Designia vuodelta 1960

Työnantaja muisti jälleen kunnon joululahjalla. Ripahan sen jo kertoo: Timo Sarpanevan valurautapata vuodelta 1960. Koska pataruokien tekotaitoni on olematon, ei tällaiselle padalle ole ollut tähän saakka tarvetta. Nyt pitänee opetella karjalanpaistit ja burgundinpadat. Eikös ne ohjeet ole yleensä sellaisia, että pilko lihat ja porkkanat, heitä ne pataan, kaada vettä päälle niin että peittyvät, heitä joukkoon muutama pippuri ja kokonainen sipuli. Anna hautua uunissa viisi tuntia tai niin kauan kuin viikkosiivous kestää. Hämmennä välillä jos muistat ja kun olet siivonnut, lorauta joukkoon kermaa ja keitä potut. Kata pöytä, nosta ruoat pöytään ja käske väki syömään. Jotta pilkkomishommat sujuisivat rivakasti, lahjaan kuului myös Janne Loiskeen vuonna 2008 suunnittelema hiiliteräsveitsi ja bambupuinen Match-leikkuulauta. Niin ja pari rumia mutta ehkä näppäriä patakintaita (en viitsinyt kuvata niitä). Jospa löytyisi joku maukas kanapataohje, sellaista olisi mukava kokeilla.

Sorsakoski-onnea

Voi tätä onnea, joka minua on viime aikoina kohdannut! Aiemmin löysin Sorsakosken veitsiä 30 - 50 sentillä aika monta ja nyt ihan eri paikasta monta haarukkaa hintaan 80 senttiä kpl. Ruokalusikoista olen joutunut maksamaan jopa euron, mutta pikkulusikat ovat olleet 20 - 30 senttiä kpl. Joskus kauan sitten meillä kotona oli Sorsakosken aterimia, mutta vuosien kuluessa ne joutuivat jonnekin, niin että lopulta niitä oli jäljellä vain muutama. Minulle asti niitä taisi tulla vain yksi veitsi. Mutta nyt saan jälleen käyttää niitä, aika mukavaa! (Kappas vaan, tuo viimeinen kuva on epätarkka. Nyt on jo niin pimeää, etten voi ottaa uutta, joten olkoon toistaiseksi.)

Vanhanaikaista

Eilen tein vanhanaikaisia hankintoja: Lumikki-kerrastonappeja ja Prymin hakaneuloja. Varsinkin nuo napit ovat niin nostalgisia, että niitä täytyy ehdottomasti hyödyntää ompeluksissa.

Mustaherukkamehua ja hunajantuoksua

Tänä vuonna joulumyyjäisistä ei ole vielä löytynyt paljonkaan lahjoja. Ehkä tavaraa on kaikilla jo riittävästi tai tarjonta myyjäisissä melko samanlaista. Joitakin onnistuneita hankintoja olen kuitenkin tehnyt! Korvapuustit, pikkuleivät ja saaristolaislimput eivät edes ehtineet kuvaan ;o) Ei myöskään kahden euron ranteenlämmittimet, koska tarvitsen niitä jatkuvasti työpaikalla. Vinkka ja vilu on se hinta, minkä joutuu maksamaan siitä, että maisemakonttorissa saa istua lasiseinän ja päivänvalon äärellä. Näinä flunssa-aikoina jonkun ahkeran tekemä mustaherukkamehu on mitä parhain pikku lahja. Ja kynttilöille on aina käyttöä! Toisissa parasta on väri ja toisissa tuoksu.

Martta ja Rudolf

Aikoinaan meillä kotona joulukorttien kirjoittaminen kuului aina itsenäisyyspäivään. Kokoonnuimme ruokapöydän ääreen, joku meistä lapsista luki ruutupaperille ties minä vuonna kirjoitettua ja moneen kertaan korjailtua nimilistaa, joku luki osoitemuistiosta osoitteen ja yleensä isä kirjoitti kortit. Kortit oli levitelty aiheen mukaan pöydälle ja yhteistuumin päätimme, minkälainen kortti kullekin vastaanottajalle oli sopiva. Neuvottelua käytiin myös korttiin kirjoitettavan tervehdyksen muodosta. Tällä menetelmällä korttien kirjoittaminen kesti melko kauan, mutta siihen aikaan kellään ei ollut niin kiire kuin nykyään.

Vuosien varrella korttilaatikkooni on kertynyt monenlaisia joulukortteja, mutta joka vuosi ostan aina myös täydennystä. Nyt ostin muutamia Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun iki-ihania kortteja. Pari muuta tonttukorttia ja myös Mauri Kunnaksen kortteja olin ostanut jo aiemmin. Kaikista näistä korteista yhden ostin ihan itseäni varten - Wendelinin Lumihiutalelapset:

Itsenäisyyspäivänä

Sytytetään tietysti suomalaisen käsityöläisen tekemät itsenäisyyspäiväkynttilät.

Itsenäisyyspäivää odotellessa

Kaivoin esiin kotoa perityn koivuisen kynttilänjalan, jonka kerran maalasin turkoosiksi ja koristelin tähdillä. Siinä innostuksessa sudin sama teema mielessä pari pientä naulakkoa, kenkätelineen, keittiöjakkaran ja peilin, joka on jo siirtynyt pienemmän kummilapseni hoteisiin. Näitä ihania pieniä liinoja minulla on viisi, maksoivat yhteensä pari euroa kesälomareissulla eteen osuneella kirppiksellä.

Kesäkeittoa tai jouluglögiä

Kattilavarastoni täydentyi viime kesänä kahdella oivalla kattilalla. Toisessa tehdään kesäistä keittoa koko porukalle ja toisessa lämmiteteään glögiä parille hyvälle ystävälle. Bonuksena ison kattilan kaveriksi löytyi samanlainen kippo.

P.S. Sinillä on mukava arvonta Jotain sinistä -blogissaan.

Ensimmäisenä adventtina

Pitäisi ehdottomasti ainakin kuulla Hoosianna ellei pääse sitä itse laulamaan.

Ei tule valmista

Siskon kanssa on pitkin vuotta pelasteltu kirppiksiltä Aarikan kynttilänjalkoja. Hän jo esittelikin omiaan täällä. Hän on löytänyt melko freesissä kunnossa olevia, minulle on osunut vähän nuhjaantuneempia. Hopeiset oli jo joku tuunannut kertaalleen. Ja minä päätin tehdä niistä kauniimpia. Hopeapöly leijaili ilmassa ja kerääntyi harmaaksi jauhoksi käsiin, kun hioin niitä, mutta lähti kuitenkin aika helposti, sekä kynttilänjaloista että käsistä.
Ensimmäisestä tuli pelkkä tuhru. Väristä olisin tykännyt, mutta miksi se on näin epätasainen? Miksi tempera ei toimi tässä? Pakko hioa pois.
Lopulta kaikki kolme oli maalattu ja lisäksi öljytty. Se ei sittenkään ollut ehkä viisas ratkaisu, sillä värit muuttuivat tosi tummiksi.
Niinpä maalasin ne uudestaan öljyn päälle. Näyttävät edelleen aika tummilta, mutta teen ratkaisun jatkosta vasta huomenna. Vaikka adventti pukkaa päälle ja kynttilänjalat pitäisi saada käyttöön...

Pieni pala Aasiaa

Eteinen odottaa jonkinlaista uudistusta, mutta tässä pieni vilkaisu sen nykyasuun. Vuosia sitten siskontyttö oli kanssani maaliostoksilla ja yhteistuumin päätimme, että vaaleansiniset seinät olisivat tosi hienot. Nyt kiinalaiset huonekalut ja suomalainen taivaansini tuntuvat hitusen ristiriitaiselta yhdistelmältä. Näiden huonekalujen on tarkoitus vastedeskin olla eteisessä. Ja thaimaalaisen marionetin kuuluu edelleen ottaa vieraat vastaan salaperäisellä mutta levollisella hymyllään.

Iltahämyä

Otin heti käyttöön kirppikseltä viidellä eurolla löytämäni sinisen kukkapöydän. Nyt siinä ovat yhtenä pakkasyönä nuukahtaneet pelargoniat, mutta ehkäpä pian muutama tonttu tekee seuraa lyhdyille.

Kiilto esiin!

Osuin niin pikkuruiselle kirppikselle, että talvipalttoo päällä teki tiukkaa mahtua hyllyjen väliin. Paikka pursusi kiinnostavaa tavaraa, olin ihan alimitoittanut tarvitsemani ajan. Jotain aarteita sentään ehdin kahmaista mukaani: Alpakka- eli hienommin uushopealusikoita. Hinta huimat 30 - 50 senttiä kappale. Myyjämummo neuvoi kaupantekijäisiksi, miten niistä saadaan taas kiiltäviä: Konetiskiainetta lähes kiehuvaan veteen ja lusikat sinne kunnes vesi on haaleaa. Siinä koko salaisuus.Näistä tulee myöhemmin jotain itse tuunattua ihanaa <3

Ruotsalaisten Arabia

Tähän asti en ole ollut kovin innostunut muista kuin suomalaisista astioista. Nyt kävi kuitenkin niin, että parin päivän välein törmäsin ihaniin Rörstrandin kahvikuppeihin, jotka tunsin tarvitsevani (en juo ollenkaan kahvia).

Ennen näiden kuppien omistamista en edes tiennyt, että Rörstrand on perustettu jo vuonna 1726 ja että Nobel-juhlissa kahvit ryystetään Rörstrandin kupposista. Tuskin kuitenkaan näistä röörirannoista (leima on lautasen pohjassa), vaikka kultakoristeiset ovatkin. Nämä kaksi paria maksoivat kirppiksellä yhteensä euron ja lisäksi sain kaksi irtokuppia yhteishintaan 20 senttiä.


Marianne Westman suunnitteli eräänä 1950-luvun sateisena juhannusaattona nämä sinikukkaiset Mon Amie -kupit, jotka tuntuvat jo nyt siltä kuin olisivat olleet minulla aina. Rörstrandin nettisivujen mukaan tästä sinisestä kuviosta on tullut vuosien saatossa jonkinlainen Rörstrandin tunnus. Nämä kaksi paria maksoivat kirppiksellä yhteensä kaksi euroa. Aah, rakastan näitä!


Marianne Westmanin täyttäessä 80 vuotta Rörstrand lanseerasi Mon Amiesta uudenmallisen kupin ja lautasen. Mutta nämä ovat ne aidot ja alkuperäiset.

Pikku juttu

Joskus kestää iäisyyden - esimerkiksi noin kahdeksan vuotta - ennen kuin saa hoidetuksi jonkun mitättömän pienen asian. Vaikka olisi kaikki edellytykset tehdä se milloin tahansa varttitunnissa.


Näin minulle on käynyt keittiön pyyheliinakoukun kanssa. Hätäratkaisuna hakkasin seinään tavallisen pikkunaulan ja siinä se on tököttänyt kaikki nämä vuodet. Pyyheliinan lisäksi siinä roikkuu usein sipulipussi.


Riittävän kaunis koukku on ollut hankittuna lähes seitsemän vuotta, sillä hintalapun mukaan koukku on joulumyyjäisistä vuodelta 2002. Ja nyt tuli vihdoin se hetki, jolloin laitoin sen paikalleen.

Lentomargariinia

Kaikki tietävät espanjalaiset lentotomaatit, mutta kuka on kuullut lentomargariinista? Mistä mihin margariinia on lennätetty? Hangosta ulkomaille? Minne ja miksi, ihmettelee utelias.
Laatikko löytyi jollain kesäisellä kirpputorikierroksella (mahdollisesti Lohjalta), mutta tähän mennessä en ole ratkaissut lentomargariinin arvoitusta. Ainoa löytämäni tieto on, että Suomen Margariinitehdas O.Y. toimi Hangossa ns. Helkama-talossa vuosina 1919 - 1940, jolloin tehdas evakuoitiin Karjaalle.

Tähtijuomia

Yhtä sun toista mukavaa on löytynyt kirppiksiltä viime aikoina. Tässä kokoelma kirkasta lasitavaraa: Huusin huutokaupasta kahdella eurolla miljoonalaatikon, jossa tuli mm. kaksi hyväkuntoista pulloa, joissa tekstit TÄHTIJUOMIA ja PYYNIKKI. Tiivisteetkin olivat tallella, vain vähän hapertuneet. Pieni apteekkipullo piti myös ostaa ja eiköhän sille jotain erityiskäyttöä löydy.

Pari jälkiruokakulhoa oli muistaakseni 50 senttiä kappale. Pieni neljän euron lasikannu meni sitten tänne vaniljakastikekäyttöön, koskapa siellä sattuu olemaan jälkiruokakulhot samaa sarjaa. Neliskanttista kynttilänjalkaa en voinut vastustaa, koska olen nähnyt sellaisen ennenkin enkä (muistaakseni...) ostanut. Ja Nanny Stillin Kehrä-kynttilänjalka oli ihan pakko hankkia 10 sentillä.

Välipala

Koska en ole kutonut mitään moneen vuoteen, ajattelin kutaista ihan tavalliset suomalaiset perussukat. Mutta sitten tapahtui jotain omituista:

Temperatesti

Ostin aikoja sitten huutokaupasta huteran tuolin. Se oli ruskea, öljytty (ostohetkellä edelleen tahmainen) ja sitä käytettiin silloin tällöin, kun oli vieraita eivätkä tuolit meinanneet riittää. Nykyisin se on ollut enimmäkseen parvekkeella, vuodenajasta riippuen kukkapöytänä tai milloin minäkin. Vuosi sitten kesällä päätin kokeilla, voiko munatemperaväreillä maalata huonekaluja. Niinpä maalasin tuolin enimmäkseen preussin- eli pariisinsinisellä ja elävöitin väriä hitusella kirkasta ultramariinia. Värin kuivuttua sudin tuolin tavallisella puuöljyllä, jolla yleensä käsittelen parvekkeella olevan penkin. Muuta ei sattunut sinä hetkenä olemaan käsillä. Hämmästyksekseni väri on pysynyt samana auringonpaisteista, sateista ja pakkasista huolimatta, vaikka tuoli muuten on huteroitunut entisestään, muuttunut ihan vinoksikin. Vinous ei haittaa - nyt tuolilla on kynttilälyhty talvea, pimeää iltaa ja joulua odottamassa.