S-marketin eteisessä seisoi vanha mies harmaassa sotilaspuvussa, joku kunniamerkkikin rintapielessä. Kädessä keräyslipas ja tummansinisellä kankaalla päällystetty levy ja levyssä pieniä siniristilippuja. Tuskin vilkaisin häntä, kävelin ohi kuten kaikki muutkin. Ulkona vasta tajusin.
Hän oli oikea ihminen, joka oli ollut sodassa, jotta meillä olisi kaikki tämä. Häpesin omaa kiittämättömyyttäni ja hyvinvointimme itsestään selvänä pitämistäni. Palasin autolta takaisin ja tungin lippaaseen kaikki taskusta löytyneet kolikot. Kiitokseksi sain hyvän itsenäisyyspäivän toivotuksen ja siniristilipun.
4 kommenttia:
Hyvin sanottu, kunpa muistaisimme muinakin päivinä.
-Tee-
Tee, niinpä. Ehkä oivallukseen tarvittiin tämän veteraanin ilme, kun hän seisoi siinä ovien lähellä merkkeineen ja lippaineen jatkuvassa vedossa ilman, että kukaan välitti tai pysähtyi. Luulen, että tästä lähtien muistan useammin.
Sinä välitit, kun käännyit takaisin. Moni muu olisi vain jatkanut matkaansa.
Kirjailijatar, minäkin ehdin miettiä, että kehtaanko kääntyä takaisin, mutta onneksi käännyin! Ja kun pudottelin kolikoita lippaaseen, joku muukin pysähtyi kaivelemaan rahoja esille.
Lähetä kommentti