Tuulahdus Tunisiasta

Posti toi juuri ennen pääsiäistä Mizyénalta tilaamani ihanat Tunisia-kortit. Tunisian Soussessa olen käynyt kauan sitten ihan ensimmäisellä oikealla ulkomaanmatkallani (Ruotsia ei tässä lasketa). Kaikki oli niin erilaista ja ihmeellistä; aurinko, lämpö, ihmiset, moskeijoiden rukoushuudot. Minulla on vieläkin tallessa siltä reissulta ostamani vaaleanvioletti perinteinen asu, jossa on leveät housut ja kaftaanimainen (tosin hihaton) yläosa. Nyt huomaan, että se on ihan nuhjaantunut, mutta aikanaan pidin sitä mm. siskon ylioppilasjuhlissa. Päällehän se ei ole enää mahtunut vuosikausiin ;o) Tunisiassa olen käynyt vain tuon yhden kerran ja siksi minusta onkin mukava lukea Mizyénan blogia ja katsella hänen kuviaan. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että tuosta matkasta syttyi yhä palava (ellei peräti liekehtivä) kipinä ja kiinnostukseni ulkomaita ja vieraita kulttuureja kohtaan.

Pääsiäisenalusviikolla

Pääsiäinen pääsi yllättämään, sillä tällä trullilla on

- nolla pääsiäissiivousta tehtynä
- nolla korttia lähetettynä (yksi yllä), vaikka pino kortteja ja postimerkkejä kulki koko viikon käsilaukussa
- kuusi suklaamunaa hankittuna, kaikki vielä tallella
- neljä iloista narsissikimppua ostettuna, kaikki itselle (noloa...)
- 300 grammaa pääsiäisirtokarkkeja ostettuna, vain kolme pahaa jäljellä (vielä nolompaa...)
- nolla pääsiäiskoristetta esillä (ehtiihän vielä???)

Sen sijaan trulli on käyttänyt runsaasti aikaa omaan hyvinvointiinsa ja virkistykseensä:

- 45 minuuttia istumista/makaamista hammashoitajan tuolissa
- kaksi tuntia kampaajan tuolissa
- kaksi enimmäkseen rentouttavaa, osittain hiukan kivuliasta tuntia hierojan käsittelyssä
- puoli tuntia televisio-ostoksilla

Kaikesta valmistautumattomuudesta huolimatta on tarkoitus viettää rento pääsiäinen ulkoilun ja pienen puuhastelun merkeissä. Mukavaa pääsiäistä teillekin, lukijani!

Onnea Laura!

Laura Lepistölle pronssia taitoluistelun MM-kisoissa Torinossa. Siinä meillä on isojen kisojen urheilija!

Mikä ei kuulu joukkoon?

Tykkään tuoleista. Siksipä minulla on niitä aika paljon; enimmäkseen kovia ja kunnostettuja tai sitä odottavia. Ensimmäiseen omaan asuntoon ostin käteviä puisia jakkaroita - vähän niin kuin alvaraaltoja, mutta ei aitoja. Siksipä niitä on voinut huoleti maalata, kun on inspiraatio iskenyt. Jakkaroita on neljä, joista yksi alkuperäisessä asussa - tai ei ihan, koska se on ollut remonttihommissa ja siitä huomaa sen. Ensimmäisen jakkaran maalasin kerran tähti-innon vallassa - erilaisia versioita tähdistä tuli jakkaran lisäksi peilinkehykseen, kenkätelineeseen ja muutamaan pikku naulakkoon. Seuraavaksi innostuin kellokukista. Niinpä toisesta jakkarasta tuli tummemman turkoosi ja siinä on suuria vaaleansinisiä kellokukkia. Ketään tätä blogia lukenutta ei varmaan yllätä se, että kaikki jakkarat ovat jonkun sinisiä. Kolmas jakkara oli jo maalattu siniseksi, kun siihen katonmaalaustohinassa roiskui pikku pisteitä valkoista maalia. Eihän sitä semmoiseksi voinut jättää! Niinpä maalasin jakkaraan pieniä vaaleanpunaisia ja violetteja kellokukkia (jälleen...), hentoja varsia ja pienenpieniä sinisiä pisteitä sinne tänne.
Neljäs jakkara ei kuulu tällä hetkellä joukkoon, mutta sitä on vielä aikomus tarvita remonttipuuhissa. Eikä minulle ei ole vielä valjennut, millaiseksi sen haluan. Voi jopa olla, että repäisen ja maalaan sen jollain muulla värillä kuin sinisellä.

Terästä ja pellavaa

Putkilo sai viikonloppuna oman aikansa täydennystä, kun löysin kahdet teräksiset pitkät puikot. Ovat ihan sileät ja käyttökelpoiset, joten 1 e/pari oli mielestäni hyvinkin kohtuullinen hinta. Toisesta paikasta löytyivät 50 sentin sakset, vähän maaliin tahriintuneet ja muutenkaan ulkonäkö ei ollut ihan priima, mutta leikkaavat paremmin kuin monet uudet! Puikkopaikasta löytyi myös pieni pellavainen kaitaliina 50 sentillä. Ja kolmannesta paikasta pari hyvin siistiä kankaista servettiä jonkun S:n jäämistöstä, 2 e/kpl. Olin oikein tyytyväinen näihin ostoksiin.

Vale-Sorsakoski

Minulla on kolme Musla-lusikkaa, kaksi ruokalusikkaa ja yksi kahvilusikka. Ne eivät ole hopeisia, vaan ruostumattomasta teräksestä.

Ruokalusikat ovat lähes identtisiä, vaikka toinen niistä on taatusti Aito (takapuolella teksti SORSAKOSKI R) ja toinen yhtä varmasti saksalainen Huijaus (takana teksti ROSTFREIER STAHL). Ero on hiuksenhieno; Huijaus on ehkä millin taikka kaksi rouvimpaa tekoa, varsi ei ole niin kulmikas ja simpukkakuvio taas on voimakkaampi kuin Aidossa. Kahvilusikka on ainakin Sorsa, mutta toivon mukaan myös Koski, sillä siinä on takana kaarevasti tekstit RUOSTUMATON yläpuolella ja TERÄS alapuolella. Tekstien keskellä on pallo, jonka sisässä on pieni Sorsa(?). Musla on ilmeisesti sellainen yleismalli, jota on hyvin moni valmistanut. Kiinnostavin näistä omistani on tuo kahvilusikka (vaikka se on aika naarmuinen), sillä en ole nähnyt lintulogoa missään muualla. Ja olen tutkinut aika monen kirpputorin kahvilusikat ja muut aterimet tosi tarkkaan sen jälkeen kun löysin sen. Tässä siis vasemmalta Aito, Huijaus ja Sorsa joskus alaluokalla tekemäni pyyheliinan päällä.

Me naiset!

Hyvää Naistenpäivää kaikille naisille,
jotka uskaltavat tarttua epäkohtiin, puolustaa heikompiosaisia
ja jotka jaksavat pitää huolta lähimmistään;
jotka osaavat nauttia elämästä;
joilla on mielikuvitus tallella ja ahkerassa käytössä;
joilla on ikiomia mielipiteitä
ja jotka uskaltavat elää omaa elämäänsä harhautumatta virran mukana kaikenmaailman turhuuksiin.

HYVÄ ME NAISET!
Ilman meitä tämä yhteiskunta kellahtaisi nurin tuota pikaa ;o)

Hengaillen

Hienon naisen hengarit ovat saaneet arvoistansa kannettavaa: Pitkä pellavaleninki, jossa olen viettänyt monet hauskat juhlat, sekä silkkinen pusero, kiinalaisen räätälin juuri minulle ompelemia molemmat. Toki hengarit vaatteineen siirtyivät kuvauksen jälkeen vaatehuoneen ovesta roikkumaan muiden joukkoon oven toiselle puolelle.

Filmitähtiä

Tunnistaako joku tämän naapurintytön? Viime viikonlopun Löytölauantain ehdoton helmi olivat nämä Hemmets Journalin julkaisemat palkintokiiltokuvat (Hemmets Journals premiebokmärken). Nämä kaksi kaunotarta ovat Sarjasta Nro 10 (Elokuvasarja B, naiset). HJ julkaisi kiiltokuvia eri aiheista vuodesta 1942 lähtien jonnekin 50-luvulle saakka.
Tämä ruskeasilmäinen neito on Frances Ethel Gumm Minnesotasta Yhdysvalloista. Valkokankaalla säihkymisen lisäksi hän ehti mm. olla viisi kertaa naimisissa ja saada kolme lasta. Yksi lapsista tuli tunnetuksi nimellä Liza Minelli. Taidamme olla liian nuoria tunnistamaan hänet? Judy Garlandhan se siinä hymyilee juhlatällingissä. Tämä herttainen mutta itsepäinen naapurintyttö loi Hollywoodissa sittemmin maailmankuulun "luonnollisen tyylin"; hän ei suostunut muuttumaan blondiksi tai nyppimään kulmakarvojaan vaan pysyi omana itsenään. Jokainen, joka on kyynelehtinyt Casablancaa katsoessaan, tunnistaa hänet kyllä - hän on Ingrid Bergman Tukholmasta.

~~~~ Tässä olivat kaikki Löytölauantain aarteeni; hyödyllistä, halpaa, hyvää mieltä tuovaa ja kaunista! ~~~~

Hienot hengarit

Hienolla naisella pitää olla pehmustetut valkoiset "nahka"hengarit kauniille puseroilleen. Etenkin, jos ne maksavat 40 senttiä kaksi kappaletta.

P.S. Meillä ollaan niin fiinejä ja ruåtsalaisia, että meillä ei käytetä ripustimia tai henkareita, vaan lapsesta asti olemme ripustaneet vaatteemme hengareihin vrt. hängare ;o)

Puikkoputkilo

Tämä nostalginen puikkoputkilo löytyi myös lauantaina. Joskus 70-luvulla näitä värkättiin joka talossa. Hauska idea ja helppo tehdä: Pahviputki päällystettiin kankaalla ja kätevä säilytysrasia oli melkein sillä valmis. Tässä putkilossa on sulkimena kiristysnaru, äitini putkiloon oli tehty pahvista kansi, joka oli kangasnauhalla kiinni itse putkessa.

Eilisen postauksen kuvassa vilahtikin jo tämä putki hintalappuineen... Niin, näitte oikein, hinta oli 10 senttiä.

Ai niin, putken alla on samasta paikasta samaan aikaan 50 sentillä hankittu liina. Ja lisää lauantain löytöjä seuraa...

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Olipa oikea Löytöjen Lauantai viikonloppuna! Monenlaista tarpeellista ja/tai kaunista osui kohdalle.

Käyttämätön vieras/päiväkirja, jossa on punaiset nahkakannet ("Echt Leder"), kullatut sivujenreunat ja ihana merkkinauha. Kirja on vanha, sillä sivut ovat jo kellastuneet. Siskon mielestä voin kirjoittaa siihen oman historiani (meinaako se, että olen niin vanha...?). Sukututkimusjutuille kirja olisi kyllä oivallinen, harmi vain, että olen jo kirjoittanut niitä toiseen kirjaan. No, kyllä tälle käyttöä löytyy! Niin, kirjalla oli hintaa 1 euro. Lauantain kallein ostos oli läjä vanhoja kiiltokuvia huolettomasti minigrip-pussiin pakattuna. Kahden euron satsiin mahtui sekalaisia kiiltokuvia ja nämä jo vähän ajan hampaan nakertamat satukiiltokuvat. Siis aivan ehdoton pakkohankinta!
Tässä oli vasta osa lauantain löydöistä, mutta nyt on pakko mennä nukkumaan. Huomenna siis lisää!

Työ tekijäänsä odottaa

Käsi on kipeä - tenniskyynärpää, se riesa - enkä ole pystynyt uudistamaan keittiön tuoleja kuten suunnittelin. Ostin aikanaan antiikkiliikkeestä neljä tuolia ruokapöydän kaveriksi halvalla, 80 euroa koko satsi. Tuoleissa oli ankea (ja likainen) rahkasammalenvihreä kangas ja ne olisivat kaivanneet vähän muutakin kunnostusta. Mikä lie silloinkin estänyt, mutta niin vain kävi, että tähän saakka kaksi tuoli on ollut käytössä ja kaksi varastossa. Tarvittaessa keittiössä on turvauduttu pyöreisiin jakkaroihin. Niitä on neljä; kolmessa olen toteuttanut itseäni ja neljättä raukkaa on käytetty tähän asti remonttihommissa. Kaksi tuolia siis sai lisäpehmuketta ja uuden päällisen - thaimaalaisen batiikkikankaan, josta tiesin jo alkuaan ettei se kestä kauan. Ei haitannut, halusin juuri tämän kankaan tuoleihin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että toinen päällinen on hajonnut. Niinpä päätin tehdä tällä kertaa viisaammin ja vaihtaa päälliset saman tien kaikkiin neljään tuoliin. Reippaasti hain tuolit varastosta ja sopiva keväinen ruusukangas löytyi kaapista. Kangas näytti minusta mukavalta ja on tukevampaa, joten heti kun käsi sallii, meillä istutaan vaaleanpunaisilla ruusuilla.

Vaaleanpunaiset tulppaanit

Ulkona tuiskuttaa ja on kylmä ja siksi tarvitsin jotakin kaunista piristystä. Nyt keittiön ikkunalla on kauan sitten maalaamani verhon seurana vaaleanpunaisia tulppaaneja. Verho on kutakuinkin ensimmäinen juttu, jonka maalasin ja jälki on sen mukaista. Lisäksi se on vuosien varrella kulahtanut pesuissa, joten siitä ei voi ottaa lähikuvaa. Mutta näistä tulppaaneista voi - ah, mikä herkullinen väri!

Finelin sinistä

Käyn ihan suotta kirpputoreilla. Sisareni tekee myös minulle löytöjä niin tiuhaan, että voisin ulkoistaa koko kirppistelyn hänelle. Tai ehkä makuni on niin yksinkertainen (sininen, sininen, sininen, turkoosi, sininen, sininen, sininen, sininen, vaaleanpunainen, sininen, sininen...), että minulle sopivien tavaroiden hoksaaminen on helppoa. Nyt löytyi tämä Finelin sininen puolentoista litran kattila. Ihana kattila lienee 60-luvulta, mutta on silti erinomaisessa kunnossa. Vain vasemmassa hantaakissa ja yläreunassa on pikkuvikoja, mutta muuten kattila on käyttövalmis. Kuvio on hauska, kuka lie suunnitellut? Minullahan on myös tämä Finelin kulho, itsensä Kaj Franckin suunnittelema, huomasin juuri netistä. Siinä on viime kesän yhden pikakeikan marjasaalis. Huom, ensimmäinen marjastusreissu yli viiteentoista vuoteen. Emme ole aiemmin löytäneet kunnon marjapaikkoja, mutta viime kesänä löytyi useampi. Toivottavasti ensi kesä on samanlainen, sillä minusta tuntuu, että olen löytänyt sisältäni pienen himomarjastajan. Tätä kirjoittaessani mieleen ehti tulla kaikenlaisia muistoja lapsuuden marjastuksesta. Yleensä ajoimme koko perhe sopivan vaaran rinteille, isä hävisi jonnekin sankkojen kanssa ja me lapset jäimme äidin kanssa poimimaan näköetäisyydelle autosta. Kun isä lopulta tuli kaikki astiat ja reppu täynnä marjoja, me olimme jo ehtineet syödä eväät ja kyllästyä koko touhuun. Ikimuistoinen on myös reissu, kun puolukoita oli kaikki mättäät täynnä ja satoi räntää. Siinä sitä sitten poimittiin puolukoita lumen seasta lapaset märkinä. Aika hauska reissu kohmeisista käsistä huolimatta! Ja kouluunkin niitä marjoja piti poimia, kaksi litraa per nuppi. Joinakin vuosina koko koulun oppilaat kuskattiin metsään ja joinakin vuosina vaaditut marjat vain vietiin tiettynä päivänä kouluun. Talvella sitten saimme itse poimituista puolukoista lappapuuroa ja puolukkasosetta. Vieläkö tällaista harrastetaan nykyään kouluissa?