Synttäriruno

Hyvä ystävä täytti tasavuosia ja kirjoitinpa kortin - sen tasoisella kalligrafialla kuin tällainen aloittelija pystyy ;-)

Runo täältä.

Valokuvatorstai: Mitä välii

On aika sikapaljon välii, haluaako mennä vasemmalle ja heittäytyä alas näkötornista vai mennä oikealle istuskelemaan käsi kädessä jonkun tärkeän ihmisen kanssa ja nauttimaan merimaisemasta...

Lisää Mitä välii -kuvia täälla.

Saanko esitellä: SAKKE!

Yrjänän seuraaja, kummilapsen kanalan komistus ja komentaja, paikkansa ansainnut valkoinen topakka kukko, Sakke!

Ei levitetä tietoa, mutta nimensä Sakke on saanut presidentiltämme.

(Jos joku aprikoi, mitä tapahtui muille kukonpojille, niin ranskalainen kokki haki ne. Coq au vin lienee ollut niiden kohtalona.)

Puolukoita, puolukoita, puolukoita...

Blogi heitteillä, koti siivoamatta, ei ehdi valokuvata eikä ikonimaalaukseen! Puolukat ovat täyttäneet mieleni, sankkoni ja pakastimeni viime viikkoina. Mutta jos jo autosta ulos astuessa näky on tämä, ei kai voi muuta kuin astua metsään ja poimia.

En ole ollut koskaan mikään häävi poimija ja minulla menee aikaa huomattavasti enemmän kuin ystävälläni himopoimijalla (mies, puoli tuntia sankollinen), mutta taisin tehdä kuitenkin tänä kesänä ennätykseni:

Ensimmäisen kerran ikinä sain yhdellä reissulla sankon täyteen ja vähän ylikin ;-)

Ja yhteismäärässä tuli kyllä ihan uusi ennätys! Mustikoita onkin sitten vain vähän, en ehtinyt metsään, mutta ensi vuonna korjaan tilanteen, löydettiin nimittäin siskon kanssa uusi hyvä mustikkapaikka. Nytkin vielä poimimme sieltä parit piirakkamarjat, vaikka puolukassa olimmekin.

Tihkusateessa poimittuja puolukoita piti sitten kuivatella keittiön pöydällä yksien syntymäpäiväjuhlien ajan.

Valokuvatorstai: Syksy

Ikoneita ja Madonna

Joensuun taidemuseo on yksi lempimuseoistani, vaikka käynkin siellä harvoin (liian kaukana...). Niinpä katsoin ensin Lohikäärmeen vuoden ja sitten nautiskelin läpi kaikki muutkin näyttelyt ja huoneet. Tässä on Iris-huone, jossa on suomalaista taidetta vuosilta 1890 - 1940. Huoneen rauhallinen tunnelma, taulut, värit ja huonekalut ovat kaikki mieleeni! Jospa tuohon sohvalle voisi jäädä selailemaan taidekirjoja...

Huoneen toisessa päässä on Wäinö Aaltosen ihana Runotar. Kurkatkaapa, kuinka hauska kuva Hietzulla on siitä blogissaan.

Berghemin ikonikokoelma ja Madonna-huone ovat aina kierroksellani viimeisinä, koska niiden huoneiden tunnelma on niin erityinen. Tällä kertaa katsoin ikonit ensin.

Ikonit on asetettu ympyrämuotoon, joten katsoja ikään kuin pääsee osalliseksi ristisaattoon, ortodoksien pyhiinvaellukseen. Arjesta irtautumista ja harrasta tunnelmaa lisää huoneessa soiva ortodoksinen kirkkomusiikki.

Olen joskus lukenut kritiikkiä siitä, että ikoneita on maalattu pelkästään jotakin kokelmaa varten, kuten nämä, sillä joidenkin ortodoksien mielestä ikonien kuuluu olla ainoastaan alkuperäistarkoituksessaan eli jumalanpalveluksissa, kirkoissa ja kodeissa. Minusta Joensuun näyttely on hieno, tunnelma on harras ja ikonit tuovat ortodoksisuutta esille myös ei-ortodokseille.

Käyntini loppuhuipennuksena oli Madonna-huone, jossa on Onni Okkosen kokoelmista rakennettu lähes kirkkosalimainen näyttely. Hiljaisessa huoneessa on eurooppalaista kirkkotaidetta 1300 - 1800-luvuilta. Kun ikonihuone oli bysanttilainen, Madonna-huone rakentuu katolilaisuudelle.

Hämärässä huoneessa on useita hienoja teoksia, mm. puiset Neitsyt Maria ja Johannes-patsaat, mutta huomio kiinnittyy kokoelman pääteokseen, Bernardo Daddin Madonnaan ja lapseen, joka on ikonimainen ja maalaustapa (tempera puulle) ja kultaukset ovat ikoneista tuttuja. En voinut olla tutkimatta teosta hyvin läheltä (mutta en koskenut!), sillä se on niin kaunis! Lopuksi istuin penkille ja vain olin. Täydellinen päätös antoisalle museokäynnille!

Valokuvatorstai: Pilvet ja paatit

Valokuvatorstain kesähaasteen ideana oli ajatella valokuvausta laajemmin eli ottaa viiden kuvan sarja tai teemallinen kokonaisuus. Kuvia sai olla enemmänkin, jos kokonaisuus sitä vaati.

Tämä valokuvasarja Hangon Länsisatamasta kauniina kesäpäivinä vaati kuusi kuvaa ;-)

Onnin Kiina

Joensuuhun minut houkutteli Onni ja Lohikäärmeen vuosi. Jo ennen lomaa päätin, että reittini kulkee Joensuun kautta, koska se on myös matka Kiinaan ;-)

Näyttelyssä on Kiinan dynastioiden aikaista taidetta, esineitä ja huonekaluja eri vuosituhansilta ja se on avoinna lähes lokakuun loppuun asti. On ihmeellistä, mitä kaikkea kaunista Kiinassa on osattu tehdä jo tuhansien vuosien ajan. Itse olen ihan hinkuna mm. kiinalaisiin huonekaluihin.

Ja myös kiinanpunaiseen... Siksi olin innoissani, kun Onnissa oli aiheeseen sopivat seinät. Pohdiskelin, että maalataanko näyttelytila aina teeman mukaan vai onko siellä aina tuon väristä.

Toisessa salissa minua odotti yllätys: seinien väri oli aika eksoottinen! Saattaisin maalata omat seinäni tuon turkoosinsinivihreäksi, mutta se väri ei yhdisty mielessäni Kiinaan. Itse esineet olivat kyllä kauniitä, etenkin tuo pieni pöytä kaikkine koukerokaiverruksineen.

Nämä kalligrafiataulut olivat ihania! Kiinalainen kalligrafia on kuitenkin minulle niin vierasta, etten osaa arvioida, mikä on mestarin työ ja mikä harrastelijan. Ehkäpä siveltimenvetojen lennokkuus ja sujuvuus ovat mestarin merkkejä.

Tämä nurkkaus näyttää, kuinka jokainen taideteos ja huonekalu pääsee oikeuksiinsa, kun tavaraa ei ole liikaa. Katsojalla on mahdollisuus tutkia hienoja silkkikirjottuja seinätauluja ja taitavasti tehtyjä huonekaluja. Vietinkin aika paljon aikaa näyttelyssä, vaikka Onnissa on paljon muutakin nähtävää.

Jos on kiinafani, kannattaa suunnata Joensuuhun! Lohikäärmeen vuoteen liittyy myös paljon kiinnostavaa oheisohjelmaa.

Keskellä Ei-mitään

Jos matkustaa Suomen itäreunaa viitostietä Kuusamosta Kajaaniin tai päinvastoin, kohtaa ihmisestä riippuen erikoisen, kummallisen, omituisen tai hauskan taideteoksen, elämykseksikin sitä voisi kuvailla. Reijo Kelan installaatio Hiljainen kansa herättää kyllä pitkästä ajomatkasta turtuneen autoilijan! Pellolla seisoo satamäärin turvepäisiä hahmoja, joiden vaatteet liehuvat tuulessa.

Kansa on seissyt suomussalmelaisella pellolla vuodesta 1994 ja paikallinen työttömien yhdistys pukee sen vuodenaikaan sopiviin vaatteisiin. Hiljainen kansa on palkittu vuonna 2008 Englannissa Kentin Medway-festivaalien visuaalisen taiteen kategoriassa.

En tiedä muiden tuntemuksista, mutta minusta tämä on hauska!

Lohi-Päätalo

Posion kotiseutumuseo Lohirannalla noin 40 kilometrin päässä Posion keskustasta ja Pentik-mäestä (joka on yleensä se turistien pysähdyspaikka) on käynnin arvoinen paikka.

Pirtti on valtava, entisaikana kaiken sisällä tehdyn askaroinnin keskus. Siellä on kudottu matot ja kankaat, kehrätty villat langoiksi ja ovensuussa lähellä isoa uunia on ollut isännän työkaluarkku. Selvästikin naisten puuhat on tehty peremmällä ja isännän reenkorjaukset, suksentervaukset, sahaushommat ja muut "likaisemmat" työt lähempänä ulko-ovea.

Lohi-Päätalo ei ole ollut mikään köyhä tila, sen kertoo 1800-luvun lopusta oleva komea päärakennus, ja tila onkin elättänyt aikanaan yli 30 henkeä. Etenkin pirtissä on ihana rauhallinen tunnelma, mutta vilinää ja touhua on varmasti aikoinaan ollut yllin kyllin.

Pihapiiriin on myöhemmin siirretty pieni aitta ja talli-makasiini, joissa on ulkotyökaluja ja myös reki ja ahkio, johon monikaan nykyaikuisista ei mahtuisi istumaan, sillä niin kapea se oli.

Museokäynnin yhteydessä käväisimme myös läheisellä koululla, joka ei (tietenkään) ole enää toiminnassa, vaan yksityisomistuksessa. Omistaja pitää koululla kesäkirppistä perjantaisin ja löysinkin sieltä mukavaa kesälukemista. Paras oli Tuomas Kyrön Miniä. Suosittelen sitä muillekin! Ainoa huono puoli oli se, että kirja oli ihan liian ohut.

Jumalatar Aphroditen tohveli

Yksi lomareissun kohokohdista ovat metsäretket kummilapsen kanssa - niitä odotan aina! Retkeilimme joka päivä ja nautin niiiiin siitä, että tänä vuonna onnistuin olemaan pohjoisessa juuri metsätähtien ja suopursujen kukkiessa.

Suolla kulkeminen on mielipuuhaani - tosin mieluiten pitkospuita pitkin ;-) On hienoa olla suon keskellä; ei muita ihmisiä, ei itikoita, vain lämmin ilta-aurinko ja lintujen huudot.

Pari-kolme kesää sitten kummilapsi ja hänen isänsä näyttivät minulle yhden pohjoisen ihmeistä - Suomen suurikokoisimman orkidean! Olin aivan ällistynyt, sillä en tiennyt, että näitä Cypripedium calceoluksia kasvaa ihan heidän lähellään.

Niinpä nyt suunnistimme katsomaan niitä taas - ja siellähän ne olivat lehtometsän keskellä: Tikankontit! Kukinta alkoi olla lopuillaan, mutta onneksi ei vielä ihan.

Katsoa saa, mutta ei koskea! Tikankontti on rauhoitettu koko Suomessa.