Kävin kirkossa...

Tänä kesänä kävin kahdessa hyvin erityisessä kirkossa. Ensimmäinen niistä on Hattulan Pyhän Ristin kirkko, jossa olen halunnut käydä siitä lähtien, kun muutama vuosi sitten ostin siitä kertovan kirjan.




Täysgotiikkaa edustava kirkko on rakennettu 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa. Kellotapuli on vuodelta 1813.


Jo sisään astuessa pääsee ihastuksen huokaus: Kaikki seinät ja katot ovat täynnä maalauksia!




Aaah, ihania! Al secco -menetelmällä tehdyt maalaukset ovat vuosilta 1513 - 1516, alkuperäisimmät ja laajimmat Suomessa.


Seinissä ja katoissa on 180 Raamatun tapahtumaa ja pyhimyskertomusta luomisesta viimeiseen tuomioon.




Jotenkin pidän tästä alttarista, kuluneista lankuista, pylväistä ja kaiteista sekä kauhtuneesta punaisesta maalista ja samettityynystä.


Kirkko on täynnä näkemistä; yksi käsityöläisten taidonnäyte on vuodelta 1701 oleva saarnaspulpetti.




Hieno ja koristeellinen, ja sitä kannattelee liikuttava puu-ukkeli, Kristoforos. Sitä kun katsoo, tulee heti halu antaa kunnon kolehti, niin vetoava on sen katse.


Kaiken tämän kauneuden ja taidokkuuden lisäksi kirkossa on nelisenkymmentä puuveistosta, joista kuuluisin on ns. Liedon mestarin 1300-luvun alkupuolella tekemä Hattulan Madonna.


Ennen seurakuntalaiset saatiin elämään kurissa ja Herran nuhteessa pelotteella ja nykyään kirkko huolehtii seurakuntalaisten hyvinvoinnista jopa villaisilla penkinlämmittimillä - kirkko taitaa olla melko viileä myös kesäisin, talvella se ei olekaan käytössä.




Kirkossa oli niin rauhallista ja kaunista, että luulen käyväni siellä joskus toistekin.

Anette, Peppi, Astrid, Unelma...

Pohjoisen reissulla tapahtui jotain tosi mukavaa, jota olin toivonut pitkään: Pääsin pienemmän kummilapseni "työpaikalle" ja nyt näissä kuvissa on se, mikä hänen mielestään on ehkä maailman ihaninta tai ainakin hyvin lähellä sitä.


Minulle esiteltiin Anette, Peppi, Astrid, Unelma, Eevi ja moni muu.


Valkoiset lapinlehmät Eppamagga ja Hurmu. Lapinlehmä eli pohjoissuomenkarja on suomalaisen naudan alkuperäisrotu, uhanalainen (lehmätietämykseni lisääntyi kovasti kuvausten aikana ;-D).


Lapinlehmä on sopeutunut hyvin Pohjois-Suomen karuihin oloihin. Niillä ei ole sarvia, jotta lämpöä ei turhaan haihtuisi, ja valkoinen väri karkottaa Pohjois-Suomen kesän riesan, mäkärät.




Tämä on Evita, joka vähän ujosteli minua. Liekö se saanut nimensä Eva Peronin mukaan, sitä en huomannut kysyä.


Ensimmäisenä kuvauspäivänä vain kolme hiehoa oli haassa ja muut lehmät vielä navetassa. Toisena päivänä muutkin oli päästetty ulos heti aamusta.




Hiirenvirna, lehmän herkku ;-)




Senkin kuulin vasta nyt, että kaikkien samana vuonna syntyneiden lehmä- ja sonnivasikoiden nimi alkaa samalla kirjaimella - tämän vuoden alkukirjain on I. Jos vasikanomistaja ei millään keksi mukavaa nimeä, hän voi etsiä sitä Navetan nimipäivät -kirjasesta.


Ymmärrän kyllä, miksi kummilapseni on ihan hullaantunut lehmiin - kukapa ei olisi?

EDIT. Vasikoiden nimiä löytyy lisää mm. Faban sivuilta.

Räätälöity patikkaretki

Suomi on kesällä niin ihana paikka, että voisin reissata kesäkuun alusta elokuun loppuun ympäri maata, tutustua uusiin paikkoihin, valokuvata, nauttia kulttuurista, luonnosta ja ihanista ihmisistä!


Kolmessakin viikossa ehtii vaikka mitä, kun on oikein sukkela ;-D


Luontoa rakastavan kummilapseni kanssa retkeilimme ensin lähitienoolla ja siihenkin retkeen mahtui hienoja vaaramaisemia, pieni joki ja pitkospuut.


Keskellä suota pitkospuut olivat veden alla, joten riisuimme kengät ja sukat ja jatkoimme matkaa. Pitkospuut olivat harmaat, sileät ja lämpimät paljaiden jalkojen alla. En olisi halunnut laittaa sukkia ja kenkiä enää ollenkaan.


Ja mikä rauha siellä suolla oli - vain jonkun linnun hätäistä kirkunaa (häpeä tunnustaa etten tunne lintuja juuri ollenkaan), kun ohitimme sen pesän liian läheltä. Pakko oli, kun pitkospuut menivät siitä.


Ja sitten teimme sen vähän isomman patikkaretken Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa.

Tarkoituksemme oli kävellä Juumasta Jyrävälle, jossa olen käynyt lukemattomat kerrat lapsena. Siihen aikaan juumalaiset kuskasivat ihmisiä veneellä Kitkajärven yli ja sieltä Jyrävälle oli lyhyempi kävelymatka. Mutta vähintään 15 vuoden tauko siellä käymisessä teki minulle tepposet!


Olin tyystin unohtanut, että Myllykosken riippusiltaa ei pidä ylittää, vaan juuri ennen sitä pitää kääntyä eri polulle. Tokihan siinä oli kyltti ihan selkäni takana, mutta riippusilta vei kaiken huomiomme. Niinpä ylitimme riippusillan ja jatkoimme matkaa. Vähän ihmettelin, kun maisemat näyttivät erilaisilta kuin muistin. Ajattelin vain, että polkua on siirretty ja tehty paljon uusia portaita, tosi jyrkkiäkin (hiki tuli...).


Olihan siellä välillä pikku karttojakin, mutta vasta kun Jyrävää ei alkanut kuulua, katsoin sellaista tarkemmin. Tajusin, että olemme väärällä puolella jokea! Harmitti, kun olin nimenomaan halunnut Jyrävälle, mutta tästä tuli sellainen "räätälöity" patikkaretki. Mutta harmitus loppui kun pysähdyimme hikisinä pienen lammen rannalla nuotiopaikalle, paistoimme makkaraa, söimme eväitä ja lepuuttelimme.


Sitten palasimme samaa reittiä takaisin Juumaan. Maisemat olivat kyllä komeat tälläkin puolella jokea ja mikäs siinä oli retkeillessä mukavassa seurassa! Ei siis ollenkaan hassumpi retki!

Hyvät perheenemännät

Kalenteri ja kello kuuluvat niin oleellisesti nykyajan ihmisen elämään, ettei voida edes kuvitella, että hän ilman niitä pysyisi mukana yleisessä elämänrytmissä ja saisi aikansa riittämään.


Kalentereista on myös kehittynyt pieniä tiedonlähteitä, jotka aina käsillä ollen tarjoavat "rautaisen annoksen" yleis- tai ammattitietoutta.


Toinen sisko kävi Oulaisissa tekemässä mukavia löytöjä ja ystävällisesti lahjoitti minulle tämän hyödyllisen (Lue: vanhanaikaisen) seinäkalenterin.


Kalenterissa on puoli kuukautta yhdellä sivulla ja osa kuvista on mustavalkoisia, osa värillisiä. Kuvat kertovat elämässä 1960-luvun alun Suomessa niin kuin tämäkin, nyt niin nostalginen talvikalastuskuva. Lehtien takapuolella on mainoksia ja ajankohtaan sopivia ruokaohjeita.


Juhannuskuva on tietysti värillinen ja mielestäni ihanan tunnelmallinen... Onkohan vielä nykyään jossain juhannusjuhlia, joissa esiintyjät ovat kansallispuvuissa?


Marraskuun lehden takapuolella on tietysti piparkakkutalon ohje ja joulun kuvassa avataan lahjoja juhlatällingissä ;-)

Regatta

Kylläpä tämä aika rientää! Tai paremminkin olen tehnyt muuta kuin "asunut" koneella. Koko talven laiskottelun (ja syömisen) jälkeen sain jonkinlaisen kuntoiluherätyksen; muistin taas, että liikunta on omaksi parhaaksi. Lisäksi työpaikalla siirryttiin Tyky-setelien aikakauteen, uudistus, josta olen tosi tyytyväinen!


Liikkumisen lisäksi käväisin viime viikonloppuna Hangossa. Hangon Regatta oli vetänyt kaupungin täyteen myös pääkaupunkiseudun nuoria. Heille Regatta oli ihan jotain muuta kuin purjehduskilpailu. Lauantaina kävelykadulla kuulin sivusta, kun nuori tyttö sanoi parille pojalle ihan innoissaan:"Me nukuttiin rannalla!"


Minun Regatan seuraamiseni rajoittui valokuvaamiseen vesitornista. En ole vielä mikään haka kuvaamaan uudella objektiivilla ja utuinen taivas ja etenkin tuuli hankaloittivat kuvaamista.


Seuraavana aamuna kaupungista näki, että biletetty oli! Koko ihana Hanko oli täynnä roskia, tyhjiä pulloja, lasinsirpaleita ja krapulaisia ihmisiä. Siinä on hankolaisilla puuhaa, kun siivoavat jäljet. Onneksi Regatta on taas tältä kesältä ohi!

Kijk-Kubus ja muuta arkkitehtuuria

Brysselistä hurautin junalla takaisin Hollantiin; nyt Rotterdamiin. Puolipilvinen kuuma päivä teki junan ikkunasta nähdystä maisemasta epätodellisen.


Rotterdamista tiesin vain, että se on maailman kolmanneksi suurin satama (1. Shanghai 2. Singapore) ja hyvin moderni kaupunki. Olin nähnyt jossain kuvan hassuista taloista ja ne halusin nähdä ainoana vapaailtanani - kaikki muu nähtävä sai jäädä toiseen kertaan.


Arkkitehti Piet Blomin vuonna 1984 suunnittelema, Blaakin metroaseman vieressä oleva Kijk-Kubus eli kuutiotalot näyttävät siltä, että lattiat ovat varmaan vinot ;-) Sisältä ne ovat kuvien perusteella kuitenkin aika normaaleja (yksi huoneisto on päivisin auki yleisölle, mutta harmillisesti ei iltaisin).


Mutta katsokaan kuinka inhottavan roskaista talojen edusta oli! Ehkä siinä on päivällä tori tai jotain, illalla vain roskia...


Blaakista kävelin summamutikassa seuraavalle metroasemalle (Beurs) ja kuvasin, mitä eteen tuli. Ja tulihan sitä ;-D

Uskokaa tai älkää, tässä on koko Euroopan ihkaensimmäinen pilvenpiirtäjä:


Het Witte Huis eli Rotterdamin Valkoinen talo, rakennettu vuonna 1898. Arkkitehti W. Molenbroekia inspiroivat amerikkalaiset toimistorakennukset ja Art Nouveau. 10-kerroksinen, 43 metriä korkea Het Witte Huis oli Euroopan korkein rakennus vuoteen 1923 asti. Nykyihmisen silmään ei oikein näytä pilvenpiirtäjältä...

Beursin aseman luona on Het Havenmuseum, satamamuseo, ulkona ja meressä. Museo esittelee Rotterdamin satamaa vuodesta 1850 vuoteen 1970.



Täydellisesti kunnostettuja historiallisia kuljetusaluksia, höyrykoneita ja satamahärveleitä joka lähtöön. Varmasti kiinnostava paikka käydä silloin, kun kaikki on auki!


Pääsin myös näkemään sitä, mistä Hollanti on kuuluisa; kanavistaan ja tuulimyllyistään! Olin valitellut hollantilaiselle kollegalleni, että olen ollut jo monta päivää Hollannissa näkemättä yhtään "oikeaa" tuulimyllyä - niitä nykyaikaisiahan oli kyllä joka puolella.


Kävimme Kinderdijkissa, jossa on 16 vanhaa tuulimyllyä, kaikki edelleen toimintakunnossa!


Vanhimmat tuulimyllyt on rakennettu 1700-luvulla ja niitä käytettiin 1940-luvun lopulle asti.


Syy siihen, että nämä tuulimyllyt pidetään edelleen kunnossa, on se, että jos/kun nykyajan hienot laitteet pettävät, vanhat tuulimyllyt toimivat!