Valokuvatorstai: Karkki vai kepponen?

Luonto järjesti kunnon kepposen Hangon kaupungin kuntatekniikan miehille: Lumi yllätti Plagenin uimarannan karusellin kankaineen. Karkkia ei ollut nyt tarjolla.

Lisää karkkeja ja kepposia täällä.

Ei pitäisi olla liian innokas

... kun harrastaa jotakin uutta niin kuin vaikkapa taijita.

Jos pieni kiinalainen opettaja pystyy kolmen minuutin alkulämppärin jälkeen menemään kyykkyyn ja venyttämään siitä toisen jalan sivulle melkein spagaattiin, niin ei pitäisi kuvitella että itse pystyy samaan, ainakaan ilman seuraamuksia:

- Polvi/polventaus on viikon kipeä
- Köpöttelee töissä niin hitaasti, että pomokin ihmettelee
- Ei pystykään menemään suppismetsään
- Juuri kun polvi vähän tokenee, nitkauttaa sen niin, että kipu on kahta kauhiampi
- Ei pysty ajamaan kotiin
- Virolainen tk-lääkäri määrää suoralta kädeltä 15 päivää lepoa
- Joutuu makaamaan kaiken päivää ja lukemaan solkenaan dekkareita
- Jumiutuu eteläsuomalaiseen pikkukaupunkiin kesärenkailla, vaikka lunta ja räntää on luvattu koko maahan.

Lopulta kun ei enää jaksa maata, lukea ja syödä, lähtee kohtaloaan uhmaten haukkaamaan raitista ilmaa ja silloin näkeekin yllättäen City of Rotterdamin auringonlaskussa. Ei sittenkään niin huono päivä!

Oi syksy!

Kostea sumu on vallannut pienen kaupungin meren rannalla - lokakuinen Hanko, tykkään!

Voisiko joku kertoa kaupungin miehille, että kankaan voi ottaa pois karusellista???

Dansen

Jos ei ole koskaan käynyt millään elokuvajuhlilla, ensimmäisellä kerralla ei tarvitse lähteä Sodankylän yöttömään yöhön vaan homman voi aloittaa pienimuotoisesti Suomen eteläisimmässä kaupungissa.

Ja menemällä yhteen näytökseen, jonka senkin voi valita esityspaikan mukaan.

Menimme siis katsomaan Pernille Fischer Christensenin Dansen-elokuvaa, koska sen esityspaikka oli Lars Sonckin piirtämän ja viime vuonna restauroidun Hotelli Regatan juhlasali. Kuvittelimme menevämme katsomaan jotain kepeää, mutta elokuva olikin vakavampi, ihan katsomisen arvoinen.

Juhlasali oli hienoinen pettymys, mutta sinne johtava portaikko oli ihana; kunnostettu vain tarpeellisista kohdista ja mm. kivilattiaan oli jätetty näkyviin ajan patina.

Juhlasalin seinällä oli piirros rakennuksesta sellaisena kuin se oli vuonna 1898. Ja kun rakennusta katselee ulkopuolelta, viime vuoden restaurointi on onnistunut: 1970-luvun kaamea siipirakennus on purettu ja tilalle on rakennettu vanhaan osaan hienosti sopiva uudisrakennus.

Luulenpa, että ensi vuonna osallistun näihin kekkereihin vähän suurimuotoisemmin ;-)

Valokuvatorstai: Koru

Helmet, jotka ovat paljon enemmän kuin koru: Buddhalaiset rukoushelmet, tummaa puuta ja valkoisella maalattuja rukouksia.

Ostettu buddhalaiselta munkilta pienessä temppelissä jossain vuorilla ei niin kauhean kaukana Pekingistä.

Lisää monenlaisia koruja löytyy täältä.

Jumissa Valamossa

Kesällä ehdin käydä Valamossakin - tarkoitus oli olla siellä yksi yönseutu, mutta toisin kävi. Olin juuri lähdössä ajelemaan kohti kotia, kävin luovuttamassa avaimen ja pakkasin loput tavarat takakonttiin. Otin vain ne, jotka ajattelin laittaa apukuskin penkille. Heitin luukun kiinni ja nykäisin apukuskin ovesta. Hyvä ettei ripa jäänyt käteen! Ovi oli lukossa ja niin olivat kaikki muutkin.

Avain oli jäänyt takakonttiin. Lasken sen usein takakontin pohjalle siksi aikaa, kun laitan sinne tavaroita... joo, ei pitäisi, se kyllä valkeni nyt. En meinannut uskoa asiaa todeksi, mutta niin se vain oli. Minulla oli käsissäni kännykkä, kukkaro, pikkukamera ja vesipullo. Taivalsin takaisin vastaanottoon ja kerroin pulmani ystävälliselle Elenalle.

Elena sanoi: "Minä soitan Terolle, hän tietää, mitä tehdä." Ihmettelin, kelle Terolle, mutta se selvisi pian. Tero ja apupoika saapuivat pakettiautolla ja niin huristelimme mäkeä alas parkkipaikalle tutkimaan tilannetta. Ei auttanut ovien nykiminen, ei renkaiden potkiminen. Tero sanoi, että hän soittaa Kuittiselle. Kuittinen kuulosti olevan paikallinen monitoimimies, jolta löytyy ratkaisu lähes kaikkiin pulmiin.

Ei löytynyt tällä kertaa. Autoni on liian uusi (vm. 2006), jotta sitä saisi millään kepulikonsteilla auki. Hyvä juttu tietysti silloin, jos joku yrittäisi varastaa sen, mutta epätoivo meinasi vallata minut. Kuittinen käski soittamaan merkkikorjaamoon Joensuuhun, josko he osaisivat neuvoa.

Niinpä Tero soitti sinne ja minäkin puhuin sitten: Ovia ei saa auki rikkomatta lukkopesää ja se on satojen eurojen juttu ja siihen lisäksi heidän työaikansa ja matkakulunsa. Joten se siitä. Halvempaa olisi hankkia vara-avain kotoa Valamoon, jos mahdollista. Palasin vastaanottoon.

Ihan ensin minun oli kuitenkin soitettava työterveysasemalleni, sillä minulla oli meneillään lääkekuuri, jota ei voinut keskeyttää. Onneksi lääkäri oli vielä paikalla! Puhelinresepti luvattiin soittaa heti Heinäveden apteekkiin (siis 45 kilometrin päähän). Sitten soitin uudestaan sisarelleni (olin tietysti jo ehtinyt ilmoittaa hänelle, vaikka piti säästellä puhelinta, kun akku ei tietenkään ollut ihan täysi...). Siellä oli jo harkittu, josko nuoriso hyppäisi autoon ja toisi avaimen, mutta tulimme siihen tulokseen, että satojen kilometrien matka tottumattomille kuskeille on liian pitkä. Päätimme, että sisareni hakee kotoani vara-avaimen ja lähettää sen luostariin pikapostina.

Otin siis huoneen toiseksikin yöksi (onneksi luostarissa oli tilaa!) ja sitten piti vain päästä Heinävedelle apteekkiin. Selvisi, että vastaanotossa työskenteli myös Heinävedellä asuva Eija, joka oli pian lähdössä töistä ja pääsisin sinne hänen kyydissään. Olin äärettömän helpottunut. Siitä tuli ainakin kymmenen kilometrin ylimääräinen lenkki Eijalle, mutta hän ei suostunut ottamaan mitään korvausta.

Kävin apteekissa ja sen jälkeen kaikki oli hyvin; oli rahaa, puhelin, lääkkeet, yöpaikka ja avain tulossa. Kävin pizzalla kun kerran olin joutunut lähtemään Heinavesi Cityyn asti, ja sitten menin paikalliseen sekatavarakauppaan ostoksille. Ilma oli viilenemässä, joten ostin hammasharjan ja muiden välttämättömyystarvikkeiden lisäksi myös pitkähihaisen puseron ja sukat.

Sitten piti löytää vielä paluukyyti. Menin "torille" ja ostin mansikoita. Samalla jutustelin mansikanmyyjän kanssa ja hän soitti minulle taksin, se kuului kuulemma palveluun ;-) Taksi tulikin hetken odottelun jälkeen ja matka takaisin Valamoon meni mukavasti nuoren naiskuljettajan kanssa jutellessa. Antoipa hän minulle kyydistä alennustakin.

Kun näin olin joutunut jäämään Valamoon pitemmäksi aikaa, käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kirjastossa tutkimassa ikonikirjoja, katselin ikoneita kirkoissa ja Trapesassa ja kuvasin niiden tekstejä. Illalla olin myös hetken palveluksessa, mutta tunsin oloni epämukavaksi, koska minulla ei ollut huivia, joten en viipynyt kauan.

Aamulla odottelin malttamattomana postia. Lopulta se tuli, puolitoista tuntia myöhässä! Kesäjakaja taisi olla vähän arka ajamaan kapeita, mäkisiä ja mutkaisia teitä ;-) Kiittelin vielä kerran Elenaa (Eija oli vapaalla) ja lähdin ajelemaan kohti kotia hyvillä mielin. Ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä on silloin kun heitä tarvitaan!

(Vasta nyt olen ehtinyt katsella kesäkuviani, joten voipa olla, että pari kesäkuvasettiä tulee vielä tänne...)

Valokuvatorstai: Onnenkantamoinen

KESS-varustamon Seine Highway Hangon Länsisatamassa. Oikea onnenkantamoinen, että satuin olemaan Hangossa, että kävin satamassa ja näin, että muiden laivojen takana on järisyttävän punainen paatti, että illalla oli tyyntä. Tuntui kuin Seine Highway olisi ollut vain minua ja kameraani varten Länsisatamassa - KESS:n paatit ankkuroivat normaalisti aina Ulkosatamaan!

Sadonkorjuuta ja myyjäiset

Viikonloppuna törmäsin tuulahdukseen lapsuudesta; kaupassa myytiin irtomunia!

Onnellisena täytin kennon niillä. Ja ostinpa vielä samaisen Sjöbergin puikulapottujakin.

Metsä kutsui kolmena päivänä, sillä marjastus jatkuu vielä. Ja voi harmi, metsät ovat täynnä poimimattomia mustikoita! Ensi kesänä ei tätä virhettä tapahdu, että minun mustikkakiintiöni jäisi metsään, sen takaan!

Löysin myös elämäni ensimmäiset suppikset! En ole koskaan ennen nähnyt niitä, mutta nyt tiedän, missä ne luuraavat. Onko jollain hyvä suppispiirakan ohje, ilman pekonia??? Ottaisin mielelläni sen.

Samainen Sjöberg oli ehtinyt tuotteineen myyjäisiinkin. Kuka voisi vastustaa Annabellia, Challengeria tai Nicolaa?!

Synttäriruno

Hyvä ystävä täytti tasavuosia ja kirjoitinpa kortin - sen tasoisella kalligrafialla kuin tällainen aloittelija pystyy ;-)

Runo täältä.

Valokuvatorstai: Mitä välii

On aika sikapaljon välii, haluaako mennä vasemmalle ja heittäytyä alas näkötornista vai mennä oikealle istuskelemaan käsi kädessä jonkun tärkeän ihmisen kanssa ja nauttimaan merimaisemasta...

Lisää Mitä välii -kuvia täälla.

Saanko esitellä: SAKKE!

Yrjänän seuraaja, kummilapsen kanalan komistus ja komentaja, paikkansa ansainnut valkoinen topakka kukko, Sakke!

Ei levitetä tietoa, mutta nimensä Sakke on saanut presidentiltämme.

(Jos joku aprikoi, mitä tapahtui muille kukonpojille, niin ranskalainen kokki haki ne. Coq au vin lienee ollut niiden kohtalona.)

Puolukoita, puolukoita, puolukoita...

Blogi heitteillä, koti siivoamatta, ei ehdi valokuvata eikä ikonimaalaukseen! Puolukat ovat täyttäneet mieleni, sankkoni ja pakastimeni viime viikkoina. Mutta jos jo autosta ulos astuessa näky on tämä, ei kai voi muuta kuin astua metsään ja poimia.

En ole ollut koskaan mikään häävi poimija ja minulla menee aikaa huomattavasti enemmän kuin ystävälläni himopoimijalla (mies, puoli tuntia sankollinen), mutta taisin tehdä kuitenkin tänä kesänä ennätykseni:

Ensimmäisen kerran ikinä sain yhdellä reissulla sankon täyteen ja vähän ylikin ;-)

Ja yhteismäärässä tuli kyllä ihan uusi ennätys! Mustikoita onkin sitten vain vähän, en ehtinyt metsään, mutta ensi vuonna korjaan tilanteen, löydettiin nimittäin siskon kanssa uusi hyvä mustikkapaikka. Nytkin vielä poimimme sieltä parit piirakkamarjat, vaikka puolukassa olimmekin.

Tihkusateessa poimittuja puolukoita piti sitten kuivatella keittiön pöydällä yksien syntymäpäiväjuhlien ajan.

Valokuvatorstai: Syksy

Ikoneita ja Madonna

Joensuun taidemuseo on yksi lempimuseoistani, vaikka käynkin siellä harvoin (liian kaukana...). Niinpä katsoin ensin Lohikäärmeen vuoden ja sitten nautiskelin läpi kaikki muutkin näyttelyt ja huoneet. Tässä on Iris-huone, jossa on suomalaista taidetta vuosilta 1890 - 1940. Huoneen rauhallinen tunnelma, taulut, värit ja huonekalut ovat kaikki mieleeni! Jospa tuohon sohvalle voisi jäädä selailemaan taidekirjoja...

Huoneen toisessa päässä on Wäinö Aaltosen ihana Runotar. Kurkatkaapa, kuinka hauska kuva Hietzulla on siitä blogissaan.

Berghemin ikonikokoelma ja Madonna-huone ovat aina kierroksellani viimeisinä, koska niiden huoneiden tunnelma on niin erityinen. Tällä kertaa katsoin ikonit ensin.

Ikonit on asetettu ympyrämuotoon, joten katsoja ikään kuin pääsee osalliseksi ristisaattoon, ortodoksien pyhiinvaellukseen. Arjesta irtautumista ja harrasta tunnelmaa lisää huoneessa soiva ortodoksinen kirkkomusiikki.

Olen joskus lukenut kritiikkiä siitä, että ikoneita on maalattu pelkästään jotakin kokelmaa varten, kuten nämä, sillä joidenkin ortodoksien mielestä ikonien kuuluu olla ainoastaan alkuperäistarkoituksessaan eli jumalanpalveluksissa, kirkoissa ja kodeissa. Minusta Joensuun näyttely on hieno, tunnelma on harras ja ikonit tuovat ortodoksisuutta esille myös ei-ortodokseille.

Käyntini loppuhuipennuksena oli Madonna-huone, jossa on Onni Okkosen kokoelmista rakennettu lähes kirkkosalimainen näyttely. Hiljaisessa huoneessa on eurooppalaista kirkkotaidetta 1300 - 1800-luvuilta. Kun ikonihuone oli bysanttilainen, Madonna-huone rakentuu katolilaisuudelle.

Hämärässä huoneessa on useita hienoja teoksia, mm. puiset Neitsyt Maria ja Johannes-patsaat, mutta huomio kiinnittyy kokoelman pääteokseen, Bernardo Daddin Madonnaan ja lapseen, joka on ikonimainen ja maalaustapa (tempera puulle) ja kultaukset ovat ikoneista tuttuja. En voinut olla tutkimatta teosta hyvin läheltä (mutta en koskenut!), sillä se on niin kaunis! Lopuksi istuin penkille ja vain olin. Täydellinen päätös antoisalle museokäynnille!