Finelin sinistä

Käyn ihan suotta kirpputoreilla. Sisareni tekee myös minulle löytöjä niin tiuhaan, että voisin ulkoistaa koko kirppistelyn hänelle. Tai ehkä makuni on niin yksinkertainen (sininen, sininen, sininen, turkoosi, sininen, sininen, sininen, sininen, vaaleanpunainen, sininen, sininen...), että minulle sopivien tavaroiden hoksaaminen on helppoa. Nyt löytyi tämä Finelin sininen puolentoista litran kattila. Ihana kattila lienee 60-luvulta, mutta on silti erinomaisessa kunnossa. Vain vasemmassa hantaakissa ja yläreunassa on pikkuvikoja, mutta muuten kattila on käyttövalmis. Kuvio on hauska, kuka lie suunnitellut? Minullahan on myös tämä Finelin kulho, itsensä Kaj Franckin suunnittelema, huomasin juuri netistä. Siinä on viime kesän yhden pikakeikan marjasaalis. Huom, ensimmäinen marjastusreissu yli viiteentoista vuoteen. Emme ole aiemmin löytäneet kunnon marjapaikkoja, mutta viime kesänä löytyi useampi. Toivottavasti ensi kesä on samanlainen, sillä minusta tuntuu, että olen löytänyt sisältäni pienen himomarjastajan. Tätä kirjoittaessani mieleen ehti tulla kaikenlaisia muistoja lapsuuden marjastuksesta. Yleensä ajoimme koko perhe sopivan vaaran rinteille, isä hävisi jonnekin sankkojen kanssa ja me lapset jäimme äidin kanssa poimimaan näköetäisyydelle autosta. Kun isä lopulta tuli kaikki astiat ja reppu täynnä marjoja, me olimme jo ehtineet syödä eväät ja kyllästyä koko touhuun. Ikimuistoinen on myös reissu, kun puolukoita oli kaikki mättäät täynnä ja satoi räntää. Siinä sitä sitten poimittiin puolukoita lumen seasta lapaset märkinä. Aika hauska reissu kohmeisista käsistä huolimatta! Ja kouluunkin niitä marjoja piti poimia, kaksi litraa per nuppi. Joinakin vuosina koko koulun oppilaat kuskattiin metsään ja joinakin vuosina vaaditut marjat vain vietiin tiettynä päivänä kouluun. Talvella sitten saimme itse poimituista puolukoista lappapuuroa ja puolukkasosetta. Vieläkö tällaista harrastetaan nykyään kouluissa?