sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Dam, Damrak, Amsterdam


Kävin yhdistetyllä työ- ja huvimatkalla (tosin toisinpäin...) Hollannissa ja Belgiassa. Viikonloppu meni ystävättäreni kanssa Amsterdamissa, kaupungissa, jossa on mukavan rento ja suvaitseva ilmapiiri. Amsterdamissa jokainen voi olla oma itsensä.


Schiphol-lentokentältä pääsee junalla näppärästi suoraan ihanalle, 1800-luvun uusgotiikkaa olevalle Amsterdam Centraal -rautatieasemalle, joka näkyy yllä. Ellei sitten hyppää Schipholissa väärään junaan ja löydä itseään Utrechtistä kuten ystävättäreni ;-) Onneksi maa on niin pieni, ettei tullut kovin suurta mutkaa! Junalippu Schipholista Centraalille maksaa vain 3,70 euroa.


Centraal-asemalta lähtevät kai kaikki raitiovunut niin, että niillä on helppo huristella hotelliin. Me kuitenkin kävelimme asemalta lähtevää Damrakia pitkin Dam-aukiolle, jonka nurkalla RHO-hotellimme sijaitsi. Parasta hotellissa oli sijainti, kaunis aula ja tilava huone.


Dam-aukion reunoilla ovat Koninklijk Paleis (kuninkaallinen palatsi), Nieuwe kerk (uusi kirkko) ja valkoinen kivinen kansallismonumentti vuodelta 1956. Monumentin portaat ja sitä ympäröivät ravintolat ja kahvilat houkuttelevat virkistäytymään ja nauttimaan kansainvälisestä tunnelmasta.


Lisää tunnelmia Amsterdamista ja muualta lähipäivinä ;-)

Ei kommentteja: