Pieni annos kerralla

Talviloma alkaa olla takana; tein pikku reissun, ulkoilin paljon auringonpaisteessa ja kuvasin jäänlähtöä ja sulavia rantoja. Ja aloitin kevätsiivoukset!



Kerrankin ajoissa! Minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä energisempi kuin pitkään aikaan. Olen oppinut (tai paremminkin lukenut kampaajalla lehdestä), että siivouksessa kannattaa heti aluksi päättää joko siivoamiseen käytettävä aika (esim. 1 tunti) tai rajata siivottava alue. Silloin ei työmäärä tunnu ylivoimaiselta.



Raivasin varastoa raa´alla kädellä ja luovuin ylimääräisistä huonekaluista. Kierrätyskeskuksessa ottivat mielellään vastaan pari pöytää, sängyn, matkalaukun, mattoja ja vanhan mankan. Yhden kunnostettavan nojatuolin vein kaatopaikalle, koskapa minulla ei ole ollut aikaa eikä paikkaa kunnostaa sitä. Tavaran vähentämisestä tuli ihmeen kevyt olo! Ja ihan taatusti minulla on vieläkin yhtä sun toista yli oman tarpeen ;o)


Tämän päivän siivoukset rajasin ruoka- ja maustekaappiin ja niin homma tuli tehdyksi ;-D Ja onhan tässä vielä iltaa jäljellä - saatanpa tehdä jotain muutakin hyödyllistä...

Tästä nousee maineenne

Pallukkakynttilöiden (ja "jalkojen") euron hintaan sisältyi myös painotuote vuodelta 1960. Luulen, että siitä on minulle paljon iloa!


Edellinen omistaja lienee ollut oikea kakkumaakari, jonka bravuurinumero on ollut tosca- tai ambrosiakakku. Tämä aukeama on nimittäin useimmin avattu, ainakin töhryjen määrästä päätellen. Ja onhan tuossa ikioma kakku oululaisillekin!


Vihkosessa on ihanat kuvat. Kovin monta niitä ei ole, suurin on tuo keskiaukeaman leivonnaiskuva. Mutta näistä kattauskuvista näkee niin hyvin tuon ajan tyylin. Yksinkertaista, selkeää ja kaunista.


Mainokset ovat huvittavia, niin hillittyjä verrattuna nykyisiin. Mainoslauseet ;-D


Tuollainen kotona leivottu pitkopulla maistuisi kyllä milloin tahansa!


En tiedä, miten ihmeessä olen tullut toimeen ilman tätä mainiota vihkosta. Sen 107 leivinohjetta taatusti tekevät maailmasta paremman - ainakin maukkaamman ;o)

Pallukoita

Löytyipä mielenkiintoinen pieni pahvilaatikko osto- ja myyntiliikkeestä! Pieni mutta painoi kuin synti.


Kurkistin laatikkoon ja kas kummaa, siellähän olikin aarre!




Kannoin laatikon tiskille ja kysyin hintaa. "Oliskohan se euron." Aloin nostaa kantta pois, kun myyjä sanoi: "Niin, siinä on muttereita." Myyjä oli siis noteerannut vain "kynttilänjalat":


Ymmärrättehän, mies... Kuvaako tämä tapahtuma yleisemminkin, kuinka eri tavalla mies ja nainen näkevät maailman?

Tässä koko aarre (ilman niitä miesten tavaroita):


Samaan huikeaan euron hintaan tuli kyllä vielä muutakin, se seuraavassa postauksessa.

Kymmenen sentin enkeleitä

Monta vuotta sitten näin taiteilijaystävälläni enkelikansion; ihania kuvia enkeleistä, tietoa niistä, runoja jne. Silloin päätin myös tehdä kansion itselleni, koska ikonimaalauksen myötä olin jo aiemmin kiinnostunut enkeleistä ja haalinut tietoa ja kuvia niistä. Eniten minulla on (tietysti) kuvia ikoneista, mutta valikoidusti muitakin enkeleitä. Tiesittekö muuten, että Raamatun mukaan kaikki enkelit ovat miespuolisia olentoja, tosin hyvin kauniita, mutta ehdottomasti miehiä?


Nyt pistäydyin pitkästä aikaa Fidassa ja löysin sieltä nämä ihanat, vanhat enkelikuvat. Ne eivät ole postikortteja, vaan jotain muita kuvia. Jaettu ehkä rippikoulussa, kuka tietää. Kuvat maksoivat 10 senttiä kappale. Nämä pääsevät ilman muuta enkelikansiooni, kun sen teen.


Samalla käynnillä löysin myös nämä kaksi postikorttia ehkä 50- tai 60-luvulta. Kääntöpuoli on pelkkää tyhjää, ei mitään kuvaa. Tiedän, että tällaisia kortteja läheteltiin ennnen vanhaan, sillä muistan kotona nähneeni tällaisen saadun kortin täynnä tekstiä. Kortteihin on painettu valmiiksi 25 pennin postimerkit ja toiseen lisäksi liimattu viiden pennin merkki. Olisipa mukava tietää, minä vuonna kortin on voinut lähettää 25 tai 30 pennillä!

Kuumetta

Eilen tuntui jo, että kevät on täällä! Meri on vankassa jäässä, mutta meren reunassa on hiekka näkösällä.

Pakkasesta saa vielä nauttia, mutta niin auringostakin.


Senhän tietää, mitä valo ja aurinko saavat aikaan - yhtä jos toistakin kuumetta! Miesten mieliin ei mahdu muuta kuin autot, autot, autot... Pitää mennä potkimaan renkaita autoliikkeisiin muiden kuumeisten kanssa. Ja turisemaan bensankulutuksesta, sen hinnasta ja ties mistä autoihin liittyvästä.

Renkaiden potkiskelu ei kiinnosta minua; ikioma autoni on palvellut uskollisesti tämänkin talven kaikkina pakkasaamuina ;-D

En silti ole välttynyt kuumeelta...


Rivitalonpätkäkuume, se meikäläistä vaivaa.

Ilahdutin kahta ihmistä

Muutama viikko sitten huomasin, että työmatkani varrella olevan S-marketin kyljessä on kukkakauppa ja jopa oikein hyvä kukkakauppa! Olen käynyt samassa marketissa ties kuinka kauan ja vasta nyt olen hoksannut kukat... Ennen ostin usein itselleni kukkia, mutta sekin tapa on unohtunut. Onko työni tosiaan ollut usean vuoden niin rasittavaa, että kaikki mukava on jäänyt unholaan? Täytyy sanoa, että Kyllä! Onneksi tilanne on muuttunut ja energiaa riittää nykyään myös mukaviin asioihin.

Kukkakauppias on hyvin puhelias (tai ehkä asiakkaita käy liian harvoin); nytkin ehdimme jutustella vaikka mitä samalla kun hän sitoi kimppuni. Hän antoi myös kukista pitäville naimattomille naisille hyvän vinkin, jonka nyt hyvää hyvyyttäni kerron teillekin ;o) "Jos haluat saada kukkia, ota autokauppias!" Hänellä käy kuulemma parikin autokauppiasta ostamassa vaimolle kukkia joka viikko.



Talvilomaan on vielä muutama viikko, mutta pähkäilen täyttä päätä, mitä tekisin silloin - reissaamista Suomessa, kaupunkiloma Euroopassa... Ei, luulen, että teen ihan jotain muuta...

Finlaysonin hempeän vaaleanpunaisen ison pöytäliinan löysin viime viikonloppuna kirppikseltä. Kuin pakasta vedetty, tärkit ja kaikki, ei varmaan koskaan käytetty. Kahdeksan euroa. Aalto-maljakko saatu entisessä työpaikassa, kun yksi pomo halusi päästä siitä eroon firman muutossa. Tottahan toki otin maljakon iloisena vastaan!

Lukemista lapsille

Pienempi kummilapsi on edennyt jo usean vuoden kestäneissä Disney-opinnoissaan niin pitkälle, että tunnistaa eri piirtäjien kädenjäljen.


Niinpä ostin heti hänelle pari Carl Barksin piirtämää erikois-Akua 1970-luvulta, kun näin ne kirppiksessä. Hintakin oli erittäin sopiva; 50 senttiä kappale.


Samalla kirppiksellä osui käsiini eurolla Kultaisen Aapisen 10. painos, jossa on Maija Karman kuvat. Ihmettelen kyllä, miksi kansi oli vaihdettu ihan erilaiseen (lue: outoon eikä niin hauskaan...). Muistaakseni oikea kansi oli sininen, siinä oli värikäs kukko karttakeppi kädessä (siis jalassa). Toisella siskolla oli se aito versio tästä opuksesta.


Sisältä Aapinen näytti kuitenkin tutulta ja löysin siitä Kotitonttu-lorun, jonka isä opetti minulle jo ennen kuin osasin lukea tai kirjoittaa. Ja sehän on päivänselvä juttu, että edelleenkin osaan lorun vaikka unissani ;o)

Sinikeltainen päivä

Idästä puski päivällä räntää lähes vaakasuorassa, mutta minullapa on kesä työpaikan ikkunalla! Heljä Liukko-Sundströmin Lämpo auringon -lasikortti, jonka sain hyvältä ystävältä vuosia sitten.

Satoi vettä, kun lopulta lähdin töistä. Kotimatkalla sujautin kirjeen siniseen postilaatikkoon. Siinä menee kummilapselle tv:stä tallennettu Uuno Turhapuro naurettavaksi. Kuoren päälle piirsin ison sinisen ykkösen. Nyt nähdään, meneekö kirje täältä etelästä pohjoisen pieneen kylään niin sukkelasti kuin Posti lupaa!


Näin olen omalta osaltani avannut sinikeltaisten postilaatikkojen aikakauden.

Auringonpilkkuja

Vaikuttaa siltä, että kevät tekee tuloaan. Aamupäivän aurinko pilkutti keittiön seinän ja paljasti pölyt. Tässä asunnossa on muutama tyyppi, jolle pitäisi täsmentää vuodenaika:

- Joulutähdet kukkivat edelleen hehkuvan punaisina piittaamatta lisääntyvästä auringonvalosta.
- Olisi korkea aika asunnon omistajan irrottaa lasipallo keittiön lampusta, johon ripusti sen koemielessä joulun alla. Hyvänen aika, mitä saamattomuutta!
- Kuka kertoisi amaryllikselle, että joulu on takana. Ei tarvi puskea uutta nuppua enää ;o)

Anna-Pavlina ja Jaroslav

Ensin yhtenä kesänä tuli Jaroslav. Punatukkainen poikaenkeli, ei mikään siloposki, mutta niin hellyttävä. Täältä se sai kodin.


Jaroslav oli kuitenkin surullinen. Ei ollut kaveria, ei kenen kanssa tarkkailla maailmaa tai vaihtaa mielipiteitä. Niinpä seuraavana uutena vuotena Anna-Pavlina muutti tänne. Vaaleatukkainen Anna-Pavlina sinisessä luomivärissään hurmasi Jaroslavin. Ja kaikki on nyt hyvin. Omat suojelusenkelini istuskelevat kirjahyllyni päällä, nämä Prahan enkelit.


Reissuiltani tuon yleensä aina kirjoja ja saatan tuoda jotain muutakin kivaa, jos kohdalle osuu. Nämä enkelit löysin pienestä taidegalleriasta, ensin Jaroslavin ja puoli vuotta myöhemmin onnekseni Anna-Pavlinan. Eihän siitä mitään olisi tullut, ettei poikaenkelillä ole tyttöenkeliä kaverinaan!

(Siskoni lapset saivat valtaisan hihityskohtauksen, kun näkivät Jaroslavin - enkeli pippeli paljaana!)

Lumipyyhkeet

Viime vuonna kesän kynnyksellä tein hauskan kirppislöydön: Pari ihkauutta talvista (jouluista...) pyyheliinaa!



Koivujen vihertäessä pyyhkeitä ei voinut käyttää, mutta nyt ne ovat olleet käytössä niin, että melkein unohdin esitellä ne täällä. Taisin maksaa näistä pyyhkeistä 1,20 e/kpl, mikäli oikein muistan. Niin hyvä hinta, että ostin vaikka vuodenaika oli väärä.


Huvittavinta näissä on se, että ne ovat Brasiliassa valmistettuja. Tämä on siis brasiliainen näkemys joulusta ja talvesta ;-)

Talvimaa

Vaikka fyysinen minäni on palannut minilomalta töihin, henkisesti olen vielä siellä, missä on rauha, pakkasta, puhdasta lunta ja monta tärkeää ihmistä (ja muutama eläinkin). Niinpä laitan myös teidän iloksenne vielä pari kuvaa pohjoisesta!


Talviaurinko ei vielä pysty sulattamaan lunta kesäajokin harteilta. Ehkä huhtikuussa sitten.



Kesää ja lomalaisia odotellessa...



Keltaiset talot uinuvat lumen keskellä. Vielä muutama kuukausi ennen kuin touhukkaat askeleet ja riemastuneet äänet herättävät pihat ja talot kesään.



Talvikoira ei haikaile kesää. Kiirettä piisaa kun pitäisi saada kiinni jokaikinen lumen alla kipittävä pikku mönkiäinen.

(Kummilapsen ottama hieno kuva talvikoirasta.)

Väinön uudet kengät

Kummilapsen äidin ystävä oli muuttamassa. Hän kävi läpi kaikki tavaransa - eikä niitä ollut vähän - lajitteli roskiin, kirpputorille, ystäville, säilytettävät eli pakattavat. Loppuvaiheessa jo uupumus iski ja hän kippasi yhden lelumiljoonalaatikon muovikassiin ja tyrkkäsi kummilapsen äidille.


Muovikassista tupsahtivat ykskaks pienet ruskeat nahkakengät. Ne ovat juuri sitä, mitä seikkaileva pikku karhu tarvitsee!


Väinö on valistunut pikku kulkija - sillä on retkillään aina huomioliivi päällä.