttäessä 80 vuotta Rörstrand lanseerasi Mon Amiesta uudenmallisen kupin ja lautasen. Mutta nämä ovat ne aidot ja alkuperäiset.