Rakkauden maalauksia

Taidemaalari Maaria Oikarinen kertoo blogissaan kiinnostavasti maalaustensa syntymisestä ja niistä tunnetiloista, joita taiteilija maalauksen eri vaiheissa kokee.

Viime tiistaina Kanneltalossa Helsingissä avautui hänen näyttelynsä Rakkauden maalauksia.

Valtavat maalaukset hehkuvat! Maaria ei pelkää käyttää voimakkaita värejä ja olen ihan innoissani. Tutkin teoksia kaukaa ja läheltä.

Kuinka sattuikaan, että useimmissa maalauksissa on lempivärejäni; intensiivisiä sinisiä, punaisia, violetteja ja pinkkejä. Ja sopiva annos keltaista, vihreää ja oranssia.

Avajaisissa yllätysnumeron esitti taiteilijan serkku, Anna-Sofia Sysser, sekä taiteilijan huulipunat ;-)

Rakkauden maalauksia on näytteillä 24.8. asti, joten vielä on hyvin aikaa käydä nauttimassa väriloistosta! Näytin töissä näitä kännykällä otettuja kuvia kollegalleni ja hän oli yhtä innoissaan kuin minä: "Wau mitkä värit, ne pursuavat energiaa!"

Matot loppuivat kesken

Hieno ilma ja matonpesupaikka vailla vertaa. Liian vähän mattoja...

Designista piittaamaton henkilö poikkesi mööpelikauppaan

Tapahtumalla oli arvaamattomia seurauksia... Kuuden viikon päästä keittiössä oli ensin tyhjää ja sitten pahvilaatikoita, joiden kyljessä oli tässä taloudessa ennen näkemätön nimi.

Availin paketteja jännittyneenä - onkohan se sellainen kuin haaveilin???

ON SE, ihan just semmoinen kuin pitääkin!

Pirkka. Ilmari Tapiovaara 1955.

Mutta ei auttanut sertifikaatti, ei. Joku oli tössinyt ja pahasti. Pöytä keikkui. Mööpelikaupan asentaja kävi paikalla mittanauhan kanssa; yksi jalka oli 3 mm lyhyempi kuin muut. Viikon päästä tulivat uudet jalat ja luulin, että homma on kunnossa. Asentaja vaihtoi jalat ja käänsimme pöydän oikeinpäin.

Oli kuuma, aurinkoinen päivä ja rullaverho ja tavallinen verho olivat kiinni. Kuinka sattuikaan, että niiden raosta tuli pöydälle aurinkoviiru. Huomasin saman tien, että pöydässähän on lommo! Tehdas on kiinni heinäkuun... Jokohan syyssateiden aikaan minulla on merkkinsä mukainen korkealuokkainen ja virheetön desingkalusto???

Yhden virheen voi korvata pahoittelulla, mutta kahta ei. Siispä jännitän myös sitä, minkälaisen hyvityksen Artek minulle keksii.

Hämmästynyt pieni koira

 

Talvella kummilapseni, kanalanomistajan rekku sairastui ja meni koirien taivaaseen. Murheellista...

Mutta koska "pittäähän sitä talossa koira olla", keväällä alkoi uuden talonvahdin etsiminen. Lopulta sopiva karvaturripentu löytyi satojen kilometrien päästä. Kesän korvalla pentu sitten haettiin kotiin.

Kun kyselin automatkan sujumista, vastaukseksi tuli, että "ulisi alkumatkasta, mutta nyt on nukkunut kiltisti". Taisi olla liiaksi jännitystä pikku koiralle... ja välillä piti pitää pissa- ja jaloittelutauko.

Hyvin pentu on kotiutunut, on vilkas pikku koira, joka ei meinaa millään osua aina kuvaankaan.

Pienen koiran elämä on niin täynnä tapahtumia, että joskus on otettava nokoset vaikka ulkoportaalla.

Kumisaapaskin yritti hyökätä kimppuun... mutta sen pystyy koira kuin koira voittamaan!

Nimetön ei kukaan voi olla, ei etenkään talonvahti. Siispä saanko esitellä: Tässä on Rolle!

(Kuvat sukulaisten)

Valokuvatorstai: Kaikki käy

Ihan yhtä hyvin kuin kesäinen ilta-aurinko

minulle kelpaa myös salaperäinen sumu.

Lisää kaikki käy -otoksia täällä.

Viimeisenä aamuna - Istanbul 9

Olimme päättäneet nousta kuudelta nähdäksemme heräävän kaupungin. Heräsin itsestään klo 5.35 ja pian serkkukin virkosi. Avasin ikkunan, kurkin ulos - ei mitään liikettä missään. Samassa alkoi kaikua rukouskutsu pimeässä aamussa. Kuuntelimme sen, puimme ja lähdimme ulos.

Askelemme kävivät tietysti kohti Hagia Sofiaa ja Sultanahmet-moskeijaa. Kaduilla oli tyhjää ja äänetöntä. Suihkulähdekään ei toiminut. Rauhallista, kunnes muutama kiinalainen saapui kuvaamaan viereemme.

Ja yksi mukava brasilialainen, joka halusi välttämättä näyttää, kuinka helppoa kuvien ottaminen on jalustan kanssa. Räpläsi kamerani kiinni omaan jalustaansa ja otti muutaman kuvan; kaikki huonompia kuin käsivaralta ottamani ;-) Kiva juttutuokio silti ja olihan kamerani hänelle outo, koska hänellä oli Nikon ja minulla Canon.

Hetki ennen auringonnousua linnut heräsivät. Valot sammutettiin Hagia Sofiasta ja Sultanahmetista, josta alkoi purkautua rukoilijoita.

Sininen moskeija oli taas vaaleanpunainen. Olimme valmiit lähtemään hotelliin, aamiaiselle ja kohti kotimaata.

Kohtaamisia - Istanbul 8

Tiesin (luulin), että Istanbul on moskeijoiden kaupunki. Mutta sehän onkin kissojen kaupunki!

Näimme useamman kuin yhden vanhan ihmisen tuovan kissoille ruokaa puistoihin iltaisin ja kissat ovatkin hyväkuntoisia ja kiiltäväturkkisia. - Alman Cesmesi -puisto

"Meen aina tästä sisään." Ja niinhän se meni. - At Meydani Sokak

Nokoset - Bab-I Humayun Caddesi

Nokoset auringonpaisteessa - Kariye Camiin (eli Khora-kirkon) edusta

"Tuu lähemmäs, astun tästä sun olalle." - Kiviaita Kariye Camiin vieressä

"Minä ja Atatürk" - Kirjabasaari

"Kato, tuolla on ruokaa!"
"Ei nyt ehi, mulla on kaverinpesu kesken."
- Kirjabasaari

"Kääk, mikä sade!" - Kiviaita, Süleymaniye

Muukalainen Süleymaniyessa

"Minä nukun nyt." Ei se mitään, että korva on rutussa... - Kirjakauppa, Kadiköy

Kissa, joka on haistellut hännänpäätä niin paljon, että väri siitä on tarttunut nenänpieleen ;-) Penkin takana Kuikkija. - Puisto, Fatih

Kuikkija - Puisto, Fatih

Aseman takakujan kulkija - Sirkeci

"Mulleko puhut?"

Hölköti, hölköti...

"Täältä tullaan!"

"Ollaanko kamuja?"

"Oho, mitä tuolla on???"

Ei siellä ollukkaa mittää." - Sultanahmet