Onnin Kiina

Joensuuhun minut houkutteli Onni ja Lohikäärmeen vuosi. Jo ennen lomaa päätin, että reittini kulkee Joensuun kautta, koska se on myös matka Kiinaan ;-)

Näyttelyssä on Kiinan dynastioiden aikaista taidetta, esineitä ja huonekaluja eri vuosituhansilta ja se on avoinna lähes lokakuun loppuun asti. On ihmeellistä, mitä kaikkea kaunista Kiinassa on osattu tehdä jo tuhansien vuosien ajan. Itse olen ihan hinkuna mm. kiinalaisiin huonekaluihin.

Ja myös kiinanpunaiseen... Siksi olin innoissani, kun Onnissa oli aiheeseen sopivat seinät. Pohdiskelin, että maalataanko näyttelytila aina teeman mukaan vai onko siellä aina tuon väristä.

Toisessa salissa minua odotti yllätys: seinien väri oli aika eksoottinen! Saattaisin maalata omat seinäni tuon turkoosinsinivihreäksi, mutta se väri ei yhdisty mielessäni Kiinaan. Itse esineet olivat kyllä kauniitä, etenkin tuo pieni pöytä kaikkine koukerokaiverruksineen.

Nämä kalligrafiataulut olivat ihania! Kiinalainen kalligrafia on kuitenkin minulle niin vierasta, etten osaa arvioida, mikä on mestarin työ ja mikä harrastelijan. Ehkäpä siveltimenvetojen lennokkuus ja sujuvuus ovat mestarin merkkejä.

Tämä nurkkaus näyttää, kuinka jokainen taideteos ja huonekalu pääsee oikeuksiinsa, kun tavaraa ei ole liikaa. Katsojalla on mahdollisuus tutkia hienoja silkkikirjottuja seinätauluja ja taitavasti tehtyjä huonekaluja. Vietinkin aika paljon aikaa näyttelyssä, vaikka Onnissa on paljon muutakin nähtävää.

Jos on kiinafani, kannattaa suunnata Joensuuhun! Lohikäärmeen vuoteen liittyy myös paljon kiinnostavaa oheisohjelmaa.

Keskellä Ei-mitään

Jos matkustaa Suomen itäreunaa viitostietä Kuusamosta Kajaaniin tai päinvastoin, kohtaa ihmisestä riippuen erikoisen, kummallisen, omituisen tai hauskan taideteoksen, elämykseksikin sitä voisi kuvailla. Reijo Kelan installaatio Hiljainen kansa herättää kyllä pitkästä ajomatkasta turtuneen autoilijan! Pellolla seisoo satamäärin turvepäisiä hahmoja, joiden vaatteet liehuvat tuulessa.

Kansa on seissyt suomussalmelaisella pellolla vuodesta 1994 ja paikallinen työttömien yhdistys pukee sen vuodenaikaan sopiviin vaatteisiin. Hiljainen kansa on palkittu vuonna 2008 Englannissa Kentin Medway-festivaalien visuaalisen taiteen kategoriassa.

En tiedä muiden tuntemuksista, mutta minusta tämä on hauska!

Lohi-Päätalo

Posion kotiseutumuseo Lohirannalla noin 40 kilometrin päässä Posion keskustasta ja Pentik-mäestä (joka on yleensä se turistien pysähdyspaikka) on käynnin arvoinen paikka.

Pirtti on valtava, entisaikana kaiken sisällä tehdyn askaroinnin keskus. Siellä on kudottu matot ja kankaat, kehrätty villat langoiksi ja ovensuussa lähellä isoa uunia on ollut isännän työkaluarkku. Selvästikin naisten puuhat on tehty peremmällä ja isännän reenkorjaukset, suksentervaukset, sahaushommat ja muut "likaisemmat" työt lähempänä ulko-ovea.

Lohi-Päätalo ei ole ollut mikään köyhä tila, sen kertoo 1800-luvun lopusta oleva komea päärakennus, ja tila onkin elättänyt aikanaan yli 30 henkeä. Etenkin pirtissä on ihana rauhallinen tunnelma, mutta vilinää ja touhua on varmasti aikoinaan ollut yllin kyllin.

Pihapiiriin on myöhemmin siirretty pieni aitta ja talli-makasiini, joissa on ulkotyökaluja ja myös reki ja ahkio, johon monikaan nykyaikuisista ei mahtuisi istumaan, sillä niin kapea se oli.

Museokäynnin yhteydessä käväisimme myös läheisellä koululla, joka ei (tietenkään) ole enää toiminnassa, vaan yksityisomistuksessa. Omistaja pitää koululla kesäkirppistä perjantaisin ja löysinkin sieltä mukavaa kesälukemista. Paras oli Tuomas Kyrön Miniä. Suosittelen sitä muillekin! Ainoa huono puoli oli se, että kirja oli ihan liian ohut.

Jumalatar Aphroditen tohveli

Yksi lomareissun kohokohdista ovat metsäretket kummilapsen kanssa - niitä odotan aina! Retkeilimme joka päivä ja nautin niiiiin siitä, että tänä vuonna onnistuin olemaan pohjoisessa juuri metsätähtien ja suopursujen kukkiessa.

Suolla kulkeminen on mielipuuhaani - tosin mieluiten pitkospuita pitkin ;-) On hienoa olla suon keskellä; ei muita ihmisiä, ei itikoita, vain lämmin ilta-aurinko ja lintujen huudot.

Pari-kolme kesää sitten kummilapsi ja hänen isänsä näyttivät minulle yhden pohjoisen ihmeistä - Suomen suurikokoisimman orkidean! Olin aivan ällistynyt, sillä en tiennyt, että näitä Cypripedium calceoluksia kasvaa ihan heidän lähellään.

Niinpä nyt suunnistimme katsomaan niitä taas - ja siellähän ne olivat lehtometsän keskellä: Tikankontit! Kukinta alkoi olla lopuillaan, mutta onneksi ei vielä ihan.

Katsoa saa, mutta ei koskea! Tikankontti on rauhoitettu koko Suomessa.

Kukonlaskenta

Tiput olivat saavuttaneet sen iän, että oli aika määrittää niiden sukupuoli. Etelä-Suomesta kiidätettiin paikalle tarkastaja-asiantuntija, jonka oli määrä suorittää tämä tärkeä tehtävä.

Asiantuntija ujuttautui kanalaan omistajan vanavedessä, kun tämä vei ruokaa ja vettä tipuille. Ilman täytti viserrys ja sirkutus - tarkastaja ihmetteli, että kuinka paljon viserrystä oikein lähtee yhdestä tiusta tipuja. Ja miten laskenta oikein saadaan suoritetuksi, kun tiput ovat niin ehtiväisiä.

Ruokakupit kiinnostivat tipuja huomattavasti enemmän kuin tarkastaja. Jyviennokkimishässäkässä yksi jos toinenkin astui kipon reunalle ja niin saatiin jyvät leviämään tehokkaasti ympäri kanalaa.

Laskija-asiantuntija jähmettyi niille jalansijoilleen ja yritti epätoivoisesti laskea isompia heltanalkuja. Sukupuolen määrityksen pitäisi onnistua noin viiden viikon ikäisiltä tipuilta; iso heltanalku = kukko, pieni = kana.

Tehtävä tuntui lähes ylivoimaiselta. Jos asiantuntija uskalsi liikahtaa, tiput jähmettyivät paikoilleen ja kanalaan laskeutui syvä hiljaisuus. Sitä seurasi entistä kirkkaampi sirkutus ja tipujen säntäily edestakaisin. Tarkastaja-laskija luovutti ja otti kameran avukseen. Räpsi kuvia tipuista ja toivoi edes jonkun tipun olevan liikkumatta.

Kanalanomistajaa tiput eivät arastelleet, vaan menivät lähelle ja nokkasivat välillä kengistä. Eivät edes hätääntyneet, vaikka omistaja otti jonkun käsiinsä. Eteläsuomalainen asiantuntija yritti matkia kanalanomistajan käyttäytymistä tipujen luottamuksen saavuttamiseksi. Pian hänkin sai kokea sen onnenhetken, että yksi muita rohkeampi tipu kävi nokkasemassa hänen kenkäänsä.

Kahdesta laskentakäynnistä huolimatta kukonalkujen määrä jäi hieman hämärän peittoon - ehkä seitsemän tai kahdeksan - mutta joidenkin yksilöiden sukupuoli selvisi. Yllä = kana, alla = kana.

Alla kaksi kanaa ja kaksi kukkoa.

Yllä kaksi kukkoa.

Kukkoko?

Määriä

Ajelin vähän Suomen suvessa: 10 päivää, 2026 kilometriä, noin 1000 kuvaa (ennen karsintaa), mutta huolimatta Suuresta Itikkakesästä vain satakunta kutisevaa itikansyömää.

Reissukuvia tulossa... ;-)