sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pohjolan valkea kaupunki


on Oulu, kaikkihan sen tietää. Vai tietääkö? Sillä myös Helsingistä käytetään samaa nimitystä. Ja ainakin tällä hetkellä Helsinki on valkoinen.

Olin viime viikolla seminaarissa Helsingin keskustassa ja menin sinne (uhka)rohkeasti omalla autolla. Valmistauduin mielestäni hyvin: Katsoin reitin Googlesta, tulostin sen kuvina ja lähdin matkaan riittävän ajoissa. No tietysti siinä kävi niin, että Keskusta-kyltit ohjasivat minut ihan toiselle reitille eli loppumatka piti ajella lumipöperössä improvisoiden. Jossain kohti tajusin olevani pian päävartiolla ja kauppatorilla - kauhistus, sinne asti en missään tapauksessa halua! Niinpä tein pikapäätöksen oikaista Kruununhaan läpi, koska minun piti osua Kluuvin parkkihalliin.


Se oli ihan vikatikki: Kadut niin täynnä lunta kuin voi olla, pysäköidyt autot tukkivat koko ajan jommankumman kaistan, muitakin sinne harhautuneita(?) autoilijoita ja vielä traktoreita aurauspuuhissa.

Jollain ihmeen keinolla selviydyin lopulta perille ilman haavereita ja vieläpä parkkihallista seminaaripaikkaan Unioninkadulle ajoissa ennen tilaisuuden alkamista. No, en tietystikään niin ajoissa, että olisin ehtinyt nauttia siellä aamukahvin, mutta kuitenkin, pyyhin enimmät hiet otsalta, istuin paikalleni ja olin tyytyväinen itseeni ;o)


Ja sama juttu seminaarin jälkeen... Parkkihallista tultiinkin ulos eri puolelle Kaisaniemenkatua kuin Google oli minulle ilmoittanut ja kohta huomasin kaukana edessä häämöttävän Kallion kirkon - oivalsin ajavani kohti Hakaniemeä. Ei se mitään, voisin vaihtaa Käpylässä kaupungin länsipuolelle, siinähän menee se leveämpi väylä, mikä sen nimi nyt olikaan..? Näin suunnittelin, mutta kappas, olin väärällä kaistalla ja oikea risteys livahti ohi, joten taas piti ottaa omat aivot käyttöön (kova päivä aivoille, niin paljon luovaa ajattelua ;-D) Käännyin seuraavasta risteyksestä ja sama juttu kuin aamulla: Summittaista liukastelua kapeilla kaduilla, muljahtelua auraamattomissa liikenneympyröissä ja lopulta löysin itseni yllättäen Helsingin Messujen "takapihalta" Pasilasta. Olin ihan tohkeissani: Jee, tästä osaan eteenpäin!


Voihan se olla, että ensi kerralla turvaudun julkisiin kulkuneuvoihin.

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Hihii,kiitos piristävästä postauksesta,hieman sai hymyillä kommelluksillesi. ;P Minä en kyllä koskaan uskaltaisi Helsinkiin omalla autolla,olisin aivan varmasti eksyksissä jo kehä kolmosen liepeillä. Saati sitten tuollaisessa lumipeitteessä. En tunne Helsinkiä niin hyvin.

Nonna kirjoitti...

Lumiseen Helsinkiin ei kannata tulla autolla, ei ollenkaan. Ehkä just julkisilla ja sitten hyvät kävelykengät. Taksejakaan ei saa, eivätkä ne pääse kulkemaan... (Todettu pari viikkoa sitten.) =) Hauska tarina!