Auringonpilkkuja

Vaikuttaa siltä, että kevät tekee tuloaan. Aamupäivän aurinko pilkutti keittiön seinän ja paljasti pölyt. Tässä asunnossa on muutama tyyppi, jolle pitäisi täsmentää vuodenaika:

- Joulutähdet kukkivat edelleen hehkuvan punaisina piittaamatta lisääntyvästä auringonvalosta.
- Olisi korkea aika asunnon omistajan irrottaa lasipallo keittiön lampusta, johon ripusti sen koemielessä joulun alla. Hyvänen aika, mitä saamattomuutta!
- Kuka kertoisi amaryllikselle, että joulu on takana. Ei tarvi puskea uutta nuppua enää ;o)

Anna-Pavlina ja Jaroslav

Ensin yhtenä kesänä tuli Jaroslav. Punatukkainen poikaenkeli, ei mikään siloposki, mutta niin hellyttävä. Täältä se sai kodin.


Jaroslav oli kuitenkin surullinen. Ei ollut kaveria, ei kenen kanssa tarkkailla maailmaa tai vaihtaa mielipiteitä. Niinpä seuraavana uutena vuotena Anna-Pavlina muutti tänne. Vaaleatukkainen Anna-Pavlina sinisessä luomivärissään hurmasi Jaroslavin. Ja kaikki on nyt hyvin. Omat suojelusenkelini istuskelevat kirjahyllyni päällä, nämä Prahan enkelit.


Reissuiltani tuon yleensä aina kirjoja ja saatan tuoda jotain muutakin kivaa, jos kohdalle osuu. Nämä enkelit löysin pienestä taidegalleriasta, ensin Jaroslavin ja puoli vuotta myöhemmin onnekseni Anna-Pavlinan. Eihän siitä mitään olisi tullut, ettei poikaenkelillä ole tyttöenkeliä kaverinaan!

(Siskoni lapset saivat valtaisan hihityskohtauksen, kun näkivät Jaroslavin - enkeli pippeli paljaana!)

Lumipyyhkeet

Viime vuonna kesän kynnyksellä tein hauskan kirppislöydön: Pari ihkauutta talvista (jouluista...) pyyheliinaa!



Koivujen vihertäessä pyyhkeitä ei voinut käyttää, mutta nyt ne ovat olleet käytössä niin, että melkein unohdin esitellä ne täällä. Taisin maksaa näistä pyyhkeistä 1,20 e/kpl, mikäli oikein muistan. Niin hyvä hinta, että ostin vaikka vuodenaika oli väärä.


Huvittavinta näissä on se, että ne ovat Brasiliassa valmistettuja. Tämä on siis brasiliainen näkemys joulusta ja talvesta ;-)

Talvimaa

Vaikka fyysinen minäni on palannut minilomalta töihin, henkisesti olen vielä siellä, missä on rauha, pakkasta, puhdasta lunta ja monta tärkeää ihmistä (ja muutama eläinkin). Niinpä laitan myös teidän iloksenne vielä pari kuvaa pohjoisesta!


Talviaurinko ei vielä pysty sulattamaan lunta kesäajokin harteilta. Ehkä huhtikuussa sitten.



Kesää ja lomalaisia odotellessa...



Keltaiset talot uinuvat lumen keskellä. Vielä muutama kuukausi ennen kuin touhukkaat askeleet ja riemastuneet äänet herättävät pihat ja talot kesään.



Talvikoira ei haikaile kesää. Kiirettä piisaa kun pitäisi saada kiinni jokaikinen lumen alla kipittävä pikku mönkiäinen.

(Kummilapsen ottama hieno kuva talvikoirasta.)

Väinön uudet kengät

Kummilapsen äidin ystävä oli muuttamassa. Hän kävi läpi kaikki tavaransa - eikä niitä ollut vähän - lajitteli roskiin, kirpputorille, ystäville, säilytettävät eli pakattavat. Loppuvaiheessa jo uupumus iski ja hän kippasi yhden lelumiljoonalaatikon muovikassiin ja tyrkkäsi kummilapsen äidille.


Muovikassista tupsahtivat ykskaks pienet ruskeat nahkakengät. Ne ovat juuri sitä, mitä seikkaileva pikku karhu tarvitsee!


Väinö on valistunut pikku kulkija - sillä on retkillään aina huomioliivi päällä.

Elämänohje vuoden aluksi

Hyvän uuden vuoden toivotukset teille lukijani! Uusi vuosi vierähti maalla pohjoisessa pienemmän kummilapseni perheen kera. Kummilapsi oli kiteyttänyt hyvän elämän edellytykset yhteen suomalaiseen sananlaskuun:


Itse hän on jo kauan toiminut sananlaskun mukaan; kanalanhoito on hänen vastuullaan ja hän käy joka aamu yhtä innokkaana ruokkimassa kanat ja Yrjänän ennen kouluunlähtöä ja samoin koulun jälkeen iltapäivällä. Silloin hän myös kerää munat, puhdistaa ne ja laittaa valmiiksi kennoihin. Jos joskus joku muna lipsahtaa puhdistuksessa rikki, herkkupalan saa hänen koiransa.



Hyvässä hoidossa Yrjänä on vain komistunut ja kanat pyöräyttävät munan per heltta joka päivä. Maukkaat ja pehmeät munat ovat niin suosittuja, että niitä menisi tuttaville ja naapureille jopa enemmänkin.


Yhtenä iltana kummilapsi lueskeli keittokirjaa ja löysi sieltä ohjeen, jota halusi samantien kokeilla. Niinpä seuraavana aamuna söimme hänen tekemäänsä maukasta munavelliä!

Saako tulla laulamaan?

Viisi yötä jouluun ja kortit on kirjoittamatta, lahjat paketoimatta (osa ostamattakin), paketti lähettämättä, ei ole siivottu, ei leivottu, ei ole joulukoristeita esillä. On maattu kohta viikko kuumeessa, nukuttu pipo päässä, angora-villahanskat kädessä kolmen peiton alla. Ei jaksettu päivittää blogia, ei vastata kommentteihin eikä lukea muiden postauksia. Tämä ei huvita minua enää, ei sitten yhtään.

Joulupaperit ja nauhat on levitetty olohuoneen lattialle ja laitan soimaan joulun - siis jokaikisen joulun - ykköshittini Poikakuoro Ynnin Poikien Tiernapojat oululaisittain. Tiernapojat kuuluvat yhtä kiinteästi jouluun kuin Hoosianna 1. adventtiin ja suvivirsi koulujen päättäjäisiin. Parasta olisi nähdä pienet tiernapojat ilmielävinä, mutta se ei ole onnistunut moneen vuoteen. Ynnin Pojat on toiseksi paras vaihtoehto. Usein osallistun itsekin kuvaelmaan, vaikka vähän nuotin vierestä ;o)


Tiernapoikakuvaelma pitää esittää Oulun murteella. Minua ärsyttää, että meille tuputetaan joka joulu tv:stä jotain Kotikadun tiernapoikia. Aikuiset näyttelijät laulavat kirjakielellä ja muuntelevat säveltä. Siitä on aitous kaukana! Ovat pilanneet koko jutun.


Jos kaikilla ei ole Ynnin Poikia kotona, täältä löytyy aito "oolulainen" esitys: Karhuojan tiernat Oulusta Tiernapoikakilpailussa Oulun Rotuaarilla 2008. Haaveenani on joskus mennä katsomaan tuota kilpailua.

Tiernapoikien tarinasta on tehty kirjakin; Rauno Myllylän Tähti se kulukeepi.


Kuumeen keskelläkin huomasin uutisen, että muutamissa kouluissa oltaisiin luopumassa joulujuhlaperinteistä, ettei vain loukattaisi toisuskoisia. Se ei kyllä käy! Kyllä suomalaiset perinteet pitää säilyttää. Voihan osallistuminen olla vapaaehtoista, jos se tuntuu oman uskonnon vuoksi väärältä.

Pohjolan valkea kaupunki

on Oulu, kaikkihan sen tietää. Vai tietääkö? Sillä myös Helsingistä käytetään samaa nimitystä. Ja ainakin tällä hetkellä Helsinki on valkoinen.

Olin viime viikolla seminaarissa Helsingin keskustassa ja menin sinne (uhka)rohkeasti omalla autolla. Valmistauduin mielestäni hyvin: Katsoin reitin Googlesta, tulostin sen kuvina ja lähdin matkaan riittävän ajoissa. No tietysti siinä kävi niin, että Keskusta-kyltit ohjasivat minut ihan toiselle reitille eli loppumatka piti ajella lumipöperössä improvisoiden. Jossain kohti tajusin olevani pian päävartiolla ja kauppatorilla - kauhistus, sinne asti en missään tapauksessa halua! Niinpä tein pikapäätöksen oikaista Kruununhaan läpi, koska minun piti osua Kluuvin parkkihalliin.


Se oli ihan vikatikki: Kadut niin täynnä lunta kuin voi olla, pysäköidyt autot tukkivat koko ajan jommankumman kaistan, muitakin sinne harhautuneita(?) autoilijoita ja vielä traktoreita aurauspuuhissa.

Jollain ihmeen keinolla selviydyin lopulta perille ilman haavereita ja vieläpä parkkihallista seminaaripaikkaan Unioninkadulle ajoissa ennen tilaisuuden alkamista. No, en tietystikään niin ajoissa, että olisin ehtinyt nauttia siellä aamukahvin, mutta kuitenkin, pyyhin enimmät hiet otsalta, istuin paikalleni ja olin tyytyväinen itseeni ;o)


Ja sama juttu seminaarin jälkeen... Parkkihallista tultiinkin ulos eri puolelle Kaisaniemenkatua kuin Google oli minulle ilmoittanut ja kohta huomasin kaukana edessä häämöttävän Kallion kirkon - oivalsin ajavani kohti Hakaniemeä. Ei se mitään, voisin vaihtaa Käpylässä kaupungin länsipuolelle, siinähän menee se leveämpi väylä, mikä sen nimi nyt olikaan..? Näin suunnittelin, mutta kappas, olin väärällä kaistalla ja oikea risteys livahti ohi, joten taas piti ottaa omat aivot käyttöön (kova päivä aivoille, niin paljon luovaa ajattelua ;-D) Käännyin seuraavasta risteyksestä ja sama juttu kuin aamulla: Summittaista liukastelua kapeilla kaduilla, muljahtelua auraamattomissa liikenneympyröissä ja lopulta löysin itseni yllättäen Helsingin Messujen "takapihalta" Pasilasta. Olin ihan tohkeissani: Jee, tästä osaan eteenpäin!


Voihan se olla, että ensi kerralla turvaudun julkisiin kulkuneuvoihin.

Ei hössötystä

Suomen lyhin joulukatu. Taivas kuin preussinsinistä samettia. Yksi kulkija.


Vaaleanpunainen taivas, oransseista oranssein vesitorni ja kirkko kallellaan.


Vaaleanpunaisen talon takana Regatta odottaa uutta uljasta aikaa. Yhdellä autoilijalla on hoppu.


Keskellä kaupunkia meri, jonka rannalla vain leijonat ja minä.


ELÄMYS - se on Hanko joulukuussa.

Kyllä kirjahylly tietää, osa 2

Juttu jatkuu:


9. Paras vuorokaudenaika? Viiru ja Kososen kukko.


10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä se olisi? On sydän mulla maalarin.


11. Mitä elämä sinulle merkitsee? Chinese style - the art of living.


12. Päivän mietelause? Upponalle ja linnan juhlat ;-D


13. Millainen on parisuhteesi? Sinkkusapuskaa.


14. Mitä pelkäät? Jäähyväiset rakkaimmalle.


15. Minkä neuvon antaisit? Joka naisen niksikirja.


16. Miten tahtoisit kuolla? Maahisen viimeinen matka.


17. Mottosi? Nalle Puh ja elämisen taito - 100 ohjetta sisäisen karhun hellimiseksi.

Kyllä kirjahylly tietää, osa I

Aika monessakin blogissa on ollut hauskoja postauksia, joissa on kerrottu itsestä omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Niinpä tartuin myös hommaan. Osaan kysymyksistä löysin vastaukset sukkelaan. Toiset olivat hankalampia, sillä kirjastoni koostuu pääasiassa asiaopuksista enkä juurikaan omista kaunokirjallisuutta lastenkirjoja ja muutamia dekkareita lukuunottamatta. Mutta näin kirjahyllyni luonnehtii minua:


1. Oletko mies vai nainen? Antiikin nainen.


2. Kuvaile itseäsi. Yhdeksänkulmainen peili.


3. Kuinka voit? Miljoona totuutta.


4. Asuinpaikkasi. Löytöjen koti.


5. Mihin haluaisit matkustaa? Zhongguo - kulttuurimatkailua 1966.


6.Paras ystäväsi. Seljan tytöt.


7. Lempivärisi. The Greek Islands.


8. Millainen sää nyt on? Taikatalvi (sisältyy kirjaan Tarinoita Muumilaaksosta kolmen muun kirjan kanssa).