keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Työ tekijäänsä odottaa

Käsi on kipeä - tenniskyynärpää, se riesa - enkä ole pystynyt uudistamaan keittiön tuoleja kuten suunnittelin. Ostin aikanaan antiikkiliikkeestä neljä tuolia ruokapöydän kaveriksi halvalla, 80 euroa koko satsi. Tuoleissa oli ankea (ja likainen) rahkasammalenvihreä kangas ja ne olisivat kaivanneet vähän muutakin kunnostusta. Mikä lie silloinkin estänyt, mutta niin vain kävi, että tähän saakka kaksi tuoli on ollut käytössä ja kaksi varastossa. Tarvittaessa keittiössä on turvauduttu pyöreisiin jakkaroihin. Niitä on neljä; kolmessa olen toteuttanut itseäni ja neljättä raukkaa on käytetty tähän asti remonttihommissa. Kaksi tuolia siis sai lisäpehmuketta ja uuden päällisen - thaimaalaisen batiikkikankaan, josta tiesin jo alkuaan ettei se kestä kauan. Ei haitannut, halusin juuri tämän kankaan tuoleihin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että toinen päällinen on hajonnut. Niinpä päätin tehdä tällä kertaa viisaammin ja vaihtaa päälliset saman tien kaikkiin neljään tuoliin. Reippaasti hain tuolit varastosta ja sopiva keväinen ruusukangas löytyi kaapista. Kangas näytti minusta mukavalta ja on tukevampaa, joten heti kun käsi sallii, meillä istutaan vaaleanpunaisilla ruusuilla.

5 kommenttia:

Thilda kirjoitti...

Voi kun kauniit tuolit! Minullakin kolmen nojatuolin huputus ollut tapetilla jo vuoden. Ehkä nyt tänä keväänä.

Rilla kirjoitti...

Ihanat tuolit!
Meillä odottaa myös perintöjakkarat uusia päällisiä... Kunhan ehtisi. Kangaskin on vielä hakusessa :D

Kotivalo kirjoitti...

Hienon värinen tuo kukkakangas. Jään odottelemaan innokkaana tulosta = ) Paranemisia!

Sini kirjoitti...

Todella upeat tuolit! Minäkin odottelen innolla kuvia valmiista... :)

Kuukki kirjoitti...

Kiitos kannustavista kommenteista!

Lohduttavaa huomata, että muutkaan eivät saa toteutettua kaikkia suunnitelmiaan heti. Minulla se on enemmän sääntö kuin poikkeus, sillä mielessä pyörii koko ajan ehkä lähemmäs biljoona suunnitelmaa.

Thilda, eiköhän hoideta tuolihommamme kuntoon ennen kesää ;-) Sain vakihierojaltani ohjeita käden venyttelemiseksi ja töissä Roller Mousen, joten toivon käden tokenevan pian.